Lasten terveys ennen ja nyt: Voiko lapsentahtisuus mennä överiksi?

Mitä lapsentahtisuus on?

”Hyvä lapsentahtisuus on sitä, että huomioidaan lapsen tila ja tunteet. Jo vauvana olemme tuntevia, tahtovia ja kokevia, ja sitä tulisi kunnioittaa kaikessa vuorovaikutuksessa.

Konkreettisimmillaan hyvä lapsentahtisuus tarkoittaa vaikkapa sitä, että sanoo vauvalle: nyt äiti nostaa sinut. Lasta tulisi aina valmistaa seuraavaan askeleeseen ja pitää kommunikointi vastavuoroisena”, psykologian tohtori, psykoterapeutti Saara Salo sanoo.

Mitä lapsentahtisuus ei ole?

”Lapsentahtisuus ei ole sitä, että lapsi saa päättää ja sanella perheen arkirytmin. Pieni lapsi ei pysty kantamaan sellaista vastuuta. Se voi aiheuttaa hänelle paljon stressiä.

Lapselta ei voi esimerkiksi kysyä, milloin lähdetään päiväkodin pihalta kotiin. Hän kun ei pysty arvioimaan, miten kauan sen jälkeen kestää saada ruoka pöytään. Lapsi ei voi päättää myöskään arjen ruokalistaa, mutta häneltä voi kysyä, haluatko syödä tänään mieluummin lihapullia vai makaronilaatikkoa.

Lapsi ei tarkoita pahaa sillä, että hän vaatii vaikkapa päästä sandaaleilla ulos vesisateeseen. Vanhemman on kuitenkin siedettävä kieltämisestä seuraava protesti.”

Miten lastenkasvatus on muuttunut eri aikoina?

”Lastenkasvatuksen ideaalit ja kasvatuskulttuuri ovat vuosikymmenien aikana vaihdelleet. 1940-luvulla lapsia kasvatettiin tiukan autoritäärisesti: aikuiset ohjasivat lastensa elämää uravalintoja myöten.

1970-luvulla vallalla oli salliva kasvatustyyli, kenties liiankin. Silloin ajateltiin, että lapset ovat sisäisiä taiteilijoita, joiden kaikenlainen käytös tulee sallia.

Lasten fyysinen kuritus kiellettiin laissa vuonna 1984. Nykyajan lapsentahtisuus voi olla reaktio autoritäärisiin jäänteisiin kasvatuksessa. Monella on edelleen muistissa se, miten ikävältä kasvattajien yksipuolinen määräily, keskeyttely ja mitätöinti tuntuu.

Liian autoritäärinen kasvatus johtaa ulkoisesti hyvään käytökseen, mutta lapsesta voi kasvaa suorittaja, joka on riippuvainen muiden kiitoksesta. Liian sallivassa kasvatustyylissä lapsesta voi puolestaan kasvaa stressaantunut ja impulsiivinen.”

Mikä on nykyisen kasvatuskulttuurin vahvuus?

”Nykyaikana ymmärretään, että lapset ovat yksilöitä ja että heillä on yksilöllinen temperamentti. Myös erityisherkkyyttä ymmärretään paremmin.

Nykyaikaa voisi kuvailla sanoilla demokraattinen vanhemmuus. Se tarkoittaa, että lasta kuunnellaan ja kunnioitetaan, mutta aikuinen pitää silti arjen pakan hallussa nukkumisista, vaatteista, syömisestä ja peliajasta lähtien.

Lapsentahtisuus heijastelee osaltaan myös yhteiskunnallisia muutoksia. Ymmärrys ja psykologinen tieto siitä, mitä lapsi tarvitsee eri ikäkausina, on kehittynyt.

Tällä hetkellä oleellisena pidetään ymmärrystä eritarpeisista lapsista. Se tarkoittaa, että saman perheen sisällä kasvatetaan erilaisia lapsia erilaisin temperamentein.”

Mitä lapsentahtisuus tarkoittaa teini-iässä?

”Lapsen kasvaessa autonomia kasvaa ja päätäntävalta lisääntyy. Nuorta kuuluukin vastuuttaa itsestään huolehtimiseen.

Nuorten aivojen kehitys on silti edelleen kesken – he eivät ole valmiita prosessoimaan esimerkiksi vaaratilanteita. Aivot ovat impulsiivisessa vaiheessa eivätkä toimi loogisesti.

Teinitkin tarvitsevat vanhemmilta paljon säätelyä ja ohjeita. Turvallisia rajoja pitää selittää ja asettaa nuorentahtisesti, vaikka tämä ei aina siitä pitäisikään. Nuoret eivät ole tyhmiä: kun aivot kypsyvät vähän lisää, moni kiittää vanhempiaan jälkikäteen huolenpidosta.”

Psykologin kolme vinkkiä rajoihin

1. Kommunikoi lapselle perheen pelisäännöt. Pienelle lapselle kerrotaan säännöt selkeästi ja reilusti. Sen jälkeen pelisäännöistä pidetään kiinni poikkeuksetta. Kun lapsi kasvaa, pelisääntöjä muutetaan. Se tehdään aina yhteisenä päätöksenä, ei päiväkohtaisesti.
2. Valitse palkinto tai rangaistus temperamentin mukaan. Lapsi koettelee rajoja väistämättä. Se, toimiiko hänelle paremmin palkinto vai rangaistus, riippuu lapsen ikäkaudesta ja temperamentista. Impulsiivinen lapsi voi esimerkiksi tarvita nopean rangaistuksen, ei päiväkausia kestävää. Turvallisuudentunteeseen ei saisi kuitenkaan koskaan puuttua.
3. Sanoita tuntojasi. Rajojen asettaminen ei ole aikuiselle mukavaa. Lapsellekin voi sanoa, että tämä tuntuu minusta kurjalta, mutta on tärkeää. Kumppanilta ja omalta sosiaaliselta verkostolta on lupa hakea tukea.