”Onko harrastaminen tärkeää lapsen itseluottamuksen kehitykselle?”

Onko harrastaminen tärkeää lapsen itseluottamuksen kehitykselle? Entä jos lapsi ei halua harrastaa tai kokee harrastuksen pikemminkin taakaksi kuin ilon aiheeksi?

Itseluottamuksen perusta luodaan varhaisessa lapsuudessa ensisijaisesti turvallisessa kiintymyssuhteessa tärkeissä ihmissuhteissa. Hyvän itsetunnon edellytyksenä ei ole harrastaminen, mutta harrastuksissa on paljon hyvää. Harrastus, jossa lapsi saa toistuvia onnistumisen kokemuksia, ilon tunteita ja ehkäpä hyviä ystävyyssuhteita, vaikuttaa todennäköisesti positiivisesti lapsen minäkokemukseen. Harrastus, jossa taas lapsi itse kokee toistuvasti esimerkiksi huonommuuden tunnetta, stressiä tai yksinäisyyttä, ei ole pidemmän päälle hyvä ajanviettotapa. 

On myös hyvä pohtia, mitä mieltää harrastukseksi. On olemassa paljon ohjattua harrastusta, mutta jotkut lapset nauttivat esimerkiksi enemmän itsenäisestä puuhasta, kuten lukemisesta tai askartelusta, ja he voivat saada niistä riittävästi hyvän olon tunteita ja onnistumisen kokemuksia. Onkin tärkeä huomata ne asiat, joita lapsi tekee mielellään ja kehua niistä, vaikka hän vasta harjoittelisi. Ei tarvitse olla hyvä missään ansaitakseen ihailua ja kehuja tekemisestään.

Olennaista on se, että halu harrastaa lähtee lapsesta itsestä. Jokainen lapsi kaipaa välillä kannustusta ja jotkut lapset tarvitsevat enemmän tukea sosiaalisiin aktiviteetteihin, mutta jos lapsi ilmaisee toistuvasti, että haluaa lopettaa harrastuksensa, on tärkeä kuunnella lasta ja keskustella yhdessä mistä toive kumpuaa. Lapsi ei välttämättä aina jaa tai osaa sanoittaa kaikkea sitä, miksi ei halua harrastaa. Harrastusryhmässä, sen ohjauksessa tai muissa kokemuksissa harrastuksen sisällä voi nousta toistuvasti sellaisia tunteita ja ajatuksia, että harrastus ei enää tue sen varsinaista tarkoitusta.

On tärkeää, että muu arki on riittävässä tasapainossa harrastuksen kanssa. Usein lapset ja nuoret sanoittavat, että kaipaavat yhdessäoloa ja riittävästi aikaa perheen kanssa. Arjessa on oltava päiväkodin tai koulun, kaverisuhteiden ja harrastusten lisäksi aikaa kotona olemiseen ja lepoon.

Useamman alle kouluikäisen lapsen perheessä tuntuu, että lapsia joutuu jatkuvasti komentamaan tai korjaamaan heidän käytöstään. Pidän rajoja ja niiden opettamista tärkeänä, mutta voiko jatkuva kieltäminen nakertaa lapsen itseluottamusta ja minäkuvaa.

Usean lapsen perheessä arki voi välillä tuntua selviytymiseltä. Eri ikäisillä lapsilla on erilaiset tarpeet, sisaruksille tulee monenlaisia konfliktitilanteita keskenään, kun tärkeitä sosiaalisia taitoja harjoitellaan, ja monenmoiset arkiset tilanteet saattavat aiheuttaa erimielisyyttä ja rajojen kokeilua. Vanhempi usein tuntee olonsa riittämättömäksi, vaikka tekisikin parhaansa.  

Rajojen opettaminen ja johdonmukaisuus arjessa ovat tärkeitä koko perheen kannalta. Lapsia joutuu ohjeistamaan ja usein toistamaan asioita. Olennaista on se, miten lapsia ohjeistetaan: ovatko ohjeet riittävän selkeitä ja oikeaan aikaan annettuja eli tietävätkö lapset ennakkoon, mitä heiltä odotetaan. Ohjeistus ja palautteen anto on kaikkein hyödyllisintä antaa rauhallisesti ja tilanteessa, jossa kaikki osapuolet ovat rauhallisia. On tietysti tilanteita, esimerkiksi vaaratilanteita, joihin on pakko puuttua heti, vaikka olisi itse kiihtynyt tai pelästynyt.

Kysyt, voiko jatkuva kieltäminen nakertaa lapsen itseluottamusta ja minäkuvaa. Itsetunnon perusta rakentuu varhain turvallisessa kiintymyssuhteessa, jossa lapsi kokee, että hän voi näyttää kaikenlaisia tunnereaktioitaan ja vanhempi kestää ne ja kannattelee häntä vaikeidenkin tunteiden yli rauhallisesti, jättämättä lasta yksin.

Arkiset kiellot ja “komentamiset” eivät muserra lapsen minäkuvaa tai itsetuntoa, kunhan niiden vastapainona on enemmän hyvää. Lisäksi on olennaista, että kiellot tai komentaminen kohdistuvat tekoihin, eikä lapseen itseensä. Esimerkiksi on täysin eri asia sanoa: “Älä revi siskoa paidasta”, sillä se on tekoon liittyvä kielto, kun taas: “Sinä aina kiusaat siskoasi”, joka määrittää lasta.

Itsetunnon ja minäkuvan tukemiseksi lapset tarvitsevat kehuja, ihailua ja kannustusta. Lasta voi kehua siitä, ettei hän provosoidu sisaren härnäämisestä, siitä, miten hienosti hän vei lautasen tiskikoneeseen tai oikeastaan mistä tahansa asiasta, joka menee siten kuin vanhempana toivot. Lapset usein haluavat kuitenkin tehdä asiat oikein.

Lisäksi on tärkeää ihailla lasta ja sanoittaa rakkautta häntä kohtaan ilman, että siihen liittyy mitään tekoja. Esimerkiksi iltasadun hetkellä on oivallinen hetki sanoittaa sitä, miten rakas ja ihana lapsi on.

Miten vahvistaa lapsen itseluottamusta ja omanarvontuntoa siten, että hän osaisi pitää omista rajoistaan kiinni myös silloin, kun vanhemmat eivät ole auttamassa eli esimerkiksi kavereiden kanssa ollessa?

Tämä on hyvä kysymys! Lapsen itseluottamuksen ja omanarvon tunteen kehitys alkaa jo varhain. Pienestä vauvasta alkaen lapsi peilaa vanhemman kasvoista ja ilmeistä käsitystä itsestään – millaisena minut nähdään. Ja kun vanhemman tai muun hoivaajan kasvoilta paistaa toistuvasti ihailu ja sen lisäksi vauva saa osakseen oikea-aikaista ja lempeää vuorovaikutusta sekä hoivaa, on pohja itsetunnolle hyvä. Lapsen kasvaessa on tärkeää kuulla kehuja, ihailua ja rakkauden osoituksia.

Myös vaikeiden tilanteiden, kuten esimerkiksi tahtoikäisen voimakkaiden ilmaisujen aikana tai vanhemman lapsen tai nuoren kanssa erimielisyyden tai riitojen hetkinä, on tärkeää yrittää itse pysyä rauhallisena ja pyrkiä löytämään hyvä yhteys läheisyydellä, sanoittamisella ja vanhempien lasten kanssa riitojen sopimisella. Näin lapsi oppii, että hän kelpaa ja on hyvä ihminen myös vaikeiden tunteidensa tai tekemiensä virheidensä kanssa. Ulkoiset rajat, kuten johdonmukaisuus kasvatuksessa, turvallisuuden kokemus ja ymmärrys siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei, auttavat lasta myös sisäisten rajojen löytämisessä.

Omien sisäisten rajojen osalta opettelu lähtee siis myös kotoa. On tärkeää, että läheisissä ihmissuhteissa kunnioitetaan lapsen rajoja ikätasoisesti. Jo pienenkin lapsen on tärkeää saada katsoa, leikkiä ja tutkia asioita ilman keskeytystä tai häirintää. Kun lapsi saa tilaa ja mahdollisuuksia esimerkiksi leikkiä, kokeilla, tehdä virheitä ja oppia hyvässä ilmapiirissä, hän sisäistää käsityksen siitä, että hän pystyy ja osaa.

Hoivassa on tärkeää oppia tuntemaan esimerkiksi, millaisesta käsittelystä vauvasi tai lapsesi pitää. Leikki-ikäisen lapsen pitää saada päättää jostain asioista, kuten leikeistä tai esimerkiksi mahdollisuuksien rajoissa tai esimerkiksi siitä, miten hän haluaa pukeutua. Lapsen kanssa on tärkeää keskustella ja todella kuunnella hänen ajatuksiaan. Toki kaikkea ei oman mielen liikkeistäkään tarvitse lapsenkaan jakaa tai kertoa edes vanhemmalle, sillä lapsella on oikeus omiin ajatuksiinsa. Jos lapsi kaipaa rauhaa tai yksityisyyttä jossain tilanteissa, sitä on tärkeää kunnioittaa.

Vanhemman on tärkeää puolustaa lasta tilanteissa, joissa tätä on kohdeltu väärin, ja sanoittaa ääneen lapsen kokemaa ja mitä se tarkoittaa. Esimerkiksi ”Oli väärin, että sinut jätettiin leikin ulkopuolelle, ja on ymmärrettävää, että se tekee sinut surulliseksi.” Ajattelen, että lapsen on erittäin tärkeää oppia myös, että aikuisetkin tekevät virheitä ja ylittävät rajoja, eli jos joku aikuinen toimii väärin lasta kohtaan, se on tärkeää ottaa puheeksi. Esimerkiksi jos harrastuksessa valmentaja tai vetäjä toimii väärin (esimerkiksi vaatii liikaa, huutaa tai vähättelee lasta), on tärkeää ottaa tämä puheeksi harrastustahon kanssa – puolustaa omaa lasta ja sanoittaa lapselle, että aikuinen toimi väärin.

Lapsella on myös oikeus olla eri mieltä, vaikka toimittaisiinkin vanhemman toiveen ja tahdon mukaan esimerkiksi arjen kasvatustilanteissa. Eli kun lapsen rajoja kunnioitetaan kotona tärkeissä ihmissuhteissa, on rajojen pitäminen helpompaa myös kaverisuhteissa. On toki luonnollista, että kaverisuhteet, uudet ihmissuhteet tai jotkin tilanteet, kuten vaikka uusi koulu, harrastukset ja ensimmäiset kesätyöt, tuovat mukanaan hetkiä, joissa omia rajoja on vaikeampi nähdä. Näistä tilanteista on tärkeää keskustella kotona ja vanhempana miettiä, miten niissä voisi tukea lasta huomaamaan, mikä on häntä itseään kohtaan oikein ja väärin.

Lisäksi lapsen on tärkeää nähdä mallia omien rajojen pitämisestä vanhemmiltaan. Meidän aikuisten on aika ajoin tärkeää pysähtyä miettimään: osaanko itse pitää kiinni rajoistani? Meneekö työ ja vapaa-aika liian usein sekaisin, otanko liikaa muiden, kuin perheeni asioita hoitaakseni? Osaanko itse tuoda esille, miten toivon, että minua kohdellaan, ja osaanko olla hyväksymättä huonoa kohtelua itseäni kohtaan?