Tulehdusarvo, C-reaktiivinen proteiini (S-CRP)

C-reaktiivinen proteiini eli CRP on maksasolujen tuottama valkuaisaine, jonka määrä kasvaa huomattavasti monenlaisissa tulehduksissa ja kudosvaurioissa. CRP:n määrä suurenee jo 6–12 tunnissa tulehduksen alusta, mikä tekee siitä käyttökelpoisen tulehduskokeen.

Tulehduskoe on termi, joka viittaa laboratoriotutkimuksiin, joita käytetään elimistön erilaisten tulehdusprosessien diagnosoinnissa. Yleisimmin käytettyjä tulehduksen mittareita ovat CRP sekä lasko, kansankielellä senkka. Lisäksi herkkää CRP:tä käytetään esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien riskin arvioimisessa.

CRP on maksassa syntesoituva ns. akuutin vaiheen proteiini. Terveillä henkilöillä sitä esiintyy veressä hyvin alhaisena pitoisuutena. Veren CRP-pitoisuus eli tulehdusarvo kasvaa tulehduksen yhteydessä hyvin nopeasti ja toisaalta tulehduksen aiheuttajan poistuessa se laskee myös nopeasti.

Esimerkiksi flunssa voidaan yleensä todeta pelkkien oireiden perusteella. Pelkän lääkärin tai hoitajan suorittaman tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan aina pystytä välttämättä erottamaan, aiheuttaako taudin virus vai bakteeri. Tällöin CRP:n määrityksestä on hyötyä, sillä bakteerien aiheuttamissa tulehduksissa CRP-arvo suurenee selvästi, mutta virustaudeissa vain hieman.

Suurimmat tulehdusarvot todetaan verenmyrkytyksissä eli tiloissa, joissa bakteeria löytyy verestä. Virustulehdukset eivät yleensä tarvitse lääkehoitoa, mutta monissa bakteeritulehduksissa antibioottihoidosta on hyötyä.

Aivan kaikissa tilanteissa CRP ei kuitenkaan toimi bakteeri- ja virustulehdusten erottajana. Tällaisia ovat esimerkiksi pienelle alueelle rajoittuneet tulehdukset, kuten välikorvan tulehdus tai virtsarakon tulehdus.

CRP – Mittaus ja valmistautuminen

Kun haluat mittauttaa tulehdusarvosi, varaa aika laboratorioon. Pääset tutkimukseen (S-CRP) ilman lähetettä, mutta halutessasi voit käydä ensin lääkärin vastaanotolla. Tutkimus on saatavilla myös päivystystutkimuksena ilman ajanvarausta. Huomioithan, että alle 18-vuotiaat tarvitsevat laboratoriotutkimuksiin lääkärin lähetteen. 

S-CRP on verikoe, joka ei vaadi ennakkovalmistautumista, kuten paastoa.

CRP-tutkimuksen tulokset valmistuvat vuorokaudessa, minkä jälkeen pääset tarkastelemaan niitä Oma Terveys -palvelusta. Oma Terveydestä löydät muun muassa tutkimuksen viitearvot värikoodein merkittyinä sekä tarvittavat jatko-ohjeet. Jos haluat tietää lisää tai tulokset poikkeavat viitearvoista, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.

Soita ja varaa aika 030 6000*

*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Yksittäiset laboratoriotutkimukset

Etäasiointi

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.

Yksittäiset laboratoriotutkimukset