Töihin Terveystaloon
Töihin Terveystaloon

Tärkeintä on terveys, koska on tärkeämpääkin.

Terveystalolaiset ovat kukin omien alojensa huippuosaajia aina koodaajista kirurgeihin. Yhdessä me keskitymme siihen tärkeimpään, terveyteen, koska on tärkeämpääkin. Töissä meille terveystalolaisille on tärkeintä, että voimme tehdä laadukasta työtä, kehittyä ja kuulua osaavaan työyhteisöön. Koska niitäkin tärkeämpää meille on esimerkiksi perhe, luonto, ystävät, tiimihenki, urheilu, jakaminen, auttaminen, retkeily ja joutenolo. Mikä kenellekin. Työssämme emme ainoastaan paranna sairauksia, vaan autamme ihmisiä terveempään elämään. Tervetuloa töihin Terveystaloon!

Kaikki, mitä Terveystalossa teemme, perustuu tutkittuun tietoon ja tieteellisesti todistettuun hoidon vaikuttavuuteen. Tämä oli Terveystalon syntyessä vuonna 2001 neljän kunnianhimoisen lääkärin visio, jota yli 15 000 osaajaamme toteuttaa tänäkin päivänä yli 360 toimipisteessämme ympäri Suomen.

Terveystalossa työskentelee osaajia kaikilla lääketieteen erikoisaloilla – ainoana yksityisenä toimijana koko Suomessa. Olemme tutkitusti Suomen vetovoimaisin työpaikka terveydenhoitoalan ammattilaisille, ja teemme jatkuvasti töitä ollaksemme sitä myös huomenna ja ylihuomenna.

Työyhteisö

Olemme huippuosaajien yhteisö, jossa kaiken keskellä on ihminen. Terveystalossa sinua odottaa työssään viihtyvä moniammatillinen työyhteisö. Meillä tulet työpaikkaan, jossa sekä hoidon laatu että potilaidemme ja ammattilaistemme hyvinvointi on aina etusijalla.

Moniammatillisuus

Terveystalossa työtä terveemmän elämän puolesta tekee lähes 15 000 alansa huippuosaajaa. Meillä kenenkään ei tarvitse osata kaikkea, vaan lähellä on aina kollegan apu ja erityisosaaminen.

Kehittyminen

Tiedämme, että loputtomaan tiedonjanoon ei auta yksi ja sama lääke. Terveystalossa tarjoamme osaajillemme laajan koulutus-, kehittymis-, pätevöitymis- ja erikoistumismahdollisuuksien valikoiman. Emme pelkää muuttaa alallamme vallitsevia käytäntöjä, haastaa, uudistaa tai ottaa vahvasti kantaa.

Yhteiset arvomme

Opiskelijoiden ja ammattilaisten suosikki

Terveystalo on ollut pitkään terveyspalvelualan vetovoimaisin työntekopaikka lääketieteen ja terveysalan opiskelijoiden sekä terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa (Universum). Johtamisen ja työyhteisöjen lisäksi kiitosta omilta osaajiltamme saavat monipuoliset kehittymis- ja kouluttautumismahdollisuudet, lääketieteen keskeinen asema työssä sekä mahdollisuus autonomiseen työntekoon ja omaan työhön vaikuttamiseen. Teemme päivittäin työtä sen eteen, että lunastamme nämä odotukset terveystalolaisten arjessa.

Lue lisää

Miksi Terveystalo?

  • Terveystalossa tarjoamme sinulle mahdollisuuden luoda omannäköisesi ura. Pääset vaikuttamaan tehtävänkuvasi sisältöön ja rakenteisiin sekä kouluttautumaan ja kehittymään.
  • Terveystalossa sinua odottaa työssään viihtyvä moniammatillinen työyhteisö. Ammattilaisemme ovat alojensa huippuosaajia aina koodareista kirurgeihin, ja tehtävästä riippumatta teemme yhdessä työtä terveemmän elämän puolesta.
  • Saat käyttöösi monipuoliset työsuhde-etumme ja ison talon hyvät työkäytännöt. Työsuhde-etumme kattavat esimerkiksi laajan työterveyshuollon, ruokaedun, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä monipuolisia kumppanialennuksia.
  • Haluamme Terveystalossa mahdollistaa sujuvan työn ja vapaa-ajan yhdistämisen vuodenajasta ja työntekopaikasta riippumatta. Emme vain siksi, että sillä on monia tutkimuksen osoittamia hyötyjä, vaan ennen kaikkea siksi, että se on inhimillistä.
  • Panostamme ammattilaistemme osaamisen kehittämiseen sekä tekemällä, toisilta oppimalla että koulutusten kautta. Järjestämme ammattilaisille yli 150 koulutustapahtumaa vuodessa!
  • Parasta hoitoa. Terveystalossa kaikki tekemisemme perustuu viimeisimpään lääketieteelliseen tutkimukseen ja tutkittuun tietoon hoidon vaikuttavuudesta. Lue lisää.
  • Ammattilaisten suosikki. Terveydenhuollon osaajat ovat valinneet Terveystalon jo useana vuonna terveyspalvelualan houkuttelevimmaksi työnantajaksi (Universum). Lue lisää täällä.

”Lapsella on vanhemmat sitä varten, että he ovat huolissaan. Ei ole turha käynti, jos vanhemmat epäilevät jotain ja sitten vastaanotolla todetaan, että sitä ei onneksi nyt olekaan."

Töihin Terveystaloon

Hyväksyn tietojeni käyttämisen ja säilyttämisen rekrytointi- ja HR tietosuojaselosteen mukaisesti.*

*Rekrytointi- ja HR tietosuojaseloste - Terveystalo

Töissä Terveystalossa

Terveystalossa työskentelee terveydenhuollon huippuammattilaisia monipuolisissa työtehtävissä. Lue osaajiemme kokemuksia ja tarinoita meillä työskentelemisestä!

Gastrokirurgi Paulina Salminen American College of Surgeons -kunniajäseneksi Artikkeli

Gastrokirurgi Paulina Salminen American College of Surgeons -kunniajäseneksi

Amerikan kirurgiyhdistys American College of Surgeons (ACS) on valinnut kirurgian ja vatsaelinkirurgian erikoislääkärin, professori Pauliina Salmisen kunniajäsenekseen. ACS on myöntänyt kunniajäsenyyksiä vuodesta 1913 kansainvälisesti merkittäville kirurgeille sekä kirurgeille, jotka ovat kansainvälisesti arvostettuja kirurgian asiantuntijoita, jotka ovat tehneet merkittävää työtä lääketieteellisen tutkimuksen parissa. Professori ja erikoislääkäri Pauliina Salmisen uraauurtavat tutkimukset akuutin appendisiitin ja vaikean lihavuuden kirurgisesta hoidosta ovat mullistaneet sairauksien hoitoa globaalilla tasolla.

Nuoret naiset pellolla Artikkeli

Kesäkandina ystävän kanssa – Lääketieteen kandidaatit Kati ja Suvi viettivät ikimuistoisen työkesän Eurassa

Ystävyys vei lääketieteen kandidaatit Kati Kuuselan ja Suvi Kontron töihin Satakuntaan, Euran terveyskeskukseen työskentelemään Terveystalon julkisissa kumppanuusratkaisuissa. Euran-kesästä heille jäi paitsi ihania kesämuistoja, myös ennen kaikkea itsevarma, osaava ja pystyvä olo lääkärinuran alkuun.

Työterveyshoitaja Eero työpaikkakäynnillä Artikkeli

Työterveyshoitaja Eero tekee työkseen terveempiä työpaikkoja

Työterveyshoitaja on työhyvinvoinnin ja -terveydenhuollon moniosaaja sekä asiakasyritysten työkykyjohtamisen luottokumppani. Työterveyshoitaja Eero päätyi työhönsä onnekkaan sattuman kautta, mutta ei voisi enää kuvitella itselleen omempaa tehtävää. Yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa hän työskentelee terveemmän elämän puolesta.

Artikkeli

Leikkaussalisairaanhoitaja Sari Ristiniemi on ortopedin oikea käsi

Kokenut leikkaussalisairaanhoitaja-konkari, oululainen Sari Ristiniemi on työskennellyt leikkaussalissa jo 26 vuoden ajan. Ristiniemellä on vankka ammattitaito niin käsi-, gastro- kuin plastiikkakirurgiankin puolelta, mutta ortopedian hän kokee omimmaksi osaamisalueekseen. Vastuut ja osaaminen ovat karttuneet ajan mittaan yhdessä kokemuksen kanssa, ja Ristiniemen monipuolinen työnkuva on laajentunut entisestään hänen jo yhdentoista Terveystalo-vuotensa varrella.

Tero Puolakkainen Artikkeli

Viidessä kaupungissa työskennellyt hammaslääkäri Tero Puolakkainen: ”Joustavat työvuorot tuovat vapautta”

Hammaslääkäri Tero Puolakkainen on tehnyt Terveystalon päivystyksiä ja yksityisvastaanottoja lähes kahdeksan vuoden ajan, viidessä eri kaupungissa. Joustavat työvuorot ovat lisänneet vapautta eri elämänvaiheisiin ja tehneet Puolakkaisesta paremman hammaslääkärin.

Artikkeli

”Rakastan työtäni!” - Anestesiahoitaja Sanna Kuparisen päivistä ei vauhtia ja vaihtelua puutu

Pinkkiin yksisarvispipoon sonnustautunut sairaanhoitaja tarkastaa huolellisesti koneet ja ryhtyy vetämään lääkkeitä ruiskuihin ja asettaa ne pumppuihin. Hauska pipo ilahduttaa pieniä ja vähän isompiakin potilaita ja vie heidän huomionsa jännittävässä tilanteessa toisaalle.

Töihin Terveystaloon

Emil Heinäaho

Lääkäriksi Terveystaloon

Terveystalolaiset ovat kukin omien alojensa huippuosaajia aina koodaajista kirurgeihin. Yhdessä me teemme työtä terveemmän elämän puolesta. Se tarkoittaa sitä, että emme ainoastaan paranna sairauksia, vaan autamme ihmisiä terveempään elämään. Jos toivot työntekopaikaltasi vaikuttavia uramahdollisuuksia, vahvaa työyhteisöä sekä mahdollisuutta päästä aidosti auttamaan ja tarjoamaan parasta hoitoa, tule lääkäriksi Terveystaloon.

Nina Salmela läppärin ääressä Työ ja kehittyminen työterveyslääkärinä

Työterveyslääkärinä Terveystalossa

Jokainen työterveyslääkärimme on yksilö, ja tiedämme, ettei loputtomaan tiedonjanoon auta kaikilla yksi ja sama lääke. Jos haluat syventää asiantuntemustasi ja kasvaa urallasi, tule työterveyslääkäriksi meille Terveystaloon. Tarjoamme sinulle kiinnostavat asiakkuudet sekä työntekopaikan, jossa sinä, potilaasi ja lääketieteellinen laatu ovat aina keskiössä. Tule työterveyslääkäriksi Terveystaloon – meillä pääset tekemään tulevaisuuden työterveyshuoltoa jo nyt.

Terveystalon tutkija ja mikroskooppi Lääketiede luotsaa

Terveystalolaisten tutkimaa

Terveystalossa kaiken toiminnan keskiössä on korkea lääketieteellinen laatu, jonka avulla tarjoamme potilaillemme parasta hoitoa. Kaikki toimintamme perustuu tieteellisesti todistettuun tehoon hoidon vaikuttavuudesta, ja Terveystalossa työskentelevät ammattilaiset tekevät myös aktiivisesti tutkimusta omilla tieteenaloillaan. Tutkijalääkäreidemme yksilölliset urapolut sisältävät kliinisen perustutkimuksen ja akateemisten tutkimushankkeiden lisäksi usein vastaanottotyötä yksityisellä tai julkisella sektorilla - tämä kaikki onnistuu meillä Terveystalossa joustavasti saman katon alla. Uskomme, että tieto lisää terveyttä.

Inkeri Harju, työterveyshoitaja työpaikat Terveystalo

Työterveyshoitajaksi Terveystaloon

Työterveyshoitaja, ota urallasi uusi askel ja tule tekemään työtä terveemmän elämän ja terveempien työpaikkojen puolesta! Terveystalossa pääset osaksi kehittymishaluista ja osaavaa ammattilaistemme joukkoa. Meillä tulet työpaikkaan, jossa sekä hoidon laatu että potilaidemme ja ammattilaistemme hyvinvointi on aina etusijalla. Kaikki, mitä teemme, perustuu tieteellisesti todistettuun tehoon hoidon vaikuttavuudesta. Uskomme, että tieto lisää terveyttä.

Bioanalyytikko työpaikat Terveystalo

Bioanalyytikoksi Terveystaloon

Bioanalyytikko, ota urallasi uusi askel ja tule tekemään töitä terveemmän elämän puolesta! Terveystalossa pääset osaksi kehittymishaluista ja osaavaa ammattilaistemme joukkoa. Meillä tulet työpaikkaan, jossa sekä hoidon laatu että potilaidemme ja ammattilaistemme hyvinvointi on aina etusijalla. Uskomme, että tieto lisää terveyttä.

Silmälasipäinen hammashoitaja katsoo kameraan ja hymyilee maskin takaa työnsä lomassa.

Hammashoitajaksi Terveystaloon

Hammashoitaja, ota urallasi uusi askel ja tule tekemään töitä terveemmän elämän puolesta! Terveystalon hammashoitajana pääset osaksi kehittymishaluista ja osaavaa ammattilaistemme joukkoa, jossa voit tehdä töitä osa- tai kokoaikaisesti. Meillä tulet työpaikkaan, jossa sekä hoidon laatu että potilaidemme ja ammattilaistemme hyvinvointi on aina etusijalla. Uskomme, että tieto lisää terveyttä.