"Kuinka puhua isovanhempien kanssa rakentavasti erimielisyyksistä ilman syyllistämistä?"

Miten tulisi toimia isovanhempien kanssa, jotka kyseenalaistavat vanhempien kasvatustapoja tai arvostelevat lasta koskevia valintoja, kuten ruokailua tai käyttäytymistä? Lapsi ei ole innostunut tapaamisista isovanhempien kanssa. Kuinka tukea lasta ja säilyttää hyvät suhteet isovanhempiin tällaisessa tilanteessa?

Tilanteessa, jossa isovanhemmat kyseenalaistavat vanhempien kasvatustapoja tai arvostelevat lasta koskevia valintoja on tärkeää pysähtyä keskustelemaan asiasta yhdessä isovanhempien kanssa. Keskustelun onnistumista tukee yhdessä pohtiva ja erilaisia näkemyksiä kunnioittava keskustelemisen tapa. Kiinnostavaa olisi kysyä isovanhemmilta, millaisia ajatuksia, näkemyksiä tai huolenaiheita heidän kannanottojensa taustalta löytyy. On mahdollista, että isovanhempien on tarkoitus olla avuksi ja opastaa omia kasvatustapojaan ja ajatusmaailmaansa mukaillen. On myös mahdollista, että isovanhempi on huolestunut jostakin asiasta ja tämän vuoksi tarjoaa kyseenalaistavalta tai arvostelevalta tuntuvia näkemyksiä.

On ymmärrettävää, että eri aikakausien ja sukupolvien ihmisillä on erilaisia näkemyksiä ja oppeja kasvatuksesta. Ajat muuttuvat ja ymmärrys lapsen kehitysvaiheista ja kehityksellisistä tarpeista on kasvanut jatkuvasti. Jos mahdollista, näitä erilaisia näkökulmia ja ajatuksia voisi yhdessä keskustellen pohtia. Kun isovanhempi kokee, että hänen näkemyksensä tai huolensa kuullaan, voi tämä jo auttaa tilannetta. Isovanhemmille on hyvä viestiä selkeästi ja kunnioittavasti, että vanhemmat ovat lapsen ensisijaisia kasvattajia, ja heidän kasvatustapansa muodostaa lapsen arjen perustan. Selkeät rajat tukevat tilanteen yhteistä ymmärrystä. Isovanhempia voi tämän lisäksi myös tukea oivaltamaan tilanteen vaikutuksia. Jos isovanhemmat kyseenalaistavat vanhempien kasvatustapoja tai lasta koskevia valintoja, tästä seuraa kuormitusta vanhemmille ja keskinäisiin suhteisiin.

Selkeys ja ennakoitavuus kasvatuskäytännöissä tukevat lapsen hyvinvointia ja turvan kokemusta. Onkin tärkeää, että lapsen elämässä säilyy johdonmukaisuus kasvatuskäytännöissä tilanteesta huolimatta. Lapsen kanssa voi käydä ikätason huomioiden keskustelua siitä, että aikuisilla saattaa olla erilaisia mielipiteitä asioista. Kannattaa myös keskustella lapsen ajatuksista ja kokemuksista tilanteessa. Isovanhempien eriävistä näkemyksistä huolimatta lapselle on hyvä vahvistaa kokemusta siitä, että isovanhemmat välittävät hänestä ja ovat kiinnostuneita lapsen arjesta ja elämästä, vaikka aikuiset välillä keskustelevat erilaisista näkemyksistä ja toimintatavoista. Sukupolvien välistä yhteisyyttä voi vahvistaa luomalla lämminhenkisiä yhteisiä hetkiä ja mukavaa yhdistävää tekemistä, jossa kasvatustapoja koskevat mietteet voidaan jättää sivuun. Näin vahvistetaan hyvää ja toimivaa vuorovaikutusta, eli tuetaan voimavaroja suhteissa.

Isovanhemmat haluaisivat hoitaa lasta, mutta heidän terveytensä ja jaksamisensa mietityttää. Miten tästä kannattaa puhua avoimesti?

Kysymyksessä on jo taitavasti tunnistettu avoimen keskustelun tarve. On arvostettavaa, että isovanhemmilla on halukkuutta hoitaa lasta. On kuitenkin viisautta erottaa halukkuus hoitaa lasta ja kyvykkyys hoitaa lasta, etenkin jos puhutaan pienestä lapsesta.

Asia kannatta ottaa puheeksi tunnistamalla ja arvostamalla isovanhempien halukkuutta olla avuksi lapsen hoidossa ja mukana lapsen ja perheen elämässä. Tämän jälkeen keskustelussa voi kertoa omakohtaisista ajatuksista ja omista huolenaiheista hoitotilanteisiin liittyen. Keskusteluun voisi tuoda esimerkkejä lapsen hoitamiseen liittyvistä tilanteista, joissa isovanhemman terveys tai jaksaminen todennäköisesti olisivat koetuksella, ja millaisia yllättäviäkin tilanteita tai vaateita lasta hoitaessa voi tulla vastaan. Isovanhemman ajatuksia ja tunteita voi kysyä lempeästi – mitä hän näistä vanhemman ajatuksista ja huomioista ajattelee.

Keskustelussa voi edetä pohtimaan vaihtoehtoisia osallistumisen tai yhdessäolon tapoja, jotka soveltuvat paremmin isovanhemman nykytilanteeseen ja jaksamiseen. Tällaisia voisivat olla vaikka lyhyet hoitohetket vanhemman puuhatessa muuta lähettyvillä, yhteinen ulkoilu tai isovanhemman ja lapsen välinen leikkihetki. Yhteisiä lyhyempiä hetkiä voi myös kokeilla käytännössä. Näin saadaan arvokasta jaettua ymmärrystä tilanteesta ja hoivan sopivista raameista.

Mitä tehdä, jos isovanhemmat eivät noudata vanhempien asettamia rajoja? Kuinka löytää kompromissi niin, että lapsi ei joudu ristiriitatilanteeseen?

Kysymyksessä tuodaan esiin tärkeä näkökulma siitä, että lapsen ei tule joutua aikuisten ristiriidan pyörteisiin tai lojaliteettiristiriitaan vanhempien ja isovanhempien välille. Jos tilannetta tarkastellaan kauempaa ns. lintuperspektiivistä, on ilmeistä, että vanhemmilla ja isovanhemmilla on yhteinen tavoite ja toive lapsen hyvinvoinnista. Ajatus lapsen parhaasta kannattaa tuoda keskustelun ja kompromissin rakentamisen lähtökohdaksi.

Yhteisessä keskustelussa isovanhemmalle kannattaa kertoa selkeästi vanhempien asettamat rajat. Isovanhemmalle on syytä kuvata, miksi tietyt rajat, rutiinit ja toimintatavat ovat lapsen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Voit kysyä isovanhemmilta heidän ajatuksiaan siitä, mihin heidän omat toimintatapansa perustuvat. Onko toimintatavoissa taustalla isovanhempien omia kasvatuskokemuksia ja ajatuksia, tai onko isovanhemmalla toive ja tarve ehkä hemmotella ja ilahduttaa lasta? Vaikeus noudattaa rajoja voi myös liittyä toiveeseen olla lapselle mieleinen aikuinen tai välttää lapsen pettymystilanteita, jotka voivat olla isovanhemmalle hämmentäviä tai vaikeita. Yhteinen ymmärrys taustalla vaikuttavista syistä vo ratkaisevan tärkeää.

Kompromissia luotaessa on syytä myös itse vanhempana pohtia mitkä omista rajoista ovat ehdottomia ja joustamattomia. Ehdottomia rajoja voivat olla esimerkiksi lapsen turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät rajat. Ehdottomien rajojen rinnalla on yleensä joustavampia rajoja, joissa on mahdollista hyväksyä vanhemmille ja isovanhemmille toisistaan jossain määrin eroavia toimintatapoja. Joustavat rajat voivat liittyä vaikkapa erityisiin retkiin tai mahdollisuuksiin saada joitakin ylimääräisiä etuoikeuksia isovanhemman luona ollessa. Jos vanhempien ja isovanhempien välille jää keskustelusta huolimatta eriäviä näkemyksiä, kannattaa aikuisten sopia yhdessä, miten asia sanoitetaan lapselle yhteneväisesti. Yhteiset ja johdonmukaiset toimintatavat rakentavat lapsen turvallisuuden tunnetta, ja lojaliteettiristiriidalta suojaaminen tukee lapsen luottamusta ja turvaa ylisukupolvisissa ihmissuhteissa.

Kuinka tukea lapsen halua pitää yhteyttä, vaikka isovanhemmat eivät aktiivisesti osallistu?

Lapsen kanssa voi ikätaso huomioiden keskustella isovanhemman tilanteesta. Lapselle voi kertoa, että hän on isovanhemmalle tärkeä, vaikka isovanhempi ei aina muista tai esimerkiksi sairauden vuoksi kykene olemaan yhteydessä lapseen tai tapaamaan lasta ja perhettä. Lapsi tulkitsee maailmaa herkästi itsestään käsin, joten on hyvä vapauttaa lasta oman syyllistymisen taakasta ja luoda ymmärrystä siihen, että isovanhemman osallistumattomuus ei johdu lapsesta. Kokemuksen äärellä on hyvä tehdä tilaa kaikenlaisille tunteille, kuten surulle ja ikävälle, jota tilanne voi aikaansaada.

Lapsen ja isovanhemman kanssa voisi pohtia parhaiten heidän välilleen sopivia yhteydenpidon tapoja. Esimerkiksi säännöllisestä soittamisesta tai videopuhelusta voi muodostua mukava yhteinen tapa. Monet lapset ja isovanhemmat voivat myös kokea ilahduttavana esimerkiksi perinteisen kirjeenvaihdon ja postikorttien tai piirustusten lähettämisen.

Pienetkin yhteiset hetket isovanhemman kanssa voivat olla sekä lapselle että isovanhemmalle merkityksellisiä, ja näistä voi syntyä yhteisiä muistoja. Yhteisten hetkien muisteleminen tapaamisten jälkeen esimerkiksi valokuvia katsomalla tukee suhteen säilymistä elävänä molempien mielessä. Lapsen kanssa voi myös jutella isovanhemman elämäntarinasta ja tarjota näin lapselle tietoa ja mielikuvia suvun vaiheista ja lapsen ja perheen juurista. Suhde isovanhempaan ja oman suvun tarinaan voi olla mittaamattoman arvokas ja merkityksellinen osa lapsen muotoutuvaa minätarinaa ja identiteettiä, vaikka suhteessa olisi epäsäännöllisyyttä.

Miten päästä osaksi lapsen arkea, jos tuntuu, ettei ole “tilaa” lapsen elämässä? Mitä pieniä arkisia tapoja voisi käyttää yhteyden vahvistamiseen?

On hienoa, että isovanhemmalla on halukkuutta olla osana lapsen elämää ja arkea. Samanaikaisesti on luonnollista, että arjessa lapsella voi olla paljon puuhaa, esimerkiksi kouluasioita, kavereiden näkemistä ja harrastuksia. Tällaisessa tilanteessa pienet arkiset tavat ja eleet voivat toimia yhteyden vahvistajina ja aikaansaada lapselle kokemusta siitä, että hän on isovanhemman mielessä ja hänelle tärkeä. Lapsen kiinnostuksen kohteista kiinnostuminen, lämpö ja läsnäolon hetket ovat merkityksellisiä, sillä näistä jää tunnemuistikuvia. Pieniä arkisia tapoja isovanhemman ja lapsen välillä voivat olla esimerkiksi säännölliset tervehdykset viestein tai puhelut, iltasatuhetki etäyhteydellä, arjen tapahtumista juttelu tai urheilutulosten seuraaminen, pienet yllätykset, kuten retki hiihtämään eväiden kera, ja yhteiset projektit, joita voi toteuttaa vaikka etänäkin. Isovanhemman tarjoama arjen apu voi myös olla tärkeä yhteinen hetki, kuten esimerkiksi hakeminen harrastuksesta tai yhteinen välipalahetki koulun jälkeen.

Kuinka puhua isovanhempien kanssa rakentavasti erimielisyyksistä ilman syyllistämistä?

On inhimillistä, että meille tärkeissä asioissa ja läheisissä ihmissuhteissa syntyy aika ajoin eriäviä näkökulmia ja erimielisyyksiä. Erimielisyyksistä keskustelemisen sävy ja tapa on usein merkittävä tekijä sille, syntyykö tilanteesta ristiriitatilanne, jossa aktivoituu suojareaktioita vai voidaanko erilaisia näkemyksiä pohtia rakentavasti psykologisesti turvallisella tavalla.

Rakentava dialoginen keskustelu syntyy, kun molemmat osapuolet voivat vuorollaan ilmaista ajatuksiaan, tarpeitaan ja huolenaiheitaan rauhassa omasta kokemuksesta käsin ja vastaavasti rauhassa kuunnella toisen osapuolen näkemyksiä. Sallivuus, lempeys ja hyväksyntä sekä utelias mieli ovat usein hyödyllisiä apulaisia keskustelussa. Kun sekä vanhempien että isovanhempien näkemykset ja kokemukset ovat tulleet kuulluiksi, voidaan yhdessä pohtia toimintatapoja ja mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja lapsen hyvinvoinnin sekä kasvun ja kehityksen parhaaksi tueksi.

Kuinka vahvistaa lapsen ja isovanhempien välistä luottamusta ja läheisyyttä?

Luottamus ja läheisyys syntyvät toistuvista yhteisyyden hetkistä, joissa on jaettua iloa ja yhdessäoloa, ja lapsi kokee itsensä tärkeäksi ja olonsa turvalliseksi. Johdonmukainen kiinnostuminen lapsesta ja lapsen elämästä, juuri tämän lapsen mielen maailmasta ja kiinnostuksen kohteista tai kuulumisista, kuunteleminen aidosti uteliaana, ja suhteen lämpö vahvistavat sukupolvien välistä suhdetta, luottamusta ja läheisyyttä.

Isovanhemmuus on tärkeää, sillä se on lapsen elämässä ainutlaatuinen ihmissuhde. Parhaassa tapauksessa isovanhempi on lapselle turvallinen ja luotettava aikuinen, joka voi tarjota lapselle pitkää elämänkokemustaan, tarinoita perheen ja suvun juurista sekä rakkautta ja huolenpitoa. Lisäksi vanhemmat usein edelleen toivovat omilta vanhemmiltaan tukea ja apua elämässä sekä mahdollisuutta jakaa yhdessä ilon ja surun aiheita. Isovanhemmat voivat toimia perheelle merkittävänä sosiaalisena tukiverkostona, tarjoten emotionaalista tukea ja käytännön apua arjen kiireissä. Isovanhemmalle lapsi voi puolestaan tarjota iloa ja merkitystä elämään, yhteyden kokemuksia ja mahdollisuuksia rakkauden jakamiseen ja kokemiseen. Lisäksi lapsenlapsi auttaa ikääntyvää isovanhempaa pysymään kiinni ajan ilmiöissä rikastaen ja virkistäen kokemusmaailmaa.