"Leikkaus oli pieni vaiva verrattuna vuosien kärsimykseen"

Jonna-Carita Kanninen, 39, voi istua kyläillessä vaalealle sohvalle ja nauraa vedet silmissä ilman, että tarvitsee jännittää. Hän voi pukeutua muuhunkin kuin mustaan, yskiä ja aivastaa normaalisti, tai istua auton penkille ilman, että taittelee pyyhkeen alleen. Hän voi juosta, eikä housuille ja lenkkitossuille valu virtsaa. 

– Ylipäätään ei tarvitse koko ajan pelätä, että vaatteet kastuvat ja haisen pissalle. 

Virtsankarkailu eli virtsainkontinenssi tarkoittaa sitä, että virtsaa ei voi pidättää. Kannisen sairaus alkoi muutama vuosi sitten ja paheni pikkuhiljaa. 

Ensin virtsaa karkaili ponnistelun kuten juoksulenkin aikana. Lopulta riitti, että hän vain lähti kävelemään. Etenkin jos hän käveli korkokengissä, sai olla varma, että housut kastuivat. 

– Se oli tosi noloa. Minua hävetti jatkuvasti. Leikkauksen ansiosta sain uuden elämän. 

Vihdoin vaivaan löytyi apu

Aluksi Kanninen koetti saada sairauden kuriin itse. Proviisorina ja farmasian tohtorina hän on tottunut etsimään tietoa. 

Hän käytti erilaisia tukivälineitä, kuten emättimeen laitettavaa uretrarengasta ja lantionpohjan lihaksia voimistavia geishapalloja. 

Hän hakeutui lantionpohjan fysioterapiaan ja teki tunnollisesti kaikkia fysioterapeutin neuvomia liikkeitä vuoden ajan. Jotkut hyötyvät niistä, mutta Kanninen ei. 

Hän kävi muutaman eri gynekologin vastaanotolla, mutta kukaan ei tuntunut ymmärtävän, miten paljon sairaus haittasi Kannisen elämää. 

– Kaikkeni yritin, mutta en saanut apua mistään. Aloin väsyä avun etsimiseen. 

Kanninen oli oikeastaan jo luovuttanut ja alkanut ajatella, että tällaista hänen elämänsä sitten on. Kunnes hän kuuli ystävältä Terveystalon gynekologista Anna-Mari Heikkisestä ja hakeutui tämän vastaanotolle. 

– Vihdoinkin löytyi joku, joka tarttui ongelmaani ja jolla oli selkeä ratkaisu. Hän sanoi, että sairauteni ei parane kuin leikkaamalla. 

Joka viides keski-ikäinen nainen kärsii virtsankarkailusta

Jonna-Carita Kanninen ei suinkaan ole yksin. Virtsankarkailua esiintyy kolmekymppisilläkin, mutta sairaus yleistyy iän myötä. Joka viides 40–60-vuotiaista naisista kärsii virtsankarkailusta, ja yli 70-vuotiaista vaiva on tuttu jopa puolelle. Sairaus on yleisempää naisilla kuin miehillä. 

Iän ja estrogeenin vähenemisen lisäksi synnytys, tupakointi, lantionpohjan lihasten heikkous ja ylipaino lisäävät riskiä, mutta joskus sairauden syynä on vain sidekudosten ominaisuus. 

Esimerkiksi Kannisella ei ollut mitään selvää syytä, mikä virtsankarkailua aiheutti. Hän ei ole ylipainoinen, eikä hän tupakoi. Liikkumattomuuskin voi lisätä riskiä, mutta aktiiviliikkujana Kanninen harrastaa liikuntaa jopa 15 tuntia viikossa. 

Terveystalon gynekologisista palveluista vastaavana johtajana työskentelevä Anna-Mari Heikkinen on tehnyt virtsankarkailuleikkauksia kymmeniä vuosia ja myös kouluttanut gynekologeja. Hän kertoo, että virtsankarkailua on kolmenlaista. Ponnistuskarkailussa virtsaa lorahtaa esimerkiksi urheillessa, yskiessä tai aivastaessa. 

”Silloin lantionpohjan tuki pettää ja virtsaputken suu vuotaa kuin falskaava ilmapallo.” 

Toista muotoa kutsutaan yliaktiiviseksi rakoksi. Siinä rakon seinämä ärtyy niin, että rakon pinnalla olevat hermot käskevät vessaan häiritsevän usein ja silloinkin, kun rakko ei ole täynnä. Tätä muotoa voidaan hoitaa lääkkeillä. 

Kolmannessa tautimuodossa nämä kaksi yhdistyvät. 

Testi kertoo leikkauksen tarpeen 

Ponnistusvirtsankarkailua hoidetaan lantionpohjan fysioterapialla, elintapojen muutoksella ja erilaisilla tukivälineillä. Tukivälineistä voi olla apua silloin, kun sairaus on lievä ja vaivaa vain tietyissä, harvoin toistuvissa tilanteissa, kuten trampoliinilla hyppiessä. 

Aina nämä keinot eivät auta, ja silloin voidaan miettiä leikkausta. 

Toisin kuin jotkut luulevat, yksityisellä puolella leikkaukseen ei pääse lievemmillä oireilla kuin julkisella. 

– Myös meillä noudatetaan Käypä hoito -suosituksia, Anna-Mari Heikkinen sanoo. 

Lääkäri arvioi tarvetta oirekyselykaavakkeilla ja yskäisytestillä. Yskäisytesti tehdään niin, että potilas tulee vastaanotolle rakko täynnä ja käy hoitopöydälle makaamaan jalat koukussa. Sitten lääkäri pyytää yskäisemään. 

Leikkauksen kriteerit täyttyvät, jos muut hoitokeinot eivät auta, virtsaa karkaa makuuasennossa yskiessä ja oirekyselyn perusteella kyseessä on ponnistuskarkailu, joka haittaa elämää riittävästi. 

Vakuutusyhtiö korvasi hoidon 

Leikkauspäätöstä tehdessään Jonna-Carita Kanniselle oli tärkeää, että Terveystalolla hän sai itse vaikuttaa leikkauksen aikatauluun. Hän harrastaa triathlonia, ja tuohon aikaan hän harjoitteli tavoitteellisesti. Puolen vuoden päässä ratkaisevasta gynekologikäynnistä häämöttivät lajin maailmanmestaruuskilpailut, joihin Kanninen tähtäsi. Hänen toiveensa oli, että leikkaus tehdään vasta kilpailujen jälkeen. 

Toinen päätöstä tukeva seikka oli se, että Kannisen sairauskuluvakuutus kattoi leikkauksen kulut. Monelle naiselle voi tulla yllätyksenä, että työterveys ja sairaskuluvakuutukset voivat kattaa gynekologisten sairauksien hoidon, vaikka oireettoman naisen rutiinitarkastukset on suljettu pois näiden piiristä. 

Toimenpide oli nopeasti ohi – virtsankarkailua hoitavat leikkaukset tehdään päiväkirurgiana paikallispuudutuksessa. Kanninen meni aamulla Terveystalon sairaalaan Kuopiossa, yhteen Terveystalon yhdeksästä gynekologisia leikkauksia tekevistä sairaaloista eri puolilla Suomea. Kotiin hän pääsi iltapäivällä. 

– Ensimmäisenä yönä tunsin kipua. Sen jälkeen olo koheni päivä päivältä. 

Seuraavana päivänä sairaanhoitaja soitti ja varmisteli, että kaikki oli hyvin. Myöhemmin myös hänet leikannut gynekologi Anna-Mari Heikkinen soitti ja kyseli vointia. 

Leikkauksesta kirjoitettiin 10 päivän sairausloma. Kuukauden päästä Kanninen otti ensimmäisiä juoksuaskeleita. 

Turha kärsiä, kun vaivan voi hoitaa 

Sekä Kanninen ja Heikkinen ovat sitä mieltä, että virtsankarkailu on alihoidettu vaiva. Naiset eivät välttämättä osaa hakea apua, eivätkä kaikki lääkärit osaa hoitaa virtsankarkailua. Sairaudesta myös puhutaan hyvin vähän siihen nähden, miten yleinen se on. 

– Välillä minulle tulee tippa linssiin, kun vastaanotolle saapunut nainen kertoo kärsineensä vuosia. Sairaus voi haitata elämää todella paljon, ja vielä ihan turhaan, Heikkinen sanoo. 

Jonna-Carita Kannisen leikkauksesta on nyt kulunut runsaat puoli vuotta. Kanninen on puhunut asiasta avoimesti myös sosiaalisessa mediassa. Instagramissa julkaisemansa päivityksen jälkeen hän sai monia viestejä, joissa häntä kiiteltiin avoimuudesta ja pyydettiin kertomaan lisää. 

Kanninen haluaa kertoa kokemuksestaan avoimesti, koska siitä voi olla hyötyä muille. 

– Apua on saatavilla.