Myoomat
Myoomat löytyvätkin usein sattumalta gynekologisen sisä- ja gynekologisen UÄ-tutkimuksen yhteydessä.
Myoomat voivat sijaita kohdun seinämän tai kohdun kaulan sisällä, tai sitten pullistua kohdun sisään tai sen ulkopuolelle. On hyvin tavallista, että myoomia on useita. Oireet riippuvat myoomien sijainnista ja koosta. Myoomakohtu voi olla normaalin kokoinen tai moninkertaiseksi suurentunut.
Tavallisin myooman oire on vuotohäiriö: vuodot voivat muuttua runsaiksi ja vuotopäivien määrä lisääntyä. Jo pienikin kohtuontelon sisälle pullistuva myooma voi aiheuttaa hankalia vuotoja. Tällöin poisto hysterokopiassa kannattaa tehdä. Kohtulihaksen sisällä olevat ja kohtulihaksen ulkopinnalle pullistuvat kookkaatkin myoomat voivat olla oireettomia. Ne voivat aiheuttaa painon tunnetta ja alavatsakipua. Virtsarakkoon päin pullistuva myooma voi aiheuttaa tihentynyttä virtsaamisen tarvetta, kohdun takana oleva taas voi painaa peräsuolta ja aiheuttaa ulostamisvaikeutta. Menopaussin jälkeen myoomat tavallisesti pienenevät ja oireet vähenevät.
Oireettomia myoomia ei hoideta. Lääkehoidolla myoomia ei voi poistaa, mutta oireita voidaan helpottaa vuotoa vähentävillä lääkkeillä ja hormoniehkäisyllä. Tilapäisesti myoomien kokoa pienentäviä lääkehoitoja on olemassa. Myoomien kokoa pienentäviä erityisvälineistöä vaativia hoitoja annetaan Suomessa joissakin yliopistosairaaloissa.
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Asiantuntijat
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
Vuoto- ja kuukautishäiriötEtäasiointi
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Maksaminen ja hinnasto
Vuoto- ja kuukautishäiriöt
Kohdun poisto eli hysterektomia
Kohdun poisto eli hysterektomia on tavallisin gynekologinen leikkaus. Kohtu voidaan joutua poistamaan, jollei lääkehoito auta hankalaan vuotohäiriöön tai kohdusta johtuvaan kipuun. Kohdun laskeuma ja kohdun kasvaimet voivat myös vaatia kohdun poiston. Leikkaus tehdään tavallisesti joko vatsaontelon tähystyksessä tai emättimen kautta. Aiemmin eniten käytettyä avoleikkausta tarvitaan nykyisin harvoin. Leikkaustavan valintaan vaikuttavat rakenteelliset tekijät, kohdun koko ja mahdollisesti tarvittavat liitännäistoimenpiteet (laskeuman korjaus, munasarjojen poisto, kiinnikkeiden irrottelu jne.). Verkkoajanvarauksen kautta voit varata vastaanottoajan gynekologille keskustellaksesi toimenpiteestä. Huomioithan, että toimenpideaika varataan puhelimitse ajanvarauksesta.
Sukupuolitautinäytteet
Sukupuolitautia voidaan epäillä potilaan oireiden ja mahdollisen altistumisen perusteella. Vastaanotolla tutkitaan sukupuolielinten iho- ja limakalvomuutokset, virtsaputken suu, peräaukon seutu ja anaalikanava. Potilas ohjataan asianmukaisiin laboratoriotutkimuksiin ja niiden perusteella järjestetään tarvittava hoito.
Kohdun limakalvon näyte eli endometriumbiopsia
Gynekologisen tutkimuksen yhteydessä voi olla tarpeellista ottaa kudosnäyte kohdun sisällä olevasta limakalvosta eli endometriumista. Endometriumnäyte voi olla aiheellinen esimerkiksi runsaan kuukautisvuodon, ylimääräisen verisen vuodon tai poikkeavan gynekologisen ultraäänilöydöksen takia. Näyte otetaan taipuisalla 1 mm paksuisella muovikatetrilla gynekologisen tutkimuksen yhteydessä vastaanottokäynnillä, eikä siihen tarvitse varautua etukäteen. Toimenpide saattaa aiheuttaa pientä nipistelevää kipua, mutta on nopeasti ohitse. Näytteenoton jälkeen voi ilmetä niukkaa rusehtavaa vuotoa ja kuukautiskivun tyyppistä tuntemusta.
Kohdun limakalvon lämpöhoito eli termoablaatio
Runsaiden kuukautisten hoito on ensisijaisesti lääkkeellinen. Jos lääkehoito ei sovi tai se ei auta, voidaan tehdä kohdun limakalvon lämpöhoito eli termoablaatio. Termoablaatio sopii naisille, joiden kohtuontelo on säännöllinen ja joilla ei enää ole raskaustoiveita. Kuukautiskipuihin termoablaatio ei auta. Verkkoajanvarauksen kautta voit varata vastaanottoajan gynekologille keskustellaksesi toimenpiteestä. Huomioithan, että toimenpideaika varataan puhelimitse ajanvarauksesta.
Kuukautisten poisjäänti
Kuukautisten lievä epäsäännöllisyys ja yksittäisten kuukautisten ajoittainen poisjäänti on hyvin tavallista ja yleensä ohimenevää sekä vaaratonta. Ensimmäiseksi kannattaa poissulkea raskauden mahdollisuus raskaustestillä.
Kohdun tähystys eli hysteroskopia
Hysteroskopiassa tutkitaan vuotohäiriöitä ja kohdun rakennetta. Tutkimuksen yhteydessä kohtuontelosta voidaan poistaa hyvänlaatuisia kasvaimia kuten polyyppeja tai myoomia, irrotella kiinnikkeitä ja ottaa näytteitä. Verkkoajanvarauksen kautta voit varata vastaanottoajan gynekologille keskustellaksesi toimenpiteestä. Huomioithan, että toimenpideaika varataan puhelimitse ajanvarauksesta.