Terveystalo Tampere voitti Työterveyslaitoksen Laatupalkinnon

9.10.2019

Terveystalo Tampereelle on myönnetty Työterveyslaitoksen Laatupalkinto. Palkinto on tunnustus tuloksekkaasta laadun kehittämistyöstä, jota on tehty pitkäjänteisesti Terveystalon laatujärjestelmän mukaisesti.

Kilpailussa laadun kehittämistä arvioitiin eri osa-alueiden kautta, joita olivat henkilöstön pätevyys, palveluprosessien toimivuus, työterveysyhteistyön toteutuminen, laatujärjestelmän toimivuus, asiakastyytyväisyys ja kustannukset. Laatupalkinnolla Työterveyslaitos haluaa kannustaa työterveysyksikköjä kehittämään toimintaansa.

– Samalla teemme laadukasta työtä näkyväksi, Työterveyshuollon laatuverkoston puheenjohtaja Timo Leino Työterveyslaitoksesta korostaa.

Kolmatta kertaa jaettu Laatupalkinto myönnettiin Tampereen Terveystalolle Työterveyspäivillä 9.10.2019.

– Olemme määrätietoisesti kehittäneet työterveyshuollon prosesseja Terveystalon laatujärjestelmän mukaisesti. Meillä työskentelee erittäin päteviä ammattilaisia ja koulutamme jatkuvasti uusia osaajia esimerkiksi työterveyshoitajien trainee-ohjelman kautta. Asiakastyytyväisyys on erinomaisella mallilla ja pyrimme parantamaan sitä edelleen muun muassa asiakaspalautteen avulla. Meillä on edistykselliset digi- ja etäpalvelut, jotka tukevat johtamista datan avulla ja tekevät asioinnista nopeaa ja joustavaa. Panostamme myös entistä enemmän ennaltaehkäisevään toimintaan, kuten fysioterapiaan ja mielen hyvinvoinnin palveluihin, sanoo Tampereen seudun aluejohtaja Henri Mäenalanen Tampereen Terveystalosta.

– Laatupalkinto on hieno tunnustus tekemästämme työstä ja merkki siitä, että pyrimme kehittymään jatkuvasti. Haluan kiittää koko Tampereen työterveysyksikköä pitkäjänteisestä laatutyöstä, Mäenalanen lisää. 

Määrätietoinen kehitystyö näkyy myös asiakkaille. 

– Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on yksi strategisista tavoitteistamme. Terveystalon työterveystiimimme ja heidän ammattitaitonsa ovat olennainen osa tuon tavoitteen toteutumisessa. Meitä on kuunneltu herkällä korvalla ja toiveemme on huomioitu ainutlaatuisella tavalla, aina meille sopivan työterveystiimin valinnasta lähtien. Olemme yhdessä Terveystalon kanssa kehittäneet eritoten proaktiivista, laadukasta ja systemaattista yksilön ja työyhteisön hyvinvointia. Työterveystiimimme on kulkenut kanssamme upean matkan ja yhteinen matka jatkuu edelleen, henkilöstöjohtaja Mira Pulkkinen Leanwarelta summaa.

Laatupalkinnon voittaja valittiin kaikille työterveysyksiköille avoimen kilpailun kautta. Voittajan valinnasta vastasi Työterveyshuollon Laatuverkoston kehittämistiimi.