Laihduttajan tutkimuspaketti

Laihduttaminen on monen toive ja tavoite. Aina laihduttaminen ei ole helppoa ja voi tuntua siltä, että ”minä en vain laihdu”. Tällöin on hyvä tarkistaa, ettei laihtumisen esteenä oli jokin muu syy, esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta tai glukoosiaineenvaihdunnanhäiriö. Laihduttajan tutkimuspaketilla saat tietoa omasta elimistöstäsi sekä sen toiminnasta. Saat tutkimuspaketilla hyvää tietoa omasta laihduttamisen lähtötilanteesta ja mittaamalla tutkimuspaketin uudelleen esimerkiksi 3 kuukauden kuluttua laihduttamisen aloittamisesta, saat konkreettista tietoa siitä kuinka laihdutus on terveyteesi vaikuttanut.

Muistathan, mikäli tarvitset tukea ja apua laihduttamiseen, Terveystalon asiantuntijat ovat käytettävissä, esimerkiksi ravitsemusterapeutin kanssa voit pureutua ravitsemustottumuksiesi haasteisiin ja saada konkreettiset ohjeet sekä tarvittavan seurannan tavoitteesi saavuttamiseksi.

Ajanvaraus

Varaa 5-10 minuutin aika laboratorioon. Huomioithan, että näytteet tulee ottaa ennen klo 12.

Huomioithan, että alle 18-vuotiaat tarvitsevat laboratoriotutkimuksiin lääkärin lähetteen.

Valmistautuminen näytteenottoon

  • Syömättä ja juomatta 10–12 tuntia ennen tutkimuksia
  • Näytteenotto on suositeltavaa ottaa aamupäivällä kello 7–14 välisenä aikana.

Laihduttajan tutkimuspaketin sisältö

Verenkuva

(B -PVK+T: hemoglobiini, valkosolut ja punasolut, verihiutaleet, punasolujen tilavuusosuus sekä kolme punasoluindeksiä). Seuloo ja seuraa useita veriarvoihin vaikuttavia sairauksia ja tiloja – esimerkiksi anemia ja tulehdukset.

  • Tutkii elimistön puolustusjärjestelmän tilaa.
  • Mittaa veren hapenkuljetuskykyä.

Kolesterolit

(S-Kol, S-Kol-LDL, S-Kol-HDL, S-Trigly)

  • Kolesteroli (kokonaiskolesteroli, hyvä ja huono kolesteroli sekä vapaat rasvahapot) kertoo monipuolisesti sydän- ja verisuonisairauksien riskistä.

Sokeriarvot, diabetesriski

(fP-Gluk ja B-HbA1c)

  • Verensokerin paastoarvo kertoo diabetesriskistä.
  • Lisätietoa saadaan määrittämällä samalla pitkäaikainen verensokeri eli B-HbA1c, joka voi kertoa diabeteksesta jo ennen kuin paastosokeri on koholla.

Maksan toiminta

(S-ALAT)

  • Testillä arvioidaan maksan ja sapen toimintakykyä.

Munuaisten toiminta

(S-Krea, Pt-GFRe)

  • Munuaisten toiminnan mittari.

Kilpirauhasen toiminta

(S-TSH, S-T4-V)

Lääkärin konsultaatio

Kaipaatko apua laboratoriotulosten tulkinnassa tai jäikö jokin tutkimustulos mietityttämään? Tutustu lääkärin konsultaatio lisäpalveluun, jossa lääkäri käy läpi laboratoriotutkimuksen tulokset, selvittää yleisen terveydentilasi, antaa tarvittaessa hoitosuosituksen sekä kirjoittaa reseptit.

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.