Millä konkreettisilla keinoilla lapsen ruutuaikaa voi rajoittaa?

Voiko liika television katselu aiheuttaa jotain vakavaa haittaa lapsen kehitykselle?

Tutkimuksista tiedetään, että liiallinen erityisesti laadultaan passiivinen ruutuaika voi vaikuttaa haitallisesti lapsen kehitykseen. Runsas ruutuaika lisää lapsilla psykososiaalisten oireiden, kuten keskittymisvaikeuksien, impulsiivisuuden ja tunne-elämän haasteiden riskiä. Runsas television katselu on pois muista kehityksen kannalta tärkeistä aktiviteeteistä, kuten sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, leikistä ja liikkumisesta. Käytännössä vaikutus lapsen kehitykseen voi näkyä vaikka niin, että kielellinen kehitys tai sosiaalisten taitojen oppiminen viivästyy, jos lapsi ei saa kehitystasoonsa nähden riittävästi elävää vuorovaikutusta toisten kanssa, johon hän osallistuu aktiivisesti. 

Liiallista television katselua voi välttää huomioimalla ruutuaikasuositukset ja varmistamalla, että lapsen päivään mahtuu monipuolisesti myös muita asioita, kuten ulkoilua, yhdessäoloa, leikkiä ja riittävästi unta. Jos joskus kipeänä lapsi katsoo enemmän televisiota, mutta tavallisessa arjessa ruutuaika on maltillinen, en olisi huolissani. Kehityksen kannalta se mikä toistuu, on oleellista.

Mistä tiedän, mikä määrä ruutua päivässä on liikaa lapselleni? Minulla on 2- ja 7-vuotiaat lapset.

WHO:n (World Health Organization) suositus 2–4-vuotiaille lapsille on alle tunti ruutuaikaa päivässä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittaa kouluikäisille lapsille alle kahta tuntia ruutuaikaa päivässä. Alle 2-vuotiaat hyötyvät ruudun sijaan ennen kaikkea kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta ja liikkumisesta kehityksensä tukena.

Liika ruutuaika voi näkyä esimerkiksi lapsen levottomuutena, ärtyisyytenä tai riippuvuuden syntymisenä, jolloin mielihyvää on vaikea saada muista asioista.

Ruutuaikaa pohtiessa on hyvä huomioida millaisista sisällöistä ja aktiviteeteista on kyse. Ennen kaikkea passiivinen ruudun ”kuluttaminen”, kuten ohjelmien katselu, on liiallisissa määrissä haitallista. Vastaavia haittoja ei ole havaittu sellaisen digitaalisen tiedonkäsittelyn osalta, jossa lapsi hakee, tuottaa tai muokkaa sisältöjä tai keskustelee muiden kanssa.

Erilaiset sisällöt vaikuttavat lapseen eri tavoin: hyvin nopeatempoinen ja voimakkaalla ärsyketulvalla varustettu ohjelma voi aiheuttaa enemmän levottomuutta, ja lapsen ikätasolle tai yksilöllisille piirteille liian jännittävä sisältö voi herättää ahdistusta ja pelkoja. Sopivaa ruutuaikaa pohtiessa on hyvä tarkkailla juuri oman lapsen yksilöllisiä reaktioita. Vaikka ohjelma olisi sallittu kaikenikäisille, voi se olla isommallekin lapselle liian jännittävä. Myös kehitysvaihe vaikuttaa siihen, millaisista asioista lapsi esimerkiksi ahdistuu herkemmin. 2-vuotias saattaa pelätä ohjelman kovia ääniä tai isoa eläintä, kun taas kouluikää lähestyttäessä esimerkiksi kuolemateema voi herättää lapsessa pelkoja.

Niin lasten kuin aikuistenkin hyvinvoinnin kannalta on tärkeää viettää päivittäin riittävästi aikaa myös poissa ruutujen ääreltä.

Millä konkreettisilla keinoilla ruutuaikaa voi rajoittaa?

Kun aivojen kehitys on kesken, lapsi tai nuori ei pysty aikuisen tavoin hillitsemään itseään mielihalujen toteuttamiselta. Siksi he tarvitsevat meitä aikuisia asettamaan ruudun käytölle suojaavat rajat, vaikka se tuottaisi heille mielipahaa tai herättäisi kiukkua. Lasten ja nuorten kanssa on hyvä sopia ruudun käyttöön liittyvistä säännöistä perheessä. Säännöt usein vähentävät perheen ilmapiiriä kuormittavaa kinastelua aiheesta. Aikuisen malli ruudun kohtuullisessa käytössä ja siitä irtautumisessa on tärkeä ja auttaa lasta muodostamaan terveen suhteen digilaitteisiin.

Arjen struktuuri on hyvä tapa rajoittaa ruutuaikaa. Se tulee huomaamatta rajatuksi, kun vuorokausirytmi on säännöllinen ja päivään mahtuu riittävästi liikuntaa, ulkoilua sekä yhdessäoloa muiden kanssa. Yhdessä voidaan sopia missä tilanteissa ja kuinka kauan ruutua voi käyttää. Ennakointi voi auttaa lasta irtautumaan ruudulta.

Etenkin isommilla lapsilla kännykällä olo voi viivästää nukkumaanmenoa iltaisin, mikä aiheuttaa väsymystä päivisin. Pienemmillä lapsilla illalla katsottu ohjelma nostaa vireystilaa siirtäen rauhoittumista myöhemmäksi.

Pienemmille laitteille, kuten kännyköille, voi tehdä ”unipaikan”, johon ne menevät tiettyyn kellonaikaan iltaisin yöksi. Fyysinen etäisyys laitteesta ehkäisee impulsiivista käyttöä. Myös televisio on hyvä sammuttaa hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. Riippuvuuden ehkäisemiseksi on hyvä pitää ”ruuduttomia” päiviä. Jos huomaa digisisältöjen alkavan viedä kohtuuttomasti ajatustilaa, voi vähentää niiden äärellä vietettyä aikaa.

Lähtökohtaisesti laitteen hankkimista lapselle kannattaa pohtia. Jos laitteen hankkii, on hyvä varmistaa, että se sopii lapsen kehitystasolle. En esimerkiksi suosittelisi oman älypuhelimen tai jatkuvasti käytettävissä olevan tabletin hankkimista alle kouluikäiselle lapselle.

Lapsi ja nuori tarvitsee aikuisen tukea älylaitteen sopivaan käyttöön. Häntä voi esimerkiksi ohjata vaimentamaan ilmoitukset, jotka rikkovat keskittymistä ja lisäävät ruudulla käytettyä aikaa. Tarjolla on myös erilaisia median käyttöä ja ruutuaikaa rajaavia sovelluksia, joita vanhempi voi hyödyntää.

Lapsen kanssa on hyvä keskustella liiallisen ruutuajan haitoista ja digitaalisiin sisältöihin liittyvistä tunteista. Lapsen mediakokemuksista voi kiinnostua samaan tapaan kuin kaverisuhteista: mitä hän on verkossa kohdannut ja miltä se on tuntunut. Myös vaaroista, kuten grooming-ilmiöstä tai väkivaltaisille sisällöille altistumisesta sekä haitoista, kuten sosiaalisen median herkästi aiheuttamista riittämättömyyden tunteista on tärkeää keskustella isomman lapsen kanssa. Lapsen kanssa voi sopia, että jos hän kohtaa jotakin pelottavaa, hän voi aina tulla puhumaan asiasta ilman pelkoa vanhemman reaktiosta, vaikka olisi rikkonut yhdessä sovittua sääntöä. On hienoa, jos lapsi oppii keskustelun tukemana itse tarkastelemaan ruututottumusten vaikutuksia itsessään jo pienestä pitäen.