”Elämä saa näkyä töissä”
Työyhteisön inhimillisyys ruokkii työhyvinvointia ja tuottavuutta. Työpaikoilla tarvitaan uudenlaista kulttuuria, joka arvostaa aidosti erilaisuutta ja huomioi eri elämäntilanteet, sanoo Terveystalon organisaatiopsykologi Eveliina Holmgren.

Miten teidän työpaikallanne otetaan huomioon eri ikäisten ihmisten tarpeet?
Välttämättä ei mitenkään. Suomalaisessa työelämässä ei ole vielä juuri keskusteltu esimerkiksi vaihdevuosista, vaikka ne saattavat vaikuttaa merkittävästi työkykyyn ja työntekijän elämään.
Vaihdevuodet koskettavat tälläkin hetkellä puolta miljoonaa työikäistä naista, joilla on 15–25 vuotta työuraa edessään.
Terveystalon organisaatiopsykologin Eveliina Holmgrenin mielestä asiaa ei siis kannata sivuuttaa.
– Nämä naiset ovat parhaassa työiässä, kenties uransa huipulla. Kun heidät saadaan pidettyä talossa, voittaa sekä työntekijä että firma, hän sanoo.
Holmgren kannustaa huomioimaan vaihdevuodet työpaikoilla yhtä lailla kuin pikkulapsiajan, ruuhkavuodet ja ikääntymisen. Hän näkee tässä tilaisuuden lisätä niin sanottua psykologista turvallisuutta.
– Keskustelu eri elämäntilanteissa olevien ihmisten yksilöllisistä tarpeista voi olla työyhteisön yhteinen mahdollisuus vahvistaa luottamusta ja sitä kautta inhimillistä tehokkuutta ja psykologista turvallisuutta, hän sanoo.
– Psykologinen turvallisuus ja hyvinvointi ovat tehokkaan ja tuloksellisen työn edellytyksiä, eivät mukavia lisiä.
Psykologinen turvallisuus ja hyvinvointi ovat tehokkaan ja tuloksellisen työn edellytyksiä, eivät mukavia lisiä. “
Tehokkuus edellyttää inhimillisyyttä
Psykologinen turvallisuus tarkoittaa, että ihminen saa olla oma itsensä eikä joudu pelkäämään esimerkiksi sosiaalisia riskejä.
– Ihmisen ei tarvitse pelätä, että hän tulee leimatuksi tai jää paitsi uusista projekteista ikänsä, ulkonäkönsä, ajatustensa tai elämäntilanteensa takia. Hän voi luottaa siihen, että lauma hyväksyy hänet kokonaisena, Eveliina Holmgren sanoo.
Jos työntekijä esimerkiksi kertoo vaihdevuosioireistaan tai jostakin muusta työhön mahdollisesti vaikuttavasta oman elämän asiasta, työyhteisö ymmärtää, että nämä asiat eivät ole sairautta tai heikkoutta, vaan osa elämää.
Psykologinen turvallisuus hyödyttää kaikkia työyhteisön jäseniä ja sitä kautta koko organisaatiota. Olennaista psykologisen turvallisuuden luomisessa on avoin keskustelu ja se, että työntekijöiden inhimillisyyttä arvostetaan.
– Kun kaikista elämänvaiheista voi puhua avoimesti, syntyy kulttuuri, jossa jokainen saa olla kokonainen itsensä. Työyhteisö, jossa normalisoidaan elävän elämän näkyminen työssä, ei ole heikko vaan vahva ja viisas.
Inhimillisyys ei siis ole tehokkuuden este vaan sen edellytys. Jos psykologista turvallisuutta ei ole, työntekijä uskaltaa näyttää itsestään vain hyväksytyn puolen. Silloin ihmisellä menee energiaa vääriin asioihin.
Jos ihminen kokee sosiaalista häpeää tai pelkoa, hän voi alkaa tehdä työtään tehottomasti, päätyä vaihtamaan työpaikkaa tai jopa kuormittua niin, että joutuu jäämään pois työelämästä.
– Siihen meillä ei ole varaa. Suomi on pienen ja ikääntyvän työvoiman maa. Meidän on välttämätöntä rakentaa työpaikoille kulttuuria, joka kannattelee kaikkien hyvinvointia eikä syrji ketään.
Jos ihminen kokee sosiaalista häpeää tai pelkoa, hän voi alkaa tehdä työtään tehottomasti tai päätyä vaihtamaan työpaikkaa. “
Vinkit työnantajalle: näin luot psykologista turvallisuutta työpaikalla
- Vahvista esihenkilöiden taitoja työyhteisön moninaisuuden johtamisessa. Varmista, että he tietävät, miten eri elämänvaiheet voivat vaikuttaa ihmiseen ja miten niistä voi keskustella rakentavasti yksittäisten työntekijöiden ja tiimin kanssa. Hyödynnä valmennuksessa työterveyden asiantuntijoita.
- Tarjoa käytännön työkaluja ja tukea esihenkilöiden arkeen. Puhu vaikutusmahdollisuuksista tarjota ja keskustella tiimiläisten kanssa esimerkiksi työajan tai tehtävänkuvien joustoista, luottamuksellisesta suhteesta esihenkilön ja tiimiläisten välillä ja psykologisen turvallisuuden johtamisesta.
- Varmista, että organisaatioon palkataan eri ikäisiä ja eri taustoista olevia ihmisiä ja että eri elämänvaiheet ja taustat huomioidaan perehdytyksissä, koulutuksissa, urakehityksessä ja hyvinvointiohjelmissa. Päivitä myös käytännöt, jotka koskevat sairauspoissaoloja, vuorotyötä, yötyötä ja etätyötä.
- Muista, että organisaation toimivuus ja liiketoiminta hyötyvät siitä, että työpaikka on houkutteleva ja tasa-arvoinen monen ikäisille osaajille ja noudattaa yhdenvertaisuuden periaatteita.
Lue lisää työterveyden artikkeleita

Mitä kuuluu? Välittäminen työyhteisössä on pieniä tekoja
Työelämän hektisyys, muutokset ja vaatimukset korostavat esihenkilön roolin inhimillisiä ulottuvuuksia. Vaikka digitalisaatio ja etätyö ovat tuoneet uusia tapoja viestiä ja pitää yhteyttä tiimin jäseniin, aito välittäminen ja kiinnostus eivät korvaudu viesteillä. Esihenkilöiden fyysinen ja henkinen läsnäolo on avain onnistuneeseen vuorovaikutukseen.

"Miten voisi pitää oman mielensä virkeänä ja nauttia enemmän omasta seurastaan?"
Psykologi ja psykoterapeutti Lotta Heiskanen vastaa heinäkuun Terveen ikääntymisen uutiskirjeeseen tulleisiin kysymyksiin ikääntyvän ihmissuhteista.

Terveystalo vahvistaa sairauksien ennaltaehkäisyä yhteistyössä suomalaisen terveysteknologiayritys MedicubeXin kanssa
Terveystalo ja suomalainen terveysteknologiayritys MedicubeX ovat solmineet strategisen kumppanuuden, jonka myötä Terveystalo saa ainoana yksityisen terveydenhuollon toimijana Suomessa käyttöönsä MedicubeXin kehittämät itsemittausasemat (e-Terveysasemat™). Kumppanuuden tavoitteena on tukea suomalaisen väestön terveyttä ja ennaltaehkäistä elintapasairauksia.

Ylihammaslääkäri varoittaa: ”Nikotiinipussit ja sähkötupakointi näkyvät jo nyt suun terveydessä”
Nikotiinipussien käyttö lisääntyy erityisesti työikäisillä miehillä ja naisilla. Nuorilla puolestaan sähkötupakointi on viidessä vuodessa jopa kolminkertaistunut. Se tiedetään jo, että nikotiinipussit ja sähkötupakat aiheuttavat suussa samankaltaisia muutoksia kuin perinteinen tupakointi. Terveystalon ylihammaslääkäri Ritva Lindblad varoittaa, että tuotteiden vaikutuksista suun terveyteen nähdään nyt vasta ensimmäiset merkit.

Mitä on uuden ajan johtajuus?
Työelämän tulevaisuuden ja johtamisen asiantuntija Hertta Vuorenmaan mukaan työ on valtava yhteiskunnallinen instituutio, ja sen muutos on aina vaikeaa, koska meillä on vakiintuneita käsityksiä siitä, miten työtä voi tehdä. Historiallisten käännekohtien ymmärtäminen voi auttaa nykyisten muutosten johtamisessa, sillä muutokset työelämässä eivät ole pelkästään teknologiasta riippuvaisia, vaan ne vaativat holistista ajattelua ja ihmisten tunteiden johtamista.

Lähestyvä loma ahdistaa – mikä avuksi?
Loma lähenee, mutta työasiat kaatuvat päälle ja perheessä on riitaa lomanvietosta. Liian suuret odotukset ja suorittaminen voivat aiheuttaa turhaa ahdistusta.