Kaksi opiskelijaa juttelee yhdessä taukohuoneen ruokapöydän äärellä.
Töihin Terveystaloon

Terveydenhuollon opiskelijat – avoimet työpaikat

Terveystalon tärkeimmän tekijät ovat kukin oman alansa huippuosaajia. Tiedämme, että huipuksi kasvaa vain tekemällä ja harjoittelemalla – hyvässä opissa. Haluammekin tarjota myös uransa alkuvaiheessa oleville tulevaisuuden tekijöille mahdollisuuden päästä osaksi joukkoamme. Terveystalossa pääset kasvattamaan ammattitaitoasi turvallisessa, osaavassa ja mukavassa työyhteisössä. ​

Monipuolisia harjoittelumahdollisuuksia Terveystalossa

Haluamme tukea terveydenhuollon opiskelijoiden valmistumista mahdollistamalla erilaisia harjoittelumahdollisuuksia opintojen eri vaiheisiin. Terveystalossa tarjoammekin laajan kirjon ammatillisesti mielenkiintoisia harjoittelumahdollisuuksia. Opiskelijat ovat lämpimästi tervetulleita eri Terveystalon liiketoimintaosa-alueille:

Terveystalon omat toimipisteet - Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja Pohjoismaiden johtava työterveystoimija. Terveystalolla on kattava toimipisteverkosto, joka ulottuu Hangosta Inariin. Työterveyshuoltomme panostaa sairauksien ennaltaehkäisyyn, mutta sairauden tai tapaturman sattuessa Terveystalossa pääsee nopeasti parhaaseen hoitoon. ​

Terveystalon Henkilöstöpalvelut - Terveystalo tarjoaa monipuolisia henkilöstöpalveluita hyvinvointialueilla sekä yksityisille yrityksille lyhytaikaiseen ja pitkäaikaiseen tarpeeseen. Palveluvalikoimassamme on henkilöstöpalveluita perusterveydenhuoltoon, työterveyteen, erikoissairaanhoitoon ja suunterveyteen sekä kokonaisulkoistettuja hoitajatiimejä hengityshalvauspotilaiden kotihoitoon.​

Terveystalon Kumppanuusratkaisut - Julkisen sektorin Kumppanuusratkaisuissamme puolestaan pääset työskentelemään Terveystalolle kokonaan ulkoistetuilla terveysasemilla. Terveysasemillamme pääset työskentelemään terveysasematyöhön kehittämämme moniammatillisen tiimimallin mukaisesti: pyrimme ratkaisemaan asiakkaan hoidon tarpeen tämän ensimmäisen yhteydenoton aikana, mikä sujuvoittaa ammattilaistemme työtä ja asiakkaan hoitoon pääsyä.

Miten pääsen Terveystaloon harjoitteluun?

Terveystaloon pääsee harjoitteluun Terveystalon oman harjoitteluhaun kautta.

Haku bioanalyytikko-, röntgenhoitaja-, terveydenhoitaja-, lähihoitaja-, sairaanhoitaja- suuhygienisti-, fysioterapeutti- ja toimintaterapeuttiopiskelijoiden harjoitteluihin on auki kaksi kertaa vuodessa:

  • alkusyksyllä seuraavan kevään harjoittelupaikkoihin
  • alkukeväällä seuraavan syksyn harjoittelupaikkoihin

Psykologiopiskelijoille on oma harjoittelunsa, johon järjestetään valtakunnallinen haku. Lue lisää alta kohdasta Psykologiopiskelija, ja tutustu myös työterveyspsykologien trainee-ohjelmaan!

Lue lisää alla ja katso avoimet haut!

Terveystalon bioanalyytikot ovat kliinisen laboratoriotyön huippuosaajia ja meillä onkin Terveystalossa yli 140 laboratoriotoiminnan yksikköä​. Bioanalyytikoiden tehtävänkuva Terveystalossa on monipuolinen, näytteenoton lisäksi tehtävä sisältää laaja-alaisen paikallisen tutkimusvalikoiman ylläpitotehtäviä, tulosten arviointia ja raportointia.

Laboratorioanalytiikan ja näytteenoton lisäksi pääset syventämään osaamistasi kliinisen fysiologian ja neurofysiologian kokonaisuuksilla. Tärkeä osa työtä on niin ikään asiakaspalvelu sekä potilaan ja kollegojen ohjaaminen tutkimuksia varten ja näytteenottoon valmistauduttaessa.

Tarjoamme bioanalyytikon koulutusohjelman opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa eri mittaisia harjoitteluita Terveystalon laboratoriotoiminnan yksiköissä. Terveystalossa voit suorittaa seuraavat harjoittelut: 

  • asiakaspalvelun ja näytteenoton harjoittelu
  • kliinisen fysiologian harjoittelun
  • kliininen neurofysiologian harjoittelun (Terveystalo Uniklinikka, Helsinki)

Bioanalyytikko, voit hakea Terveystaloon harjoitteluun Terveystalon oman harjoitteluhaun kautta tämän sivun avoimet työpaikat -osiossa. Haemme harjoittelijoita kaksi kertaa vuodessa:

  • alkusyksyllä seuraavan kevään harjoittelupaikkoihin
  • alkukeväällä seuraavan syksyn harjoittelupaikkoihin

Opintojen loppuvaiheessa suoritettuasi 2/3 opinnoistasi voit tehdä Terveystalossa laboratoriotyötä joustavasti esimerkiksi iltaisin tai viikonloppuisin.

Lue lisää bioanalyytikon työstä Terveystalossa!

Terveystalolla voit suorittaa toivomasi harjoittelun toimipisteissämme ympäri Suomen. Terveystalossa voit suorittaa harjoitteluita, jotka sijoittuvat vastaanotolle ja työterveyteen. Kauttamme voit myös päästä harjoitteluun Terveystalon Kuntoutuspalveluihin.

Vastaanotto

Terveystalon vastaanotolla tuotamme fysioterapiapalveluita kaikille lapsista vanhuksiin. Pääpaino on konservatiivisessa ja postoperatiivisessa tuki- ja liikuntaelinten fysioterapiassa, mutta toteutamme myös neurologista kuntoutusta. Harjoittelussa pääset syventymään tuki- ja liikuntaelinten fysioterapiaan laaja-alaisesti sekä yksilövastaanotolla että kuntosaleilla. Harjoittelussa pääset vahvistamaan osaamista kliinisessä tutkimisessa, tiedonannossa, neuvonnassa ja ohjaamisessa sekä terapeuttisen harjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa. Manuaaliterapian harjoittelu on myös meillä mahdollista. Sairaalayksiköissä on puolestaan mahdollisuus päästä seuraamaan ortopedisiä leikkauksia ja leikkausyksikön fysioterapeutin työtä. Kaupungit, joissa on sairaalayksiköitä, on mainittu hakulomakkeella. Hakijoilta toivomme kiinnostusta asiakkaan toiminta- ja liikkumiskyvyn parantamiseen ja tukemiseen sekä kiinnostusta tuki- ja liikuntaelin kuntoutuksen parissa työskentelyyn.

Työterveyshuolto

Terveystalon työterveyshuollossa tuotamme työelämässä oleville asiakkaille työfysioterapiapalveluita. Harjoittelussa pääset syventymään työterveyden toimintaan sekä yksilövastaanotolla että työpaikkatoiminnassa. Harjoittelussa pääset vahvistamaan osaamista kliinisessä tutkimisessa, tiedonannossa, neuvonnassa ja ohjaamisessa sekä ergonomia-asioissa. Jakson aikana pääset tutustumaan TULE-terveyden edelläkävijyyteen työterveydessä. Hakijoilta toivomme kiinnostusta työikäisten työ- ja toimintakyvyn parantamiseen ja tukemiseen sekä kiinnostusta tuki- ja liikuntaelin terveyden ennaltaehkäisevään ja työyhteisöpainotteiseen työskentelyyn.

Kuntoutuspalvelut

Terveystalon Kuntoutuspalveluissa keskiössä on asiakkaan toimintakyky - sen arviointi ja kuntoutus. Kuntoutuspalveluihin kuuluvat geriatrisen ja neurologisen fysioterapian palvelut, neuropsykologia, puhe- ja toimintaterapia sekä moniammatillinen kuntoutus. Kuntoutuspalvelut tuottavat ikäihmisille suunnattuja kuntoutuspalveluita pääkaupunkiseudulla, Hyvinkään ympäristössä ja Jyväskylässä. Harjoittelussa pääset itsenäisesti suunnittelemaan ja toteuttamaan terapiahetkiä. Jakson aikana pääset myös tutustumaan kotikuntoutuksen, vastaanottotoiminnan ja hoivakotikuntoutuksen kokonaisuuksiin. Kuntoutuspalveluissa hakijoilta toivotaan kiinnostusta ikäihmisten toimintakyvyn kehittämiseen ja parantamiseen.

Kumppanuusratkaisut, Terveystalo Julkiset palvelut Oy

Terveystalon Kumppanuusratkaisujen yksiköissä pääset toteuttamaan monipuolisia harjoitteluita. Fysioterapeutin harjoittelujakson aikana pääset kohtaamaan ja luomaan hoitokontakteja eri ikäisten kanssa, niin avoterveydenhoidossa kuin hoivayksikön, kotihoidon ja vuodeosaston yksiköissä. Harjoittelun Kumppanuusratkaisuissa voit suorittaa Puolangalla, Sysmässä ja Sulkavalla.

Voit hakea Terveystaloon harjoitteluun Terveystalon oman harjoitteluhaun kautta tämän sivun avoimet työpaikat -osiossa. Haemme harjoittelijoita kaksi kertaa vuodessa:

  • alkusyksyllä seuraavan kevään harjoittelupaikkoihin
  • alkukeväällä seuraavan syksyn harjoittelupaikkoihin.

Tarjoamme lähihoitajaopiskelijoille harjoittelupaikkoja Terveystalon Kumppanuusratkaisuissa. Terveystalon Kumppanuusratkaisujen harjoittelupaikat sijoittuvat muun muassa julkisen sektorin terveysasemille, neuvola- ja kouluterveydenhuoltoon sekä kotihoitoon. 

Voit myös hakea suunterveyden suuntaavien opintojen harjoitteluun Terveystalon suunterveyden toimipisteisiin. 

Voit hakea Terveystaloon harjoitteluun Terveystalon oman harjoitteluhaun kautta tämän sivun avoimet työpaikat -osiossa. Haemme harjoittelijoita kaksi kertaa vuodessa:

  • alkusyksyllä seuraavan kevään harjoittelupaikkoihin
  • alkukeväällä seuraavan syksyn harjoittelupaikkoihin

Harjoittelu Terveystalossa

Terveystalossa tarjoamme psykologian opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa yliopisto-opintoihin sisältyvä viiden kuukauden harjoitusjakso. Harjoittelujakson aikana opiskelija tutustuu työterveyspsykologin työhön. Terveystalo on ollut pitkään alan vetovoimaisin työpaikka lääketieteen ja terveysalan opiskelijoiden sekä terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa. Meillä myös opiskelijat pääsevät osaksi huippuosaajien moniammatillista yhteisöä, jossa autamme toinen toisiamme onnistumaan. 

Harjoittelupaikat haetaan valtakunnallisen haun kautta. Tiedotamme harjoitteluhausta tämän sivun avoimet työpaikat -osiossa.

Työterveyspsykologien trainee-ohjelma

Tarjoamme myös valmistuneille psykologeille mahdollisuuden päästä mukaan Työterveyspsykologien trainee-ohjelmaan. Trainee-ohjelma on hyvä mahdollisuus vastavalmistuneelle tai alan vaihtoa suunnittelevalle psykologille päästä perehtymään työterveyspsykologin työhön hyvässä ohjauksessa. Tiedotamme trainee-ohjelmasta psykologien ja psykoterapeuttien avoimissa työpaikoissa.

Terveystalon kuvantamispalvelumme kattavat röntgen-, ultraääni-, mammografia-, luuntiheysmittaus-, tietokonetomografia-, kartiokeila TT- sekä magneettitutkimukset, ja niissä työskentelee yli 200 röntgenhoitajaa ja yli 100 radiologia.

Ammattilaisemme tekevät yksikön palvelutarjonnasta riippuen muun muassa röntgentutkimuksia, mammografiatutkimuksia, magneettikuvauksia, tietokonetomografiatutkimuksia ja kartiokeilatietokonetomografioita sekä luuntiheysmittauksia. Tärkeä osa työtä on niin ikään potilaan vastaanotto ja ohjaaminen tutkimuksia varten. Tutustu kuvantamispalveluihimme ja röntgenhoitaja-Antin kokemuksiin työstä Terveystalossa!

Tarjoamme röntgenhoitajakoulutusohjelman opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa eri mittaisia harjoitteluita Terveystalon kuvantamisen yksiköissä. 

Voit hakea Terveystaloon harjoitteluun Terveystalon oman harjoitteluhaun kautta tämän sivun avoimet työpaikat -osiossa. Haemme harjoittelijoita kaksi kertaa vuodessa:

  • alkusyksyllä seuraavan kevään harjoittelupaikkoihin
  • alkukeväällä seuraavan syksyn harjoittelupaikkoihin

Lue lisää röntgenhoitajan työstä Terveystalossa!

Terveystalossa sairaanhoitajat ovat erilaisten sairauksien asiantuntijoita ja heitä työskentelee muun muassa sairaanhoitajien vastaanotolla, asiakaspalvelussa ja Terveystalon sairaaloissa. Sairaanhoitajana meillä Terveystalossa voi toimia erilaisissa erityisrooleissa, kuten leikkaus-, astma-, diabetes-, muisti- ja haavahoitajana.

Tarjoamme sairaanhoitaja/terveydenhoitaja koulutusohjelman opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa eri mittaisia harjoitteluita Terveystalon yksiköissä. 

Terveystalossa voit suorittaa muun muassa harjoitteluita, jotka sijoittuvat sairaanhoitajan vastaanotolle tai leikkaussaliin. Lasten Terveystalo -yksiköissä pääset harjoittelemaan lapsiasiakkaiden parissa. Katso Lasten Terveystalon toimipisteet täältä.

Leikkaussalissa suoritettavat harjoittelut on mahdollista suorittaa Terveystalo Sairaaloissa, joita ovat:

  • Terveystalo Helsinki Kamppi                         
  • Terveystalo Hyvinkää                                
  • Terveystalo Joensuu                     
  • Terveystalo Jyväskylä                               
  • Terveystalo Kouvola                     
  • Terveystalo Kuopio                                  
  • Terveystalo Lahti                                   
  • Terveystalo Lappeenranta                            
  • Terveystalo Oulu                                    
  • Terveystalo Pori Lääkäritalo                        
  • Terveystalo Rovaniemi Revontulikeskus               
  • Terveystalo Ruoholahti Porkkalankatu 
  • Terveystalo Savonlinna                              
  • Terveystalo Seinäjoki                               
  • Terveystalo Tampere Rautatienkatu                            
  • Terveystalo Turku Aninkainen            
  • Terveystalo Turku Pulssi                

Voit hakea Terveystaloon harjoitteluun Terveystalon oman harjoitteluhaun kautta tämän sivun avoimet työpaikat -osiossa. Haemme harjoittelijoita kaksi kertaa vuodessa:

  • alkusyksyllä seuraavan kevään harjoittelupaikkoihin
  • alkukeväällä seuraavan syksyn harjoittelupaikkoihin.

Työterveyshuollon harjoittelu 

Työterveyshoitajana olet etulinjassa seuraamassa työ- ja elinkeinoelämään liittyviä muutoksia ja kehitystä. Työterveyshuollon asiantuntijana työterveyshoitaja ennaltaehkäisee, edistää ja hoitaa sekä työntekijöiden, työpaikkojen että työyhteisöjen terveyttä ja työ- ja toimintakykyä. 

Ensimmäinen askel työterveyshoitajan uralle Terveystalossa lähtee liikkeelle työterveyshuollonharjoittelun suorittamisesta meillä. Valmistuttuasi terveydenhoitajaksi voit hakea mukaan myös Terveystalon Tulevaisuuden osaaja työterveyshoitajaksi -ohjelmaan, jossa pääset entisestään syventämään osaamistasi työterveyshuollon ammattilaisena! Lue lisää Terveystalon työterveyshoitajan ja Tulevaisuuden osaaja -ohjelman kasvatin Eeron kokemuksista!

Voit hakea Terveystaloon harjoitteluun Terveystalon oman harjoitteluhaun kautta tämän sivun avoimet työpaikat -osiossa. Haemme harjoittelijoita kaksi kertaa vuodessa:

  • alkusyksyllä seuraavan kevään harjoittelupaikkoihin
  • alkukeväällä seuraavan syksyn harjoittelupaikkoihin

Onko ihmisten ja yritysten hyvinvointi kiinnostuksesi kohde? Oletko työskentelytavoiltasi ratkaisukeskeinen ja nautitko tiimityöskentelystä? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme tulevaisuuden työterveyshoitaja!

Lue lisää työterveyshoitajan työstä Terveystalossa
!

Terveystalolla voit suorittaa toivomasi harjoittelun toimipisteissämme ympäri Suomen. Terveystalon Kuntoutuspalveluissa keskiössä on asiakkaan toimintakyky - sen arviointi ja kuntoutus. Kuntoutuspalveluihin kuuluvat geriatrisen ja neurologisen fysioterapian palvelut, neuropsykologia, puhe- ja toimintaterapia sekä moniammatillinen kuntoutus.

Kuntoutuspalvelut tuottavat toimintaterapiapalveluita pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Lappeenrannassa, Joensuussa, Kuopiossa, Jyväskylässä ja Oulussa. Harjoittelussa pääset itsenäisesti suunnittelemaan ja toteuttamaan terapiatilanteita. Jakson aikana pääset myös tutustumaan kuntoutustyöhön asiakkaiden omassa toimintaympäristössä, vastaanotoilla ja etäkuntoutuksena. Kuntoutuspalveluissa hakijoilta toivotaan kiinnostusta eri asiakasryhmien toimintakyvyn kehittämiseen ja parantamiseen.

Voit hakea Terveystaloon harjoitteluun Terveystalon oman harjoitteluhaun kautta tämän sivun avoimet työpaikat -osiossa. Haemme harjoittelijoita kaksi kertaa vuodessa:

  • alkusyksyllä seuraavan kevään harjoittelupaikkoihin​
  • alkukeväällä seuraavan syksyn harjoittelupaikkoihin.

Mitä lupaamme opiskelijoille?

 

Terveysalan opiskelijoiden harjoitteluiden ohjaus toteutetaan Terveystalossa Sosiaali- ja terveysministeriön antamien asetusten mukaisesti. Tämän myötä opiskelijat saavat asianmukaisen perehdytyksen terveydenhuollon toimintaan ja arvoperustaan. Työssäoppimisen ja ohjatun harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija erityisesti opintojen kannalta keskeisiin työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä. Harjoittelussa Terveystalossa pääset kehittämään osaamistasi ja ammattitaitoasi tulevaisuuden terveydenhuollon ammattilaisena.​

"Pyrin siihen, että opiskelijalla olisi mahdollisimman hyödyllinen, opettava, stressivapaa ja sopivan rento harjoittelujakso. Rentous ja hauskuus ei sulje pois ammattimaista ohjaamista. Opiskelijat ovat olleet erityisen iloisia siitä, että he ovat saaneet Terveystalossa monipuolisen harjoittelujakson, jossa he ovat saaneet kokea kuuluvansa myös työyhteisöömme. Ohjaajana, minulle on erityisen tärkeää se, että opiskelija tekee samaa mitä minäkin!" kertoo Turussa opiskelijaohjaajana toimiva Elina.​

Terveystalossa olemme kaikki samanarvoisia riippumatta sukupuolesta, iästä, etnisestä tai kansallisesta alkuperästä, kansalaisuudesta, kielestä, uskonnosta ja vakaumuksesta, mielipiteestä, vammasta, terveydentilasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Arvostamme moninaisuutta, ja Terveystalossa meillä jokaisella on vastuu inklusiivisen työilmapiirin luomisesta ja ylläpitämisestä.​

Miksi harjoitteluun Terveystaloon?​

  • Terveystalossa tarjoamme sinulle mahdollisuuden lähteä luomaan itsellesi omannäköistä uraa. Harjoittelussa meillä pääset kouluttautumaan ja kehittymään tulevaisuuden ammattilaisena.

  • Tärkein ensin. Me teemme työksemme tärkeintä, terveyttä. Kun kyse on terveydestä, laadukas hoito ja sujuva hoitoon pääsy ovat kaikki kaikessa. Olemme työntekopaikka, jossa ammattilaisemme voi keskittyä olennaiseen. Meille se tarkoittaa mm. laadukkaita työvälineitä sekä selkeitä työnkuvia.

  • Työyhteisöt. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Ammattilaisemme arvostavat lämmintä työyhteisöämme, hyvää esihenkilötyötä ja lähijohtamista sekä mahdollisuutta onnistua omassa työssä. Röntgenhoitaja tai asiakasneuvoja – meistä jokainen on tärkeimmän tekijä.

  • Inhimillinen johtaminen. Terveystalo on inhimillinen työntekopaikka, jossa elämääsi jää työn ohessa tilaa niille kaikista tärkeimmille asioille. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista muun muassa erilaisin vuoro- ja työaikajärjestelyin sekä etätyön mahdollistamalla.

  • Lääketiede luotsaa. Kaikki, mitä Terveystalossa teemme, perustuu tutkittuun tietoon ja tieteellisesti todistettuun hoidon vaikuttavuuteen.

Nuori lääkäri hymyilee tietokoneen ääressä

Lääketieteen kandidaatit

Monipuolisia uramahdollisuuksia nuorille lääkäreille: lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt, kesäkandipaikat, terveyskeskustyön perusteet, päivystyskoulu ja paljon muuta.

Tutustu työhön Terveystalossa

Avoimet työpaikat opiskelijoille

2 avoimet työpaikat Opiskelijat - avoimet työpaikat

Tilaa Terveystalon ammattilaisuutiskirje

Haluatko kuulla ensimmäisenä ajankohtaisista koulutuksista, uramahdollisuuksista ja uusista hoitokäytännöistä? Tilaa Terveystalon uutiskirje!

Tilaa uutiskirje

Tarinoita tärkeimmän tekijöistä

Terveystalon Lääkäripäivien käytävällä ihmismassaa, taustalla kumppaniosastoja. Artikkeli

Integroidun hoidon ytimessä Terveystalon Lääkäripäivillä 2024

Terveystalon vuotuiset, suuren suosion saavuttaneet Lääkäripäivät vietettiin tänä vuonna 27.9. Tampereella. Päivillä Terveystalon lääkärit, hammaslääkärit ja kutsuvieraat pääsivät kouluttautumaan viidessä ajankohtaisessa koulutusstreamissa aamusta iltaan. Koulutusten lomassa nautittiin monipuolisesta kumppanitarjonnasta ja kollegojen seurasta. Tapahtuman läpikulkevana teemana vuonna 2024 oli yhteisöllisyys ja tulevaisuus.

Hoitaja ja kaksi lääkäriä keskustelevat iloisesti vastaanottohuoneen käytävällä. Artikkeli

Terveystalo jatkaa sote-alan houkuttelevimpien työntekopaikkojen joukossa

Lääkäri Joel Markkanen pyörän kanssa Artikkeli

Terveystalo tarjoaa työsuhdepyöräedun yli 6 000 työntekijälleen

Terveystalo haluaa olla alamme edelläkävijä henkilöstön hyvinvoinnissa ja eduissa. Uusimpana tulokkaana on henkilöstölle alettu tarjota sähköpyöräetua, joka on otettu innostuksella vastaan.

Nuori nainen katsoo toiveikkaana tulevaisuuteen. Kuvassa myös Universumin badge. Artikkeli

Opiskelijat: Terveystalo on jälleen yksi alan houkuttelevimmista työnantajista

Lääketieteen ja terveysalan opiskelijat ovat valinneet Terveystalon terveydenhuoltoalan toiseksi houkuttelevimmaksi työnantajaksi Universumin toteuttamassa työnantajakuvatutkimuksessa, johon vastasi tänä vuonna yli 1800 alan opiskelijaa. Jo työelämässä olevien ammattilaisten mielestä Terveystalo on houkuttelevin työnantaja neljättä kertaa peräkkäin.

Piia Bimbergin ja Joni Saarelan yhteiskuva. Artikkeli

Antoisaa yhteistyötä – psykiatrinen sairaanhoitaja Piia ja psykiatri Joni ovat lyömätön työpari

Tärkeimmän tekijät, psykiatrian erikoislääkäri Joni Saarela ja psykiatrinen sairaanhoitaja Piia Bimberg, auttavat työssään mielen haasteiden, neuropsykiatristen vaikeuksien ja riippuvuussairauksien kanssa kamppailevia suomalaisia paikallisesti Meri-Lapissa ja maanlaajuisesti koko Suomessa. Piia ja Joni tekevät paljon yhteistyötä mielen hyvinvoinnin, työterveyshuollon ja muiden erikoisalojen ammattilaisten kanssa. Työpari työskentelee tiiviisti yhdessä esimerkiksi aikuisten ADHD-diagnostiikan parissa. Työssään Jonille ja Piialle tärkeintä ovat kohtaamiset, mahdollisuus keskittyä olennaiseen sekä moniammatillinen yhteistyö.

Kaksi ihotautilääkäriä juttelee keskenään iloisesti Artikkeli

Valttina visuaalisuus – ihotautien erikoislääkärin tärkein työväline on harjaantunut silmä

Ihotautilääkäri tutkii ja hoitaa allergioita, ihon sairauksia sekä iholla ilmeneviä yleissairauksia sekä tekee monesti ihon pientoimenpiteitä. Moni potilas ei tiedä, että ihotautilääkärin työ poikkeaa monen muun lääkärin työstä usealla tapaa: diagnoosi perustuu usein silmällä tehtävään arviointiin, ja laboratoriokokeita tarvitaan ani harvoin. Ihotautilääkärin työssä vuorovaikutustaidot nousevat erityisellä tavalla keskiöön – monelle ehkä yllättävästäkin syystä. Dermatologit Ave Kokk ja Eriika Mansikka ovat nyt luvanneet kertoa työstään ja paljastaa, mikä siinä on heidän mielestään kaikkein tärkeintä.