Naisen virtsankarkailu
Virtsankarkailu voidaan jakaa ponnistus-, pakko- ja sekamuotoiseen karkailuun. Ponnistuskarkailussa (ponnistusinkontinenssissa) virtsa karkaa ponnistuksen aikana ilman virtsaamispakon tuntemusta. Pakkokarkailussa (pakkoinkontinenssissa) virtsan karkaamista edeltää pakonomainen virtsaamistarve. Sekamuotoisessa karkailussa voi esiintyä molempia virtsankarkailun tyyppejä.
Virtsankarkailun tutkiminen
Virtsankarkailun tutkimiseen ja hoitoon perehtyneen lääkärin vastaanotolla kartoitetaan karkailuun vaikuttavat elämäntavat, perussairaudet ja lääkitykset. Lisäksi tehdään gynekologinen tutkimus ja tutkitaan lantionpohjan lihasten kunto. Vastaanotolle tullessa olisi mukana oltava täytettynä lantionpohjakysely sekä virtsaamispäiväkirja 2 vuorokauden ajalta. Vastaanotolle pitäisi tulla virtsarakko täynnä (noin 3 dl virtsaa). Jäännösvirtsan määrä mitataan tarvittaessa UÄ-tutkimuksella. Toinen käynti voidaan tarvita, jollei virtsarakko ollut täysi vastaanotolle tullessa tai virtsaamispäiväkirjaa ei ollut täytetty kahden vuorokauden ajalta.
Virtsankarkailun hoito
Hoitomenetelmän määrää karkailun tyyppi ja oireen voimakkuus. Elämäntapamuutokset ovat lähes aina tarpeen. Painon pudottaminen auttaa usein myös virtsankarkailuun. Juomisen määrään ja ajoitukseen pitää kiinnittää huomiota. Ummetus voi pahentaa virtsan karkailua. Ohentuneet limakalvot hoidetaan kuntoon estrogeenia sisältävillä emätinpuikoilla tai emätinvoiteella. Pakko- ja sekatyyppisen karkailun ensisijainen hoito on lääkehoito. Ponnistuskarkailussa ensisijainen hoito on lantionpohjan fysioterapia. Virtsankarkailuleikkaus voi tulla kyseeseen ponnistuskarkailussa, jos elämäntapamuutokset ja lantionpohjan fysioterapia eivät auta. Tilapäistä apua ponnistuskarkailuoireeseen voi saada uretrarenkaalla.
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Asiantuntijat
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
Naisen lantionpohjan häiriötEtäasiointi
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Maksaminen ja hinnasto
Naisen lantionpohjan häiriöt
Kohdun ja emättimen laskeuman leikkaushoito
Kohdun tai emättimen laskeumaleikkaus tehdään tavallisesti alateitse emättimen kautta, ainoastaan joskus erityistilanteissa vatsaontelon tähystyksessä. Leikkaustapa määräytyy laskeumatyypin mukaan ja siitä keskustellaan aina leikkaavan gynekologin kanssa. Leikkaus tehdään, jos laskeumasta johtuvasta pullistumasta on oireita, kuten paineen tunnetta ja hankautumista. Terveystalossa ei tehdä emättimen kiristysleikkauksia ilman oireilevaa laskeumaa. Verkkoajanvarauksen kautta voit varata vastaanottoajan gynekologille keskustellaksesi toimenpiteestä. Huomioithan, että toimenpideaika varataan puhelimitse ajanvarauksesta.
Kohdun ja emättimen laskeumat
Laskeuma on tavallinen gynekologinen vaiva, jonka esiintymisen riski lisääntyy iän myötä, lantionpohjan kudosrakenteen heikentyessä.
Virtsankarkailuleikkaus naisella
Virtsankarkailuleikkaus eli inkontinenssileikkaus on tapa hoitaa ponnistusmuotoista virtsankarkailua, mikäli karkailu haittaa merkittävästi jokapäiväistä elämää eivätkä lantionpohjan lihasharjoittelu tai muut hoitokeinot ole auttaneet riittävästi. Verkkoajanvarauksen kautta voit varata vastaanottoajan gynekologille keskustellaksesi toimenpiteestä. Huomioithan, että toimenpideaika varataan puhelimitse ajanvarauksesta.
Lantionpohjan fysioterapia
Lantionpohjan fysioterapiassa tutkitaan ja kuntoutetaan eri menetelmin naisten, miesten ja lasten lantionpohjan toimintahäiriöitä. Oireina voivat olla esimerkiksi virtsan- tai ulosteenkarkailu, emättimen laskeumat, seksuaalitoimintahäiriöt sekä erilaiset kiputilat lantion alueella. Synnytyksen aikainen tai jälkeinen oireilu on myös yksi tyypillinen syy hakeutua fysioterapiaan.
Uretrarengas virtsankarkailun hoitona
Ponnistustilanteisiin ja fyysiseen rasitukseen liittyvää virtsankarkailua voidaan hoitaa emättimeen laitettavalla silikonisella uretrarenkaalla. Rengasta käytetään tarpeen mukaan päiväsaikaan, ja se poistetaan aina yöksi. Apuväline sovitetaan gynekologin vastaanotolla, jossa saa myös ohjauksen renkaan käytöstä kotona.
Laskeumarengas (prolapsirengas) tai laskeumakuutio (prolapsikuutio) laskeuman hoitona
Emättimestä ulos pullistuvia laskeumia voidaan joskus hoitaa emättimeen laitettavalla renkaan tai kuution muotoisella silikonilla päällystetyllä apuvälineellä. Laskeumarengas tai laskeumakuutio voi tuoda hankaliin oireisiin nopeasti helpotusta.