Asiakkaalle

Lapsen kanssa Terveystaloon

Lapset ovat meille supertervetulleita. Lastenlääkärimme, hoitajamme ja muut asiantuntijamme tekevät työtään sen eteen, että jokainen lapsen vastaanottokäynti tai sairaalapäivä sujuu mahdollisimman miellyttävästi. Voit kysyä hoitohenkilökunnaltamme neuvoa missä tahansa lapsen käyntiin liittyvässä asiassa.

Ohjeita vakuutusasiakkaalle

Hoidamme kaikkien vakuutusyhtiöiden asiakkaita. Sinulle tämä tarkoittaa nopeutta ja vaivattomuutta myös vakuutuskorvaukseesi liittyvissä asioissa.

Yksityishenkilön ottamia vapaaehtoisia vakuutuksia ovat esimerkiksi sairaskulu-, tapaturma-, matka- ja lisenssi-/urheiluvakuutukset.

Toimi näin:

  1. Tarkista tarvittaessa vakuutuksesi sisältö vakuutusyhtiöstäsi. Terveystalo on kaikkien vakuutusyhtiöiden kumppani.
  2. Ilmoita vakuutusyhtiösi jo varausta tehdessäsi tai viimeistään vastaanotolla.
  3. Mikäli palvelu laskutetaan suoraan vakuutusyhtiöltä, laskun yhteydessä toimitetaan vakuutusyhtiölle palveluun liittyvä diagnoositieto. Mikäli vakuutusyhtiö pyytää käyntiin liittyvää kertomustekstiä korvausratkaisun tekemiseksi, luovutamme tiedon ainoastaan potilaan antamaa valtakirjaa vastaan.  
  4. Jatkotutkimuksiin ja -hoitoihin (esim. magneettikuvaus tai leikkaus) lääkäri pyytää tarvittaessa maksusitoumuksen vakuutusyhtiöltä. Tällöin vakuutusyhtiösi voi maksaa hoitosi suoraan Terveystalolle, ja maksat itse vain mahdollisen omavastuun käyntisi yhteydessä.
  5. Mikäli sinulla on If Vahinkovakuutuksen vakuutus, joka korvaa sairauden ja/tai tapaturman hoitokuluja, voit saada korvauksen suoraan Terveystalossa If Suorakorvaus -palvelun avulla. If Suorakorvaus -palvelu on käytettävissä lääkärikeskusten fyysisillä vastaanotoilla ja Lääkäri-chat 24/7 -palvelussa. Maksat tällöin vain mahdollisen omavastuun. If Suorakorvaus ei ole käytettävissä hammashoidon palveluissa. Muiden vakuutusyhtiöiden asiakkaana maksat pääsääntöisesti käyntisi ensin itse ja haet korvauksen jälkikäteen vakuutusyhtiöltäsi. Lue lisää If Suorakorvauksesta.
  6. Mikäli sinulla on LähiTapiolan Terveysvakuutuksen sairauskulu- tai tapaturmavakuutus, ja sairastut tai tapaturma yllättää, voit hakea suoralaskutuslupaa ennen ajan varaamista LähiTapiolan verkkopalvelusta tai Terveystalon verkkoajanvarauksesta. Suoralaskutusluvan saatuasi voit varata sinulle sopivan vastaanottoajan Terveystalon verkkoajanvarauksesta tai hakeutua Lääkäri-chat 24/7-palveluun.  

    Suoralaskutuslupa on mahdollista saada, kun vakuutuksen omavastuu on peritty. Lue lisää LähiTapiolan suoralaskutusluvasta.

Lataa Terveystalo-sovellus

Ota käyttöösi Terveystalon sovellus ja lisää itsesi sovelluksen ohjeilla lapsen huoltajaksi, niin voit asioida lapsesi puolesta. Sovelluksessa hoidat sujuvasti lapsen ajanvaraukset, asioit chatissa lapsen profiililla, katsot lapsen laboratoriotulokset ja pidät koko perheen terveystiedot tallessa yhdessä paikassa. 12 vuotta täyttäneen lapsen tietojen lisäämiseksi tarvitsemme lapsen suostumuksen, joten otathan silloin yhteyttä asiakaspalveluumme.

Näin valmistaudut vastaanotolle lapsen kanssa:

  • Jos lapsesi asioi ensimmäistä kertaa Terveystalossa, tulosta perustietolomake ja tuo se mukanasi vastaanotolle. Vaihtoehtoisesti voit täyttää tiedot myös paikan päällä ilmoittautumisen yhteydessä.
  • Varsinkin pienempiä lapsia kannattaa etukäteen valmistella tulevaan käyntiin. Teet sen esimerkiksi kertomalla, minne ollaan menossa ja mitä päivän aikana tapahtuu.
  • Uusi ympäristö, laitteet, vieraat ihmiset ja tuleva toimenpide saattavat pelottaa lasta. Siksi on tärkeää vahvistaa lapsen turvallisuuden tunnetta. Joskus voi auttaa, että lapsella on mukana oma pehmolelu. Jokaiselta lääkäriasemaltamme löytyy ajanvietteeksi leluja, kirjoja ja piirustusvälineitä, toki ottaen huomioon infektiokauden rajoitteet.
  • Jos lasta huolestuttaa verikokeiden ottaminen tai tulevat tutkimukset, voit aina kysyä näihin tilanteisiin vinkkejä hoitohenkilökunnaltamme. Heillä on kokemusta siitä, miten asioista voi kertoa lapselle niin, että mahdolliset pelot hälvenevät.

Etävastaanotolle lapsen kanssa

Etäpalvelumme ovat apunasi kaikissa lapsen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa silloin, kun sinulle sopii. Voit asioida etävastaanotolla lapsen kanssa joko varaamalla video- tai puhelinvastaanottoajan valitsemallesi asiantuntijalle tai ilman ajanvarausta esimerkiksi lasten lääkärichatissämme.

Mitä etänä voidaan hoitaa?

Lapsen etävastaanotolla voit kysyä neuvoa mihin tahansa lapsen terveyteen liittyvään huoleen, ja monet asiat voidaan ratkaista ilman käyntiä lääkäriasemalla. Etävastaanotolla voidaan arvioida hoidon tarve ja kiireellisyys, määrätä tarvittavat tutkimukset ja mahdollinen lääkehoito. Etänä hoituvat helposti esimerkiksi iho-oireet, allergiat ja tutun asiantuntijan seurantakäynnit.

Mikä on lasten lääkärichat?

Lasten lääkärichatissä saat yhteyden kokeneisiin yleislääkäreihimme joustavasti ilman ajanvarausta joka päivä 24/7. Chatissä voit kysyä lääkäriltä lapsesi terveydestä ja tarvittaessa lähettää keskustelun tueksi kuvia.

Miten varaan lapselle ajan video- tai puhelinvastaanotolle?

Kun olet lisännyt itsesi lapsen huoltajaksi asiointipalveluissamme, helpoin tapa varata lapselle aikoja on asioida lapsen puolesta Terveystalon sovelluksessa. Katso ohjeet lapsen puolesta asiointiin. 
 
Voit varata myös verkkoajanvarauksessa etävastaanottoajan alle 12-vuotiaalle lapselle, jonka huoltaja olet. Varaa aika valitsemalla ”Varaa aika toiselle” ja syöttämällä lapsen ikä.
 
Yli 12-vuotiaan lapsen videovastaanoton voit varata asiakaspalvelun kautta tai verkkoajanvarauksessa lapsen omalla vahvalla tunnistautumisella.

Miten voin asioida lapsen kanssa etävastaanotolla?

Jotta voit asioida lapsesi puolesta etäpalveluissamme, on sinun oltava kirjattuna lapsen huoltajaksi Terveystalon potilastietojärjestelmässä. Mikäli et ole aiemmin asioinut lapsen puolesta Terveystalossa, on sinun lisättävä itsesi lapsen huoltajaksi ennen chatin tai videovastaanoton käyttöä.
 
Voit lisätä itsesi alle 12-vuotiaan lapsen huoltajaksi suoraan sovelluksessamme. 12 vuotta täyttäneen lapsen tietojen lisäämiseksi tarvitsemme lapsen suostumuksen, joten otathan silloin yhteyttä asiakaspalveluumme. Katso ohjeet lapsen puolesta asiointiin.

Mistä löydän chatin ja videovastaanotot?

Kun haluat käyttää lapsen asioissa chattia tai asioida videovastaanotolla, ota käyttöön Terveystalon sovellus. Asiointi hoituu kätevimmin sovelluksessa. Katso ohjeet lapsen puolesta asiointiin.

Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä oman sekä lapsesi terveyden ja hyvinvoinnin tueksi. Tilattuasi uutiskirjeen saat myös seitsemän viikon kokeilujakson Nextoryyn, jos et ole käyttänyt sitä aikaisemmin.

Tilaamalla uutiskirjeen annat Terveystalolle markkinointiluvan.