
Kaisa Holmberg
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Näytä vapaat ajat HinnastoEsittely
Olen naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri ja lisäksi minulla on perinatologian erityispätevyys. Hoidan kaikenikäisiä gynekologisia asiakkaita ja kaikenlaisia gynekologiaan liittyviä vaivoja, kuten vuotohäiriöt, sukupuolitautiepäilyt ja vaihdevuosioireet. Vastaanotolleni voit tulla myös perustarkastuskäynnille, ilman erityistä vaivaa, esimerkiksi ehkäisyn suunnittelua varten. Teen vastaanotollani pieniä toimenpiteitä, kierukan tai kapselin poistoja ja asetuksia, tarvittaessa puudutuksessa. Olen toiminut pitkään yliopistosairaalassa ja niin ollen sairaalan käytännöt ovat minulle tuttuja. Pyrin aina kuuntelemaan asiakkaitani herkällä korvalla. Olen perehtynyt esimerkiksi synnytyksen suunnitteluun ja synnytyspelon hoitoon, samoin kuin muihinkin raskauden seurantaan liittyviin asioihin ja tutkimuksiin. Näissä asioissa toivon, että varaat kaksoisajan, jotta ehdimme rauhassa jutella. Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni!
Erikoisalat ja muu pätevyys
Naistentaudit ja synnytykset
Kielitaito
suomi (äidinkieli), ruotsi, englanti
Vastaanotto
Otan vastaan kaikenikäisiä.
Asiantuntijan palvelut
- Alkuraskauden ultraäänitutkimus
- Ehkäisy
- Ehkäisy- ja seksuaalineuvonta
- Ehkäisykapselin asetus ja poisto
- Ehkäisykierukan asetus ja poisto
- Ehkäisykierukan asetus kohdunkaulan puudutuksella
- Ehkäisykierukka
- Emätintulehdus
- Endometrioosi
- Ennenaikaiset supistukset
- Follikkelimittaukset lapsettomuushoidossa
- Gynekologi
- Gynekologinen irtosolunäyte eli Papa-koe
- Gynekologinen kipu
- Gynekologinen ultraäänitutkimus
- Gynekologiset pientoimenpiteet
- Gynekologiset ultraäänitutkimukset
- Hedelmällisyysneuvonta
- Hormonaalinen ehkäisy
- Hormonikierukka
- HPV-testi
- HPV-virus ja siihen liittyvät solumuutokset naisella
- Istukan paikan määrittäminen
- Kohdun ja emättimen laskeumat
- Kohdun limakalvon näyte eli endometriumbiopsia
- Kohdun nestetäyttö ultraäänitutkimus
- Kondylooma
- Kuparikierukka
- Kuukautisten poisjäänti
- Liiallinen karvoitus
- Lääkkeellinen raskaudenkeskeytys
- Myoomat
- Naisen virtsankarkailu
- Naisten hormonitoiminta
- Non Invasive Prenatal Testing, NIPT
- Ovulaatiohäiriöt ja niiden hoito
- PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä
- PMS ja PMDD
- Raskauden seuranta ja hoito
- Sikiön kasvuhäiriöepäilyn tutkiminen
- Sikiön koko ja paino
- Sikiön sukupuoli
- Sikiön verenkierto
- Sikiöseulonta
- Soittopyyntö
- Synnytyspelon hoito
- Vaihdevuodet
- Vaihdevuosien unihäiriöt
- Vuoto- ja kuukautishäiriöt