Laaja 200 000 näytteen aineisto: Nightingale-tutkimus paljastaa yhteyden sairastumisriskien ja sairauspoissaolojen välillä
Terveystalon työterveyspalveluissa hyödynnettävän suomalaisen Nightingale-tutkimuksen data paljastaa selkeän yhteyden elintapasairauksien riskien ja sairauspoissaolojen välillä. Poikkeuksellisen laaja yli 200 000 asiakkaan aineisto osoittaa, että matalan sairastumisriskin henkilöillä poissaoloja oli kertynyt merkittävästi vähemmän, kun taas korkean riskin ryhmissä poissaoloja oli runsaammin. Tulokset kertovat ennaltaehkäisevän terveydenhuollon merkityksestä työkyvyn ja yritysten kilpailukyvyn turvaamisessa.
Suomessa väestön ikääntyminen ja elintapasairauksien lisääntyminen haastavat terveydenhuoltoa ja työelämää. Ennusteiden mukaan vuonna 2030 noin 30 % suomalaisista on yli 64-vuotiaita, ja vuonna 2035 jo 38 % väestöstä kärsii lihavuudesta (painoindeksi yli 30).
Fyysisesti kevyt mutta kognitiivisesti vaativa työ lisää kuormitusta, ja tavallisimmat työkyvyttömyyttä aiheuttavat sairaudet – mielenterveyden häiriöt ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet – kytkeytyvät vahvasti paitsi sairauspoissaoloihin, myös heikentyneeseen työtehoon.
Laaja aineisto: yli 200 000 asiakkaan tulokset
Terveystalo tarkasteli yli 200 000 työterveysasiakkaan Nightingale-tutkimusten tuloksia ja niiden yhteyttä sairauspoissaoloihin. Tulokset osoittavat, että matalan sairastumisriskin henkilöillä on merkittävästi vähemmän sairauspoissaoloja. Korkean riskin henkilöillä oli iästä ja biologisesta sukupuolesta riippumatta keskimääräistä enemmän poissaoloja, ja useamman samanaikaisen riskin esiintyminen kasvatti poissaolojen määrää entisestään.
– Tiedämme lisäksi muun näytön perusteella, että elintapoihin liittyvistä haasteista kärsivillä on heikompi työteho ja henkilön oma kokemus elämänlaadusta on alempi kuin verrokeilla. Ennaltaehkäisylle on siis vahvat perusteet sekä organisaation että henkilön oman edun takia, sanoo ennaltaehkäisevän terveydenhuollon johtava lääkäri Ilse Rauhaniemi Terveystalosta.
– Panostus ennaltaehkäisyyn vähentää kustannuksia ja parantaa tuottavuutta. Ryhmätason tieto auttaa organisaatioita kohdentamaan toimenpiteet sinne, missä riski on suurin. Kun työntekijä näkee oman riskiraporttinsa, hän ymmärtää konkreettisesti, miten elintavat vaikuttavat työkykyyn ja poissaoloihin. Pienet muutokset – liikunta, ravinto ja uni – voivat jo vähentää riskiä merkittävästi, ja työterveys tarjoaa tukea, jotta jokainen voi kantaa vastuuta omasta jaksamisestaan. ”
Ilse Rauhaniemi
Analyysi perustuu maailman mittakaavassakin poikkeuksellisen laajaan aineistoon, joka on kertynyt kahden vuoden aikana Terveystalon työterveyskäytössä.
Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on kilpailutekijä
Nightingale Healthin kehittämä tutkimus tunnistaa elintapasairauksien riskit yhdestä tavanomaisesta verinäytteestä. Terveystalo hyödyntää menetelmää työterveyspalveluissaan tarjoten työntekijöille henkilökohtaisen riskiraportin ja työnantajille ryhmätason näkymän henkilöstön terveydestä. Tämä mahdollistaa ennaltaehkäisevän työkykyjohtamisen ja tukee elintapamuutoksia, jotka vähentävät sairastumisriskiä ja vahvistavat työ- ja toimintakykyä.
– Ennaltaehkäisy on osa terveyden, työkyvyn ja yrityksen kilpailukyvyn johtamista – ei yksittäisenä palveluna, vaan toimintalogiikkana. Terveysriskejä tulee johtaa kuten muitakin liiketoimintariskejä: ryhmätason tieto tukee strategisia toimenpiteitä, ja elintapamuutoksilla voidaan vaikuttaa sairauspoissaolojen juurisyihin. Tulokset vahvistavat, että datalla johdettu ennaltaehkäisy työterveydessä on vaikuttava tapa vähentää riskejä ja tukea henkilöstön hyvinvointia, johtava lääkäri Rauhaniemi summaa.
Yritykset – Nightingale-verianalyysi on osa Terveystalon työterveystarkastuksia
Terveystalossa Nightingalen verianalyysi on integroitu osa työterveydessä tehtävien säännöllisten terveystarkastusten laboratoriokokeita ja ennaltaehkäisevän työkyvyn tukea. Verianalyysillä selviää alttius sairastua kahdeksaan tavanomaiseen elintapasairauteen. Kyseessä on eri palvelu kuin kuluttajatuotteena myytävä Nightingale-terveysmittaus.
Lue lisää työterveyden artikkeleita
Siirry Terveystalon yrityssivustoon
Tule yritysasiakkaaksi
Työterveyden ei tarvitse olla monimutkaista. Meidän kanssamme tiedät, mitä saat ja mihin keskittyä. Tarjoamme sujuvat ja tarpeisiinne mitoitetut työterveyspalvelut, jotka pitävät arjen järjestyksessä tänään yrityksenne koon ja toimialan huomioiden, jotta huominen ei tule yllätyksenä. Me keskitymme terveyteen, jotta teillä voidaan keskittyä tärkeämpään.
Ajankohtaista työterveydessä
Mistä työelämässä tällä hetkellä keskustellaan? Tältä sivulta löydät työterveyden ajankohtaiset uutiset, artikkelit ja tietopaketit sekä tietoa tulevista webinaareista, tapahtumista ja koulutuksista. Tutustu työntekijän ja työyhteisön hyvinvointiin, johtamiseen ja työterveyden vaikuttavuuteen liittyviin aiheisiin.
Tilaa työterveyden uutiskirje yrityspäättäjille
Haluatko saada työn ja terveyden ajankohtaisia puheenaiheita sähköpostiisi? Uutiskirjeemme tarjoilee luettavaa muun muassa työntekijän ja työyhteisön hyvinvointiin, johtamiseen sekä työterveyden vaikuttavuuteen liittyen. Uutiskirje on suunnattu yritysten edustajille, yritysjohdolle, liiketoimintapäättäjille ja yrittäjille.