Kouluvalmiustutkimus
Toisinaan lapsi tarvitsee enemmän aikaa vaikkapa keskittymiskykynsä tai sosiaalisten taitojensa vahvistamiseen, jolloin koulunkäynnin aloittamista voi olla aiheellista lykätä. Samalla toiset lapset saattavat olla jo hyvin nuorina luku- ja kirjoitustaitoisia sekä sosiaalisesti taitavia, jolloin koulun aloittaminen aiemmin voi olla perusteltua.
Psykologi käyttää kouluvalmiustutkimuksessa apuna lapsen haastattelua sekä erilaisia psykologisia tutkimusmenetelmiä. Kouluvalmiustutkimuksen tuloksista kirjoitetaan lausunto suosituksineen, joka käydään huolellisesti läpi teidän ja lapsenne kanssa.
Kouluvalmiuden arviointi kestää tavallisesti muutaman vastaanottokäynnin verran.
Varaa aika kouluvalmiustutkimuksia tekevälle psykologille tai lastenneuropsykologille, jos toivot yksilöllistä arviota lapsesi kouluvalmiudesta.
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Kouluvalmiuden arviointi lyhyesti
-
lapsen koulunkäynnin aloitusajankohdan arviointi
-
lapsen haastattelu ja psykologiset tutkimusmenetelmät/-testit
Tutustu myös:
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Asiantuntijat
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
Lasten, nuorten ja perheiden mielen hyvinvointi Psykologin palvelutEtäasiointi
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Maksaminen ja hinnasto
Lasten, nuorten ja perheiden mielen hyvinvointi
Nuorten psykoterapia
Nuoren psykoterapia on 13–17-vuotiaille nuorille suunnattu psykoterapiamuoto. Nuoren psykoterapiaa käytetään muun muassa ahdistuneisuuden, masennuksen ja käytösoireiden hoidossa. Nuoren psykoterapian työskentelytavat vaihtelevat psykoterapeutin koulutuksen viitekehyksestä riippuen, esimerkkeinä psykodynaaminen tai kognitiivinen psykoterapia.
Vanhempien ohjauskäynnit (osana lapsen tai nuoren psykoterapiaa)
Vastaanoton hinta on noin 130-250 euroa sisältäen palvelu- ja Kanta-maksut. Lapsen tai nuoren psykoterapiaan voi liittyvä myös vanhempien ohjauskäyntejä. Ne ovat osa lapsen tai nuoren yksilöpsykoterapiaa, jolloin lapsella tai nuorella on omat suunnitelmalliset käyntinsä psykoterapeutin kanssa ja huoltaja tapaa sovitusti joko samaa tai eri työntekijää lapsen tai nuoren psykoterapian aikana. Vanhempien ohjauskäyntien tavoitteena on lisätä ymmärrystä lapsen tai nuoren oireiluun sekä saada tukea vanhempana toimimiseen. Vanhempien ohjauskäyntien määrä ja tiheys määritellään tilannekohtaisesti. Varaa aika vanhempainohjaukseen perehtyneelle psykoterapeutille.
Nuoren psykologinen tuki
Vastaanoton hinta on noin 130-250 euroa sisältäen palvelu- ja Kanta-maksut. Nuoruusikä on voimakkaan kehityksen ja muutosten aikaa, johon voi liittyä psyykkistä oireilua. Esimerkiksi mieliala- ja ahdistusoireet ovat yleisiä ja nuori voi kaivata tukea ajankohtaisiin kehitystehtäviin, kuten identiteettiin, itsenäistymiseen tai itsetuntoon liittyvissä kysymyksissä. Matalan kynnyksen keskustelutuki auttaa lieventämään psyykkistä pahoinvointia, ehkäisee oireiden voimistumista ja tukee nuoren hyvinvointia tärkeässä kehitysvaiheessa.
Lapsen psykologinen tuki
Vastaanoton hinta on noin 130-250 euroa sisältäen palvelu- ja Kanta-maksut. Lapsuus on nopeaa kasvun ja kehityksen aikaa, mihin saattaa joskus liittyä mielialan tai käyttäytymisen muutoksia. Vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa saattaa ilmetä haasteita tai lapsi voi reagoida erilaisiin tilanteisiin tai kasvuympäristössä tapahtuviin muutoksiinoin Keskustelu lapsuuden kehitykseen ja oireiluun perehtyneen psykologin tai psykoterapeutin kanssa auttaa jäsentämään ongelmallista tilannetta ja löytämään siihen ratkaisuja.
Voimavarakeskeinen pari- ja perheterapia
Voimavarakeskeinen pari- ja perheterapia on pariskunnille ja perheille suunnattu terapeuttinen menetelmä. Voimavarakeskeisessä pari- ja perheterapiassa keskitytään puolisoiden tai perheenjäsenten väliseen dialogiin ja vuorovaikutukseen, jota psykoterapeutin avulla pyritään myönteisesti edistämään. Terapiassa pyritään keskittymään parin/perheen vahvuuksiin ja voimavaroihin. Terapiatapaamisten kokoonpano saattaa perheterapiassa vaihdella. Terapiaistunnon kesto on tavallisesti 90 minuuttia. Terapian kesto ja tiheys määritellään tilannekohtaisesti.
Lasten psykoterapia
Lapsen psykoterapia on alle 13-vuotiaille lapsille suunnattu psykoterapiamuoto. Psykoterapiaa käytetään muun muassa ahdistuneisuuden, masennuksen ja käytöshäiriöiden hoidossa. Lapsen psykoterapian työskentelytavat vaihtelevat psykoterapeutin koulutuksen viitekehyksestä riippuen, esimerkkeinä psykodynaaminen tai kognitiivinen psykoterapia.