
Esittely
Ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen ja yhdessä kulkeminen kohti omannäköistä ja merkityksellistä elämää ovat asiakastyöni kulmakiviä. Olen koulutukseltani sekä psykologi että psykoterapeutti (kognitiivinen käyttäytymisterapia) ja olen erikoistunut hyväksyntä- ja arvopohjaisten menetelmien hyödyntämiseen työssäni. Olen kiinnostunut vahvistamaan ja kehittämään psykologista joustavuutta yksilön elämässä sekä ennaltaehkäisevästi että haastavien elämäntilanteiden, tunteiden ja ajatusten myllerryksessä. Työskentelytavoiltani olen aktiivinen, innostuva ja tavoitteellinen, mutta aikaa ja tilaa on aina myös pysähtymiselle ja ilmiöiden yhteiselle tutkimiselle. Tärkeää on se tunne, kun mieli kevenee. Työkokemukseni on kertynyt aikuisten parissa sekä perusterveydessä että erikoissairaanhoidossa. Koulutan, luennoin ja työohjaan mielelläni osaamisalueisiini liittyen. Valitettavasti minulla ei tällä hetkellä ole tilaa pitkille Kela-terapioille.
Kielitaito
suomi (äidinkieli), englanti
Vastaanotto
Otan vastaan yli 18 vuotiaita senioreita.
Asiantuntijan palvelut
- Ahdistuneisuushäiriöiden tutkimus ja hoito
- Elintapamuutosten psykologinen tuki
- Hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT)
- Itsetuhoisuuden tutkimus ja hoito
- Julkisten palveluiden Mielen Kumppani
- Kivun hoito
- Kivun psykologinen hoito
- Kognitiiviset menetelmät
- Kriisituki
- Lyhytpsykoterapia
- Masennuksen tutkimus ja hoito
- Mielen hyvinvoinnin asiantuntijaluennot
- Mielenterveyden tuki ja hoito
- Pakko-oireiden tutkimus ja hoito
- Paniikkihäiriön tutkimus ja hoito
- Pelkotilojen tutkimus ja hoito
- Psykologi
- Psykoterapia, psykoterapeutti
- Sopeutumishäiriöiden tutkimus ja hoito
- Stressin säätelytaitojen vahvistaminen
- Surevan tuki
- Työnohjauspalvelut
- Työterveyden lyhytpsykoterapia
- Työuupumuksen tutkimus ja hoito
- Unettomuus
- Univalmentaja
- Vakavaan sairauteen sopeutuminen