Miten suhtautua pienen lapsen uhmaan?

Miten suhtautuisit pienen lapsen uhmaan? Olen kuullut, että ei saisi kieltää tai suuttua itse, vaan pitäisi ennemmin ottaa lapsi syliin ja rauhoitella.

Ihmisen elämä koostuu erilaisista kehitysvaiheista. Erityisesti lapsuudessa niitä tulee ja menee niin tiuhaan, että vanhempana saamme olla jatkuvasti ihmettelemässä, että mistäs nyt tuulee. Näillä eri vaiheilla on kuitenkin hyvin suuri merkitys niin lapsen itsetunnon kuin aivojen kehitykselle sekä tietysti myös sosiaalisten taitojen ja tunteiden säätelyn oppimiselle. Siksi onkin tärkeä tunnistaa, millaista mallia elämästä, tunteiden säätelystä ja tunteiden näyttämisestä haluamme olla lapsellemme opettamassa.

Vastaatkin jo tuohon edellä esittämääsi kysymykseesi hyvin, mutta ehkä itse muokkaisin yhden asian. Kyllä lasta saa ja kuuluukin kieltää. Pettymysten sietämisen harjoittelu on yksi vaikeimmista, mutta samalla erittäin tärkeistä asioista elämässä. Muuten olen hyvin vahvasti samaa mieltä kuulemasi kanssa.

Eli ”happinaamari ensin omille kasvoille” -ajatuksen mukaan: ota pari kertaa happea tai käy hörppäämässä lasillinen vettä, jos lapsi ei lopeta esimerkiksi kielletyn asian tekemistä kehotuksestasi huolimatta. Kun olet itse saanut omat tunteesi hallintaan, ota lapsi syliin ja kerro lyhyesti, miksi pysäytit tekemisen. Tunteen vallassa olevalle pitkät selitykset eivät auta, ole siis niukka ja napakka ja keskity siihen, että sylistäsi välittyy määrätietoisuus ja lempeys. Keskustelun aika on tunteen väistyttyä. Silloin voi ja kannattaa myös yhdessä miettiä, miten kiukkua on hyvä ja sallittua purkaa. Silloin on myös hyvä hetki yhdessä tunnustella ja jakaa sitä hyvää ja seesteistä oloa, joka seuraa uhmakiukun purkautumisen jälkeen. 

Mitä neuvoisit: kannattaako myös vanhemman avoimesti näyttää iloa, surua ja vihaa? Auttaisiko se lapsen tunnekehityksessä?

Olen perheterapeuttina tehnyt pitkään töitä kaikenlaisten perheiden monenlaisissa kriiseissä. Olen joutunut kohtaamaan raakaa perheväkivaltaa ja toisaalta hyvin sensitiivistä vanhemmuutta ja kaikkea tältä väliltä. Avoin ilon, surun ja vihan näyttäminen voi siis esiintyä eri perheissä hyvin eri tavoin. Minkäänlainen fyysinen tai henkinen väkivalta ei tunteita näytettäessä ole sallittua. Tulemme kuitenkin kohtaamaan hyvin monenlaisia tunteita elämämme aikana. Näistä tulee mieleen syntymään ja kuolemaan liittyvät tunteiden ääripäät tai esimerkiksi työttömyyden ja sairastumisen tuottamat kurjat ajatukset, huolet ja pelot. Negatiivisilta tunteilta on siis mahdotonta elämässä välttyä ja niiden piilottaminen jättääkin jokaisen perheenjäsenen yksin vaikeiden tunteiden ja olojen kanssa. Kun nämä tulevat näytetyksi, yhdessä puhutuksi ja siten jaetuksi, niiden kantaminenkin on silloin yhdessä keveämpää kuin yksin.

Tuolla pitkällä johdannolla haluan avata sitä, että puhua voi ja puhua kannattaa kaikesta. Jos joku asia on liian vaikea, lapsi usein sen väistää ja lähtee jatkamaan leikkiään, mutta asiaan voi palata myöhemmin uudestaan. Ehkä tässä jo vähän kömpelösti sivusin myös tuota tunteiden näyttämisen asiaa. Kyllä lapsen on tärkeää nähdä vanhemman kokemia tunteita. Huomioitavaa toki on se, ettei ikään kuin kaada tunnetta lapsen vielä kehittymässä oleville ”pienille hartioille”. Siksi keuhkojen vetäminen täyteen ja puhallus pariin kertaan on hyväksi, jotta saat sen terävimmän huipun tunteesta pois ja voit näyttää tunteesi lapselle siten, miten toivot lapsesikin parhaimmillaan pystyvän näin vaikean tunteen kanssa aikuisena elämään ja esiintymään. Ja kun elämä ei aina etene kuten elokuvissa, joskus vanhemman oma ”kuppikin voi mennä nurin”. Kun huomaat toimineesi kömpelösti tai väärin, kerro siitä lapselle, pyydä anteeksi ja kun lapsi on valmis, niin kerro mikä kaikki johti siihen, että oma tunteiden säätelysi petti. Tällä tavoin voit ehkä tosiaan auttaa lastasi hänen tunnekehityksessään.

Millainen lapsen uhma ei ole normaalia tunteiden ilmaisua? Milloin siihen olisi syytä puuttua? 

Tunteiden näyttäminen on vahvasti kytkyssä tilanteeseen, jossa tunteita näytetään. Metsän keskellä nuotion äärellä, lapsen väsykiukun huutaminen ei herätä vanhempana ehkä samanlaista oloa kuin hypermarketin pitkän kassajonon loppumetreillä, jossa muut ympärillä olevat arvailevat, miten työpäivän väsyttämä vanhempi tilanteesta mahtaa selvitä. Normaalin tunteiden ilmaisun käsitteeseen vaikuttaa myös se, minkä me vanhemmat olemme oppineet normaaliksi. Selkeänä määrittelynä pitäisin kuitenkin sitä, että itsen ja toisten satuttaminen tai tavaroiden rikkominen ei ole ok. Tuo kaikki voi olla normaalia tunteiden ilmaisua lapsen vasta opetellessa niin tunteiden ilmaisua kuin säätelyäkin, mutta sitä ei tule hyväksyä vaan lapsen toiminta on pysäytettävä ja kerrottava selkeästi, että kiukuttaa saa, mutta tavaroita ei saa rikkoa, eikä ketään saa satuttaa.

Miten tunnistaa lapsen tunteet, kun hän ei vielä osaa niistä itse kovinkaan paljoa kertoa?

Onpas taas tärkeä ja samaan aikaan hyvin vaikea kysymys. Elämäähän kutsutaan suureksi tutkimusmatkaksi, ja yksi jännittävimmistä ja haastavimmista vaiheista sillä matkalla on oman lapsen vanhemmuus. Joskus yksi perhe totesi, että synnytysvalmennuksessa pitäisi jakaa käyttöohjeita lapsen tunteisiin. Haastavaksi tuollaisen kaikille yhteisen käyttöohjeen laatimisen tekee se, että niin tunteet kuin kaikki muutkin elämään kuuluvat tärkeät taidot opitaan vuorovaikutuksessa, jonka molemmat osapuolet ovat kussakin vuorovaikutustilanteessa ensimmäistä ja samaan aikaan viimeistä kertaa. Näin on myös tunteiden kanssa. Sama tunne toistuu harvoin tai tuskin koskaan täysin samanlaisena. Siksi tunteiden tunnistamisen harjoitteluun onkin tärkeää suhtautua tutkimusmatkailijan tai retkeilijän asenteella. Jos retkeilijää pelottaa, on nälkä, jano tai kiire, ei maastoon tee mieli jäädä viipyilemään, vaan määränpäätä kohti edetään vauhdilla sivulle vilkuilematta. Näin jää paljon mielenkiintoista, opettavaista ja kaunistakin näkemättä. Sama pätee tunteiden tutkimusmatkailijaan: pidä huolta verensokeritasapainostasi sekä hapesta aivoissa, jotta pystyt pitämään itsesi rauhallisena ja omana erillisenä itsenäsi tutkiskellessasi lapsesi kanssa tämän välillä lähes mahdottomankin vaikeita tunteita. Joskus tunteen vallassa sanoittaminen ja ihmetteleminen voi olla mahdotonta, ja siksi onkin tärkeää pysähtyä ja antaa tunteen tulla ulos ja pysähtyä sen jälkeen yhdessä leirinuotion äärelle ihmettelemään, että minkäslaisen tunteiden vuoriston läpi tähän päästiin ja mitäs kaikkea yhdessä ja erikseen koettiin.