Työterveyshoitaja Eero tekee työkseen terveempiä työpaikkoja
Työterveyshoitaja on työhyvinvoinnin ja -terveydenhuollon moniosaaja sekä asiakasyritysten työkykyjohtamisen luottokumppani. Työterveyshoitaja Eero päätyi työhönsä onnekkaan sattuman kautta, mutta ei voisi enää kuvitella itselleen omempaa tehtävää. Yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa hän työskentelee terveemmän elämän puolesta.

Työterveyshoitajan työnkuva ei kiinnittänyt Eeron huomiota sen kummemmin opiskeluaikana. Aihetta käsiteltiin yhdellä etäkurssilla hyvin pintapuolisesti ja suppeasti. Päädyttyään lähes sattumalta harjoitteluun Terveystalon työterveyteen, hän tykästyi monipuoliseen tehtävään heti kättelyssä.
– Työterveyshoitajan työnkuva tuntui oikeastaan heti todella kiinnostavalta kaikessa monipuolisuudessaan. Työterveyshoitajan työ on myös siitä sopivaa, että päivään kuuluu niin paljon muutakin kuin vastaanottoa ja terveystarkastusten pitämistä. En ole itse niin ekstrovertti, että jaksaisin pidemmän päälle olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa aivan jatkuvasti, Eero kertoo.
Ei heti syvään päähän
Harjoitteluohjaajan innostamana Eero aloitti työterveyshoitajien trainee-ohjelmassa Terveystalo Myyrmäessä pian terveydenhoitajaksi valmistumisensa jälkeen, tammikuussa 2022.
– Meitä oli trainee-ohjelmaryhmässä 40 osallistujaa ympäri maan. Suurimmalla osalla ei ollut mitään aiempaa kokemusta työterveyshuollosta, mutta ohjelma oli suunniteltu niin, ettei sitä tarvittukaan. Minulle oli tosi tärkeää, että kaikilla oli samat lähtökohdat - sai kysellä tyhmiä ja aloittaa oikeasti rauhassa uuteen tehtävään perehtymisen.
Ohjelma sisälsi viikoittain luentoja eri teemoista, joihin liittyvää osaamista osallistujat pääsivät soveltamaan käytännössä heti alusta lähtien myös asiakasvastuullisen työterveyshoitajan työssä. Syvään päähän ei tarvinnut silti heti yksinään hypätä, vaan asiakasyritysten määrä oli tiukkaan rajattu. Kalenteriin oli myös järjestetty pidemmät vastaanottoajat sekä jätetty tilaa luennoille, itsenäiselle opiskelulle sekä kokeneen tutor-kollegan työskentelyn seuraamiselle.
– Työterveyshoitajan työnkuva on todella laaja, eikä kaikkea siitä voi millään oppia yhden trainee-jakson aikana. Jaksolta sain kuitenkin todella hyvän peruskuvan työn kannalta tärkeistä aihealueista ja todella paljon itsevarmuutta omaan työhön. Oli todella opettavaista olla mukana kollegan vastaanotoilla ja työpaikkakäynneillä. Sain niiltä hyviä käytännön vinkkejä ja oivalluksia omaan työhön, kertoo Eero kiitollisena.
Työterveyshoitajan työnkuva on todella laaja, eikä kaikkea siitä voi millään oppia yhden trainee-jakson aikana. Jaksolta sain kuitenkin todella hyvän peruskuvan työn kannalta tärkeistä aihealueista ja todella paljon itsevarmuutta omaan työhön. “
Työhyvinvoinnin ja työkykyjohtamisen asiantuntija
Monipuolinen työterveyshoitajan tehtävä sisältää suurin piirtein suurin piirtein puolet työajasta suunnittelua ja raportointia sekä työpaikkakäyntejä ja puolet vastaanottotyötä. Työterveyshoitaja on asiakasyritystensä työhyvinvoinnin ja työkykyjohtamisen sekä terveyden asiantuntija, joka moniammatillisen tiimin kanssa yhteistyössä tekee pitkäjänteistä työtä terveemmän työpaikan puolesta. Työ on ennaltaehkäisevämpää kuin vaikkapa sairaalassa, mutta Eero tekee myös sairasvastaanottoa sekä toimipaikassa että työpaikoilla.
– Joku ehkä ajattelee, että päivätyöhön meneminen lopettaisi ammatillisen kehityksen, mutta en kyllä itse näe asiaa niin. Ihan yhtä lailla tässä työssä vaaditaan monipuolista asiantuntemusta ja uutta oppii jatkuvasti – asiat vain ovat vähän erilaisia.
Työterveyshoitajana Eero tekee työpaikoilla myös säännöllisiä arviointikäyntejä, joilla arvioidaan muun muassa työhön mahdollisesti liittyviä altisteita. Arvioinnin pohjalta laaditaan raportti, ja työpaikkaselvityskokonaisuuden pohjalta tehdään työterveyden toimintasuunnitelma, jossa sovitaan tarkemmin yksittäisistä toimenpiteistä. Työssään Eero myös seuraa yritysten sairaspoissaoloja ja niihin liittyen sovittuja toimenpiteitä sekä ohjaa potilaita eteenpäin toisille asiantuntijoille.
Tulevaisuus täynnä vaihtoehtoja
Työssään Eero nauttii erityisesti säännöllisyyden, joustavuuden ja vaihtelevuuden hyvästä tasapainosta, mahtavasta työyhteisöstä sekä monipuolisista mahdollisuuksista vaikuttaa. Koulutuksia ja työterveyden sparreja järjestetään myös säännöllisesti, ja uusia asioita tulee eteen koko ajan. Vaihtelun ansiosta työ ei käy tylsäksi, ja työssä tulee paljon onnistumisen kokemuksia.
– Kun potilas tulee kuulluksi ja oivaltaa itse keskustelumme perusteella jonkun asian, tulee ihan mahtava tunne siitä itsellekin, Eero hymyilee. - Fiilis on vähän kuin taikurilla: on onnistunut kaivamaan jonkun jutun esiin ja saamaan toisenkin sen näkemään, hän nauraa.
Tulevaisuudessa Eeron näköpiirissä siintää monipuolisia uramahdollisuuksia. Työterveyshoitajaksi erikoistuminen pätevyyskoulutuksessa mahdollistaisi suurasiakkuuksien parissa työskentelyn ja valtakunnallisen koordinoinnin. Terveystalossa voi myös pätevöityä esimerkiksi univalmentajaksi Fokus Unen huippuyksikössä.
– Viihdyn kyllä todella hyvin nykyisessä tehtävässäni, ja se tarjoaa minulle paljon kehittymismahdollisuuksia. Mutta onhan se mukavaa tietää, että jos on tulevaisuudessa halukkuutta edetä, niin mahdollisuuksia on todellakin monia, Eero summaa.
***
Kiinnostaako työskentely Terveystalossa? Tutustu avoimiin työmahdollisuuksiimme!
Lue lisää aiheesta

Terveydenhuollon ammattilaiset valitsivat Terveystalon jälleen alan houkuttelevimmaksi työntekopaikaksi
Terveys- ja lääkealan ammattilaisten mielestä Terveystalo on terveyspalvelualan houkuttelevin työntekopaikka jo neljättä vuotta peräkkäin. Kaikkien terveys- ja lääkealan työnantajien joukossa Terveystalo oli toisella sijalla. Tutkimuksessa osallistujat arvioivat tuntemiaan työnantajia muun muassa maineeseen, työpaikkakulttuuriin, ura- ja kehittymismahdollisuuksiin sekä palkkaan ja etuihin liittyvien kysymysten avulla. Saadun datan perusteella muodostuu kattava kuva suomalaisten sote-alan työnantajien houkuttelevuudesta alan ammattilaisten keskuudessa.

Onnistumisia, kasvua ja kehitystä – kokemuksia kandikesästä 2023 Terveystalolla
Seniorituki, koulutusmahdollisuudet, vastaanottoaikojen pituus, toimenpiteet, potilastapauksien haastavuus… Kandikesänä ja uran alussa moni asia mietityttää nuoria lääkäreitä. Millaisia tavoitteita ja odotuksia kesän 2023 kandeilla oli ja miten ne toteutuivat? Mitä työ Terveystalon työterveyden sairausvastaanotolla piti sisältään ja miltä se tuntui? Tutustu kandien kokemuksiin Terveystalon lääkärikeskuksissa ympäri Suomen!

Röntgenhoitaja Antti Hukkanen on säteilynkäytön ja puhetyön ammattilainen
Puheliaaksi pohjoiskarjalaiseksi itseään kuvaileva, sittemmin tamperelaistunut Antti Hukkanen on röntgenhoitajana elementissään. Antin työ Tampereen Terveystalossa on hänen näköisensä sekoitus ihmisten aitoa kohtaamista ja auttamista, oman ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä sekä parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen luomista – mahtavaa työporukkaa unohtamatta. Mukautuva työ jättää tilaa myös muille Antin elämässä tärkeille asioille, kuten omasta hyvinvoinnista huolehtimiselle, matkustelulle ja liikunnalle.

Monipaikkaisia työyhteisöjä ja läpileikkaus lääkärintyöhön – kokemuksia vuokralääkärin työstä
Millaisia työtehtäviä vuokralääkäri voi tehdä? Entä millaisiin työntekopaikkoihin vuokralääkärinä pääsee – vai joutuuko niihin? Miten vuokralääkäri integroituu työyhteisöön? Pitääkö työnantaja lääkäristä huolta, ja mitä keikan tai sovitun työpätkän jälkeen tapahtuu? Työn käytännöissä ja arjessa voi olla paljon työnantajakohtaisia eroja, eikä ihme, että työhön liittyy paljon kysymyksiä, stereotypioita ja ennakkoluulojakin. Nyt lääkärit Heidi Nieminen ja Jesse Berg sekä yhteyspäällikkö Iita Kevo kertovat omista kokemuksistaan Terveystalon Julkisissa palveluissa.

Intohimona ihmisten ja asiakkuuksien hoito – työterveyshuollon erikoislääkäri Sami Riekin neljän työn kokonaisuus on uniikki
Modernia johtamista tiimiläisilleen tarjoava Sami Riekki on kokenut työterveyshuollon erikoislääkäri, jolla on myös pitkä kokemus vakuutuslääkärin työstä. Työssään Terveystalon alueellisena vastaavana työterveyslääkärinä ja suurasiakaslääkärinä hän nauttii vapaudesta, vaihtelusta, työn haastavuudesta sekä mahdollisuudesta kasvaa ja oppia uutta.

Kannustusta vahvuuksiin, tukea kehityskohteisiin – asiantuntijakohtaisesta palautteesta on monenlaisia hyötyä
Tiedetään, että omasta työstä saatu rakentava palaute paitsi tukee kehittymistä ammattilaisena, myös vahvistaa onnistumisen tunteita ja parantaa työssä jaksamista sekä työhyvinvointia. Tästä huolimatta terveydenhuollon ammattilaisilla on perinteisesti ollut varsin vähäiset mahdollisuudet saada palautetta työstään. Terveystalossa onkin tähän toiveeseen ja tarpeeseen kehitetty asiantuntijakohtainen palautteenantojärjestelmä, joka tarjoaa terveydenhuollon ammattilaisille ainutlaatuisen mahdollisuuden saada jatkuvaa henkilökohtaista palautetta suoraan potilaalta.