S-Ryhmä: "Tuemme nuoria työntekijöitämme tarjoamalla entistä varhaisempaa tukea"

S-ryhmä on Suomen suurimpia yksityisiä työnantajia, ja kaupan alalla työskentelee paljon nuoria. S-ryhmä panostaakin nuorten työntekijöidensä hyvinvointiin ja kehittää erityisesti mielenterveyden varhaisen tuen työkaluja.

Miksi nuoret työntekijät tarvitsevat erityistä tukea, S-Ryhmän hyvinvointijohtaja Sanna-Mari Myllynen?

”Kaupan ala on yksi suurimpia nuorten työllistäjiä Suomessa. Moni nuori on S-ryhmässä ensimmäisessä työpaikassaan, ja meillä saadut kokemukset vaikuttavat merkittävästi heidän käsitykseensä työelämästä yleensä. On selvää, että nuori ihminen vasta opettelee työelämätaitoja ja tarvitsee siihen monenlaista opastusta ja tukea. Nuorilla on myös erilaiset odotukset työelämää kohtaan kuin vanhemmilla työntekijöillä. Työelämään siirtyminen on erityisen herkkä nivelvaihe. Tuossa vaiheessa voi tapahtua asioita myös omassa elämässä, joista nuori ei selviä yksin. Kaikki tämä näkyy myös työpaikalla."

Työterveys S-ryhmä refe kuvituskuva 750x500.png

Miksi panostatte juuri mielen hyvinvointiin työterveydessänne?

"Mielenterveyden oireilu on Suomessa vahvassa kasvussa, mikä näkyy lisääntyvinä sairauspoissaoloina ja työkyvyttömyyseläkkeinä. Ilmiöstä on puhuttu jo pitkään, mutta aivan liian vähän on kehitetty ratkaisuja. Tarvitsemme kansallisen ryhtiliikkeen mielenterveyden suojaksi. Työpaikka voi tukea mielen hyvinvointia monin tavoin, ja haluammekin S-ryhmässä omalta osaltamme tarjota varhaisen tuen ja matalan kynnyksen keinoja.”

Millaisia työkaluja olette ottaneet käyttöön?

"Olemme kehittäneet Terveystalon kanssa erityisesti nuorempia ikäluokkia puhuttelevia keinoja, kuten Mielen chatin ja Mielen sparrin. Mielen chatti toimii vuorokauden ympäri, ja useimmat yhteydenotot tulevatkin perinteisten vastaanottoaikojen ulkopuolella. Tärkeää lienee myös se, että näistä yhteydenotoista ei tule merkintää työterveyshuollon tiedostoihin. Mielen chatin kautta työntekijälle voidaan varata aika Mielen sparriin, jossa voi kaikessa rauhassa keskustella psykologin tai psykoterapeutin kanssa. Mielen sparri on videovastaanotto eli osallistua voi vaikka kotisohvalta käsin. Mikäli tarvitaan lääkärin arviota, järjestyy aika nopeasti. Työntekijöillemme on tarjolla myös lyhytpsykoterapiaa Terveystalossa.

Mielialaongelmien lisäksi kaupan alalla podetaan paljon tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Olipa terveydellinen haaste millainen tahansa, teemme kaiken mahdollisen sen eteen, että voimme muokata työtä ja että löydämme sairauslomalta palaavalle hänen työkyvylleen sopivaa työtä. Muokatun työn käytöllä olemme saaneet säästettyä muutamassa vuodessa lähes 900 000 euroa.”

S-Ryhmän käyttämät Terveystalon työterveyspalvelut mielen hyvinvoinnin tukemiseksi

  • Lyhytpsykoterapiapalvelut
  • Mielen chat ja Mielen sparri (S-ryhmässä nimellä Mielen Olkapää)

S-Ryhmä

  • Suurin yksityinen työnantaja Suomessa
  • 1 841 toimipaikkaa
  • 40 700 työntekijää
  • työllistää vuosittain noin 14 000 kesätyöntekijää

Haluatko tietää lisää? Lataa Mielenpalveluista kertova esitteemme

Matalan kynnyksen ennaltaehkäisevä Mielen chat ja sparri -palvelukokonaisuus ja tutkitusti vaikuttava Työterveyden lyhytpsykoterapia auttavat mielen haasteissa. Tilaa Mielenpalveluista kertova esitteemme sähköpostiisi ja tutustu ratkaisuihimme.


Parempi työkyky ja mielen hyvinvointi

Tutustu mielenterveyttä tukeviin työterveyspalveluihimme: Työterveyden lyhytpsykoterapiaan ja Mielen chat ja sparriin. Ota palvelut vaivattomasti yrityksesi käyttöön.

Tutustu Mielen hyvinvoinnin palveluihimme

 

Lue lisää asiakastarinoitamme

Kaikki toimialat ja työlajit erityispiirteineen ja vaatimuksineen ovat meille tuttuja. Täältä näet muutamia esimerkkejä siitä miten olemme asiakkaidemme mielestä onnistuneet.