"Miten voi tukea lapsen turvallisuuden tunnetta muutostilanteissa?"

Turvallinen kiintymyssuhde tarkoittaa sellaista suhdetta lapsen ja aikuisen välillä, jossa lapsi on oppinut luottamaan aikuiseen siten, että voi käyttää tätä turvasatamana arjessa esimerkiksi silloin, kun hän kaipaa lohtua, turvaa tai läheisyyttä. Turvallisessa kiintymyssuhteessa lapsi siis uskaltaa ilmaista aikuiselle tarpeitaan ja tunteitaan, myös negatiivisia, luottaen aikuisen turvalliseen reagointiin. Turvallinen kiintymyssuhde kehittyy lapsen ja vanhemman välille jo syntymästä lähtien, kun lapsi saa toistuvasti kokea aikuisen rauhoittavan läsnäolon ja sen, että aikuinen reagoi riittävästi lapsen ilmaisemiin konkreettisiin ja emotionaalisiin tarpeisiinsa.
  
Mistä tietää, että omaan lapseen on syntynyt turvallinen kiintymyssuhde? Ja mitä voi tehdä, jos ei ole ihan varma, onko yhteys niin vahva kuin toivoisi?

Turvallisessa kiintymyssuhteessa lapsi uskaltaa jakaa aikuiselle huoliaan ja purkaa vaikeita tunteita, kuten mielipahaa ja kiukkua, sillä hän luottaa aikuiselta saatavaan tukeen ja hyväksyntään. Turvallisen kiintymyssuhteen omaava lapsi voi olla vapaasti oma itsensä aikuisen seurassa ja ilmaista itseään spontaanisti. On hyvä merkki, jos lapsi uskaltaa kiukutella aikuiselle ja juttelee tälle arjessa asioistaan. Jos oma lapsi hakee turvaa vanhemmalta esimerkiksi jännityksen, pelon, tai huolen hetkinä ja uskaltaa purkaa vaikeitakin tunteita kotona, on se merkki turvallisuuden kokemuksista tämän seurassa.

Lisäksi, kun lapsi kokee olevansa turvassa hän luottaa siihen, että aikuinen on saatavilla. Pieni lapsi voi rauhassa keskittyä tutustumaan ympäristöönsä tai isompana ikätasoisiin asioihinsa, kuten uuden oppimiseen ja kaverisuhteisiin. Lapsi ei koe jatkuvasti tarvetta pysytellä aikuisessa kiinni. Eli turvan kokemus vaikuttaa myös kykyyn olla rahallisin mielin hetki erossa.

Kiintymyssuhteissa omaksutulla dynamiikalla on taipumus siirtyä sukupolvelta toiselle. Suomessa yleinen välttelevä kiintymystyyli voi näkyä lapsessa siten, että lapsi ei jaa aikuiselle negatiivisia tunteitaan tai tukeudu tähän emotionaalisesti. Tämä on yleistä silloin, kun vanhempi on itse joutunut tai oppinut lapsuudenperheessään pärjäämään itsenäisesti vaikeiden asioiden kanssa ja saattaa huomaamattaan suhtautua lapsen tunnetarpeiden ilmaisuun tavalla, joka ei herätä lapsessa hyväksynnän tai tuen kokemusta. Välttelevyyttä voi kuitenkin oppia purkamaan! Vanhempi voi kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, että pyrkii tietoisesti luomaan sallivaa ilmapiiriä tunteiden ilmaisulle ja pysähtymään lapsen tunnekokemusten äärelle sen sijaan, että pyrkisi esimerkiksi ratkomaan tunteita nopeasti pois tai kannustamaan lasta reippauteen. Aikuisen lämmin kiinnostus lapsen ajatuksia ja tunteita kohtaan arjessa tukee turvan kokemusta.
  
Miten rakentaa turvallinen kiintymyssuhde?

Merkittävä osa kiintymyssuhteen muodostumisesta tapahtuu intuitiivisella, tiedostamattomalla tasolla vuorovaikutuksessa. Jos vanhempi itse on saanut osakseen turvallista vanhemmuutta, on hänen yleensä luontevaa hoivata lasta turvallisella, sensitiivisellä tavalla ilman sen kummempaa yrittämistä. Esimerkiksi kun vauva itkee, menee vanhempi automaattisesti tämän luokse ja tarjoaa vaikkapa maitoa, tai kun lapsi pelästyy, nappaa vanhempi luontaisesti lapsen syliin ja puhelee rauhoittavasti. Jos vanhemman omat hoivakokemukset ovat olleet kovin turvattomia, voi sensitiivinen reagointi lapsen viesteihin olla aluksi vaikeampaa. Tärkeä keino vahvistaa lapsen ja vanhemman välisen kiintymyssuhteen turvallisuutta on tällöin herkistyminen lapsen ulkoisen käytöksen taustalla oleville tunteille ja tarpeille arjen erilaisissa tilanteissa. Jos vanhemmalla itsellään on traumakokemuksia lapsuuden kiintymyssuhteissaan, on niiden käsittely ammattilaisen kanssa usein tärkeää, jotta suhde omaan lapseen voi muodostua emotionaalisesti turvalliseksi ja läheiseksi.

Voimme tietenkin aina kiinnittää myös tietoista huomiota suhdeturvallisuuden luomiseen. Turvaa luo, kun aikuinen on lapselle riittävästi läsnä arjessa. Yhdessä vietetty aika ilman häiriötekijöitä on itsessään suhdetta vahvistavaa! Lapsen tarpeet tulevat ilmi parhaiten silloin, kun meillä on lapseen hyvä yhteys, eli kun pyrimme ymmärtämään, miten lapsi kokee erilaiset tilanteet ja asiat. Hyväksynnän ja välittämisen osoittaminen tukee lapsen turvallisuuden tunnetta, erityisesti konfliktitilanteiden yhteydessä. Riitojen jälkeinen halihetki siis kannattaa! Turvalliseen suhteeseen liittyy myös keskeisesti aikuisen reaktioiden ennakoitavuus ja johdonmukaisuus, eli se, että aikuinen pystyy riittävästi tyynnyttämään itseään kiukun tai pelon hetkinä, säilyäkseen lapselle turvallisen tuntuisena. Omaa tunnesäätelyä voi onneksi vahvistaa läpi elämän! 
  
Voiko lapsen kiintymyssuhde häiriintyä vanhempien eron tai vanhemman sairauden takia?

Kiintymyssuhteen vahva perusta luodaan jo ensimmäisinä elinvuosina, ja turvallisen kiintymyssuhteen myötä lapseen rakentuva perusluottamus itseä, muita ja maailmaa kohtaan vahvistaa lapsen resilienssiä, eli kykyä selvitä myöhemmistä vastoinkäymisistä kuten perheen kriisitilanteista. Lasta suojaa kriisitilanteissa läheiset ihmissuhteet, joissa aikuinen voi olla lapselle emotionaalisena tukena kriisivaiheen aikana. Siksi lapselle on aina rikkaus, jos hänellä on useampia turvallisia aikuisia elämässään. Eron tai sairastumisen hetkenä on hyvä pohtia, mikä voisi tuoda lapselle turvan ja jatkuvuuden kokemusta vaikeanakin aikana. Usein lapsen oloa helpottaa, kun arki jatkuu ainakin joiltain osin samankaltaisena kuin ennen. Kriisin aiheuttamia tunteita on tarpeen käsitellä yhdessä lapsentahtisesti, jolloin myös niiden aiheuttama taakka lapsen mielessä kevenee ja lapsi voi aikuisen avulla saada ymmärrystä kokemaansa.  
  
Miten voisin tukea lastani, joka ei halua mennä päivähoitoon tai erota minusta aamuisin?

Lapset sietävät erotilanteita eri tavoin, mikä liittyy myös lapsen luontaiseen temperamenttiin. Jos mahdollista, erossa oloon voi totutella pikkuhiljaa. Joskus eroamisen vaikeus voi kummuta siitä, että lapsi kaipaisi enemmän läheisyyttä arjessa. Silloin läheisyyden ja yhdessäolon tankkailu ennen tai jälkeen eron voi olla avuksi. On hyvä muistaa, että eron hetki on usein vaikein, ja siirtymätilanteen jälkeen lapsen olo voi jo selvästi helpottaa. Aikuisen on hyvä suhtautua rauhallisesti erotilanteeseen lapsen edessä, sillä aikuisen rauhallisuus rauhoittaa myös lasta. Voi, miten moni vanhempi onkaan purskahtanut itkuun päiväkodin porttien mennessä kiinni! Onhan ero, etenkin pienestä lapsesta, vanhemmallekin usein vaikeaa. Lapselle luo turvaa, kun ero- ja jälleennäkemistilanteet ovat ennakoitavia. Lapsen kanssa voi myös pohtia keinoja, jotka auttavat selviytymään erossa olon hetkestä: auttaisiko sylihetki ennen päiväkotiin menoa tai tuttu lelu, kunnes taas nähdään? Jos lapsi on jo isompi ja erotilanteet ovat vaikeita, voi lapsen kanssa koittaa jutella siitä, mikä erossa eniten huolettaa. Joskus lapsi saattaa kantaa mielessään pelkoja vaikkapa siitä, ettei vanhempi tule takaisin tai, että tälle sattuisi jotain eron aikana.  
  
Miten voi tukea lapsen turvallisuuden tunnetta muutostilanteissa, kuten uuden sisaruksen syntyessä tai muutossa?

Perheen muutostilanteet aiheuttavat usein lapsessa reagointia. Sisaruksen syntymä voi herättää lapsessa huolta omasta paikasta vanhempien silmissä uuden perheenjäsenen saavuttua. Muuttoon voi liittyä suurta surua tutusta luopumisesta ja kuormituksen tai jännittämisen tunnetta, jos esimerkiksi joutuu vaihtamaan koulua. Muutostilanteiden ennakointi hyvissä ajoin luo lapselle turvaa ja antaa mahdollisuuden käsitellä pikkuhiljaa muutoksen herättämiä tunteita sekä pohtia jo ennakkoon keinoja muutostilanteesta selviytymisen tukena. Ennakointi on kanssasäätelevää tukea. Esimerkiksi tulevaan sisarukseen voi valmistautua lukemalla aiheesta satuja – ne ovat myös oiva tapa käsitellä tapahtuman herättämiä tunteita! Lapselle voi sanoittaa, että hän tulee olemaan aivan yhtä rakas sittenkin, kun sisarus on syntynyt, vaikka vanhempien kädet ovat hetkittäin täynnä. Sisaruksen synnyttyä lapsi saattaa reagoida huomion jakautumiseen esimerkiksi negatiivisella käytöksellä. Tällöin on arvokasta, että aikuinen pysähtyy pohtimaan käytöksen taustalla olevia syitä ja tunnistamaan siihen liittyviä tunteita. Joskus aikuiset kertovat lapsille muutoksista vasta aivan viime tingassa tavoitteena suojata lasta mielipahalta. Ennakoidut muutokset ovat kuitenkin lapselle turvallisemman tuntuisia kuin äkillisesti vaihtuvat tilanteet. Tunteiden esiin tulemista ei kannata pelätä, päinvastoin niiden kohtaaminen yhdessä turvallisen aikuisen kanssa tukee hyvinvointia.
  
Mitkä ovat yleisimmät väärinkäsitykset kiintymyssuhteista?

Tietoa ollessa yhä enemmän saatavilla, vanhemmuutta saattaa herkästi alkaa suorittaa ja moni murehtii oikein tekemisestä liiallisuuksiin asti. Ajattelen, että lopulta tärkein suoja turvattomuuden ylisukupolvisia ketjuja vastaan on omien kiintymyssuhdekokemusten käsittely silloin, jos on itse kokenut turvattomuutta. On tärkeää myös huolehtia omasta hyvinvoinnista ja säätelykeinoista arjessa. Myös yhteiskunnalla ja tukiverkostoilla on olennainen rooli vanhemmuuden ja sen turvallisten puitteiden tukemisessa, kaikki ei ole yksilön varassa!

Turvallinen kiintymyssuhde kestää myös säröjä, eikä vanhemman tarvitse olla täydellinen! Perusta on tärkein, eikä yksittäisistä tilanteista kannata liikaa murehtia. Se mikä arjessa eniten toistuu, on lapsen kehityksen ja turvallisuudentunteen kannalta keskeistä. Riittävän hyvä vanhemmuus riittää.

Turvallinen kiintymyssuhde ei myöskään tarkoita rajojen tai aikuisjohtoisuuden puuttumista arjessa, päinvastoin lapselle on turvallista, että hänellä on aikuinen, joka osaa tarvittaessa olla myös jämäkkä ja esimerkiksi kieltää lapselta sellaisia asioita, jotka eivät tee tälle hyvää, vaikka olisivat kuinka kivoja.  
  
Miten voi tukea lapsen itsenäistymistä niin, että hän silti tuntee olonsa turvalliseksi?

Emotionaalisella tasolla turvallinen itsenäistyminen voi tapahtua vasta sitten, kun on ensin saanut olla riittävästi toisen lähellä ja kannateltavana. Turvan ja hoivan kokemukset lapsuuden kiintymyssuhteissa tukevat siis itsessään valmiutta itsenäistymiseen, toisin kuin joskus on ajateltu. Tämän ohella onnistunutta itsenäistymistä aikanaan tukee, kun lasta kannustetaan omatoimisuuteen asioissa, joiden vaatimustaso vastaa hänen valmiuksiaan. Ne synnyttävät kokemusta ”minä pystyn ja pärjään”. Myös aikuisen oma kyky sietää erillisyyttä tukee lapsen valmiutta itsenäisyyteen; ylisuojelevuus voi herättää lapsessa ahdistusta erillisyyttä ja itsenäisyyttä kohtaan. Kun nuori on itsenäistymisen kynnyksellä, aikuisen saatavilla olo ja tarpeenmukainen tuki tuo tärkeää turvaa. Erityisen turvan tuo hyvä yhteys aikuiseen, joka säilyy myös silloin, kun ollaan erossa: nuorelle on arvokasta tietää ja tuntea, että hänellä on emotionaalisesti läheinen suhde aikuiseen, johon tukeutua myös itsenäistymisen jälkeen.  
  
Mistä tietää, milloin kannattaa hakea ulkopuolista apua kiintymyssuhteen tueksi?

Omista tunteista ja ajatuksista kannattaa jutella turvallisen toisen aikuisen kanssa matalalla kynnyksellä, sillä vanhemmuus ei ole yksilölaji, vaan jokainen vanhempi tarvitsisi ympärilleen tukipilareita! Ammattilaisen puoleen kannattaa kääntyä esimerkiksi silloin, jos omat tunteet lasta kohtaan ovat hyvin negatiiviset, jos kaipaa tukea omaan tunnesäätelyyn kasvatustilanteissa, tai yleisesti jos kaipaa työkaluja arjen vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Mitä pienempi lapsi on, sitä matalammalla kynnyksellä tukea kannattaa hakea.