3XO:ssa hyvinvointi kertoo välittämisestä

Vaativassa asiantuntijatyössä kollegoiden tuki on tärkeää. Kansainvälisessä konsulttiyritys 3XO:ssa välittäminen näkyy niin työkavereiden tsemppaamisessa kuin työterveydessäkin: sujuva hoitoketju varmistaa, että hyvään hoitoon pääsee aina, eikä lääkäriin lähtemisestä tarvitse kantaa huolta. Työntekijöille hyvä työterveys on olennainen etu ja arvostuksen merkki.

3XO:n Atso Takala ja Terveystalon työterveyshoitaja Anne Nummela kertovat videolla, miten yhteistyössä on päästy asetettuihin tavoitteisiin.

Yritysjohdon konsulttiyritys 3XO:ssa ei tekeminen lopu kesken. Kuusi asiantuntijaa työllistävässä yrityksessä ideat lentelevät ja töitä tehdään välillä myöhäiseen iltaan asti.

− Meillä tehdään vaativaa asiantuntijatyötä, joka vaatii rautaista paineensietokykyä. Alalla on kova kilpailu, ja toimeksiannot ovat usein kansainvälisiä. Me keskitymme B2B-myynnin ja asiakastyön systematisointiin ja digitalisointiin suomalaisen PACE-palvelualustan avulla, ja projektiluontoinen työ käy välillä kiireiseksi, kuvailee Atso Takala, yksi 3XO:n perustajista.

Takalan mukaan asiantuntijat ovat yrityksen tärkein pääoma, joiden hyvinvointiin halutaan panostaa. Tämän vuoksi työntekijöille on haluttu järjestää myös hyvät työterveyspalvelut.

− Meille tärkeitä arvoja ovat avoimuus, läpinäkyvyys ja toisista välittäminen. Välittäminen näkyy myös työterveydessä – haluamme, että työntekijämme pääsevät tarvittaessa nopeasti parhaaseen mahdolliseen hoitoon. Silloin esimerkiksi flunssan oireet eivät pääse pitkittymään, ja tapaturmistakin toipuu nopeammin, sanoo Takala.

Vuonna 2015 perustettu 3XO on tehnyt Terveystalon kanssa yhteistyötä jo yrityksen alkutaipaleelta alkaen. Yhteistyötä on tehty PACE-palvelualustalla toteutetun digitaalisen työpaikkaselvityksen, myynnin systematisoinnin ja työterveyden tiimoilta. 3XO:n oman työterveyden perustaksi on tehty työpaikkaselvitys ja toimintasuunnitelma, joiden pohjalta on lähdetty rakentamaan työterveystoimintaa työntekijöiden hyvinvoinnin tueksi. Riskitekijöitä kartoitetaan ennalta myös terveystarkastuksilla.

Asiantuntijat ovat yrityksemme tärkein pääoma, joiden hyvinvointiin halutaan panostaa. Tämän vuoksi työntekijöille on haluttu järjestää myös hyvät työterveyspalvelut, sanoo Atso Takala.

Asiantuntijat ovat yrityksemme tärkein pääoma, joiden hyvinvointiin halutaan panostaa. Tämän vuoksi työntekijöille on haluttu järjestää myös hyvät työterveyspalvelut, sanoo Atso Takala.

Palautuminen painottuu vaativassa asiantuntijatyössä

3XO:ssa tietotyön haasteet on haluttu huomioida alusta alkaen, ja siksi ennaltaehkäisy on erityisen tärkeässä asemassa. Kun vaivoja aiheuttaviin riskitekijöihin voidaan puuttua jo ennen kuin ne alkavat oireilla, pysyvät asiantuntijat työkykyisinä ja sairauspoissaolot vähäisinä. 3XO:n henkilöstön saatavilla onkin monenlaisia palveluja aina työterveyspsykologin vastaanotosta työfysioterapiaan.

− Vaativassa, vauhdikkaassa tietotyössä palautumisen ja unen merkitys korostuu. Siksi on tärkeää, että apua ja neuvoja on tarvittaessa saatavilla matalalla kynnyksellä. Onkin hienoa, että 3XO:ssa on haluttu aktiivisesti tukea työntekijöiden hyvinvointia esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuutta osallistua uniryhmiin tai käydä juttelemassa työterveyspsykologin kanssa kahden kesken, jos esimerkiksi työkuorma tuntuu stressaavalta ja alkaa vaikuttaa uneen, havainnollistaa 3XO:n työterveyshoitaja Anne Nummela Terveystalosta.

Sairauspoissaolojen ennaltaehkäisyssä on hyödynnetty myös työterveystarkastusten yhteydessä tehtävää sähköistä terveyskyselyä. Laajaan tausta-aineistoon pohjaava kysely vertaa työntekijän vastauksia alalta kerättyyn dataan, auttaa tunnistamaan riskitekijät ja ohjaa puuttumaan niihin jo varhaisessa vaiheessa.

− Uskomme, että kannustava ja ennaltaehkäisevä ote työterveydessä näkyy sekä työntekijöidemme hyvinvoinnissa että suorituskyvyssä. Terveystalon kanssa odotukset ovat olleet alusta asti korkealla, ja yhteistyö on vastannut vaatimuksiamme hyvin. Toiminta on tullut tutuksi jo aikaisemman yhteistyömme kautta ja ollut alusta asti toimivaa. Avoin keskustelu on meille tärkeää ja tehnyt yhteistyöstä erityisen hedelmällistä, kiittelee Takala.

3XO:ssa tietotyön haasteet on haluttu huomioida alusta alkaen, ja siksi ennaltaehkäisy on erityisen tärkeässä asemassa. Kun vaivoja aiheuttaviin riskitekijöihin voidaan puuttua jo ennen kuin ne alkavat oireilla, pysyvät asiantuntijat työkykyisinä ja sairauspoissaolot vähäisinä. Kuvassa Katariina Koskelainen, Sampo Saarenpää ja Atso Takala

3XO:ssa tietotyön haasteet on haluttu huomioida alusta alkaen, ja siksi ennaltaehkäisy on erityisen tärkeässä asemassa. Kun vaivoja aiheuttaviin riskitekijöihin voidaan puuttua jo ennen kuin ne alkavat oireilla, pysyvät asiantuntijat työkykyisinä ja sairauspoissaolot vähäisinä. Kuvassa Katariina Koskelainen, Sampo Saarenpää ja Atso Takala

Välittämistä töissä ja vapaalla

Nopeatempoisen ja toisinaan matkustamista vaativan työn vastapainona toimii urheilu. 3XO:ssa virkistytään vapaa-ajalla muun muassa salibandyn, jalkapallon ja lenkkeilyn parissa.

− Vapaa-ajalla treenaaminen on tärkeä henkireikä, mikä tekee tietokoneen ääressä istumisen jälkeen hyvää. Meillä urheilullinen elämäntapa kuuluu yrityskulttuuriin, ja kaikki liikkuvat aktiivisesti työpäivän jälkeen, toteaa 3XO:n Senior Consultant Katariina Koskelainen.

Urheillessa sattuu ja tapahtuu, ja 3XO:ssa yleisimpiä syitä sairauspoissaoloihin ovatkin flunssan lisäksi erilaiset liikuntaharrastuksiin liittyvät haaverit. Työterveydessä on siksi haluttu panostaa sujuvaan hoitoketjuun, jota tukevat laaja vapaa-ajan sairauskuluvakuutus sekä tapaturmavakuutus, joka kattaa myös esimerkiksi urheiluhallissa tai lenkkipolulla sattuvien haavereiden hoidon. Kun kaikki vaivat hoituvat kätevästi samassa paikassa, työkykyä voidaan seurata koko hoitoprosessin ajan. Myös työntekijät tietävät olevansa hyvissä käsissä.

− Työntekijän näkökulmasta kattavat työterveyspalvelut ovat olennainen etu. Omalla kohdallani tuntuu tärkeältä, ettei lääkäriin mennessä tarvitse huolehtia mistään, vaan tärkeintä on tervehtyminen, kertoo 3XO:n Senior Consultant Sampo Saarenpää.

Soita meille 030 633 9529

Pyydä tarjous työterveyspalveluista