Voiko minulla olla uniapnea, vaikka sitä ei havaittu yöpolygrafiassa?
LT, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, unilääkäri Eeva Löfgren vastaa Unen uutiskirjeen lukijoiden kysymyksiin uniapneasta.
Voiko minulla olla uniapnea, vaikka sitä ei havaittu yöpolygrafiassa?
Yöpolygrafia on suppea unitutkimus, jonka avulla ei voida arvioida varmaa uniaikaa. Eli jos on valveilla koko tutkimuksen ajan tai uni on erittäin kevyttä, voi löydös jäädä liian vähäiseksi eikä tutkimustulokseen voida luottaa. Näissä tilanteissa meillä on mahdollisuus tehdä selkeästi oireileville potilaille laaja unitutkimus (PSG-tutkimus) Unen Fokus erikoisyksiköissämme. Varaathan tällaisessa tilanteessa ajan suoraan unen asiantuntijalle. Pääset varaamaan ajan tästä.
Miten voin itse selvittää, onko minulla uniapnean oireita, kun elän ja nukun yksin?
Jos koet päiväaikaisen väsymyksen lisäksi aamupäänsärkyä, tihentynyttä yöllistä virtsaamistarvetta, heräämistä tukehtumistunteeseen tai esimerkiksi yöhikoilua, on hyvä hakeutua tutkimuksiin. Myös älykellojen ja älysormuksen dataa kannattaa katsoa, erityisesti jos laitteessa on happipitoisuuden seuranta. Toistuvat laskut happipitoisuudessa sekä palauttamaton yöuni ovat suositeltavaa selvittää tutkimuksissa.
Pystyykö teidän kauttanne saada "leikkaushoitoa" eli INSPIRE SLEEP FDA:ta?
Terveystalossa on mahdollista saada leikkaushoitoa uniapneaan, mutta leikkauspäätös perustuu aina potilaan tutkimuslöydöksiin ja rakenteellisiin seikkoihin. Osa hyötyy nenäkirurgiasta, osa nielun alueen hoidoista. Osalle potilaista myös kiskohoito tai leukojen alueen operatiivinen hoito ovat hyviä vaihtoehtoja.
INSPIRE SLEEP perustuu kielenkannan aktivointiin, jolloin ilmatie laajenee. Tämä voi olla osalle potilaista hyvä hoitomenetelmä, jos potilaan anatomia tukee tätä. Terveystalolla voidaan tehdä pääosa uniapneaan ja kuorsaukseen sopivista hoidoista, mutta tällä hetkellä ohjaamme kielenkannan aktivointia tarvitsevat asiakkaat ensisijaisesti yliopistosairaaloihin hoitoon.
Voiko aamulla oleva kurkkukipu johtua uniapneasta?
Voi. Kuorsatessa limakalvot kuivuvat, joka voi tuntua aamulla kurkkukipuna.
Onko kuorsaus helpompi hoitaa pois aikaisessa vaiheessa kuin niin, että sitä on jatkunut jo vuosia?
Kuorsaukseen kannattaa puuttua nopeasti, sillä varhaisella puuttumisella saatetaan hidastaa kuorsauksen kehittymistä uniapneaksi. Esimerkiksi nukkumisasennon muuttaminen, ylipaino ja nenän tukkoisuus ovat suositeltavaa hoitaa.
Kuinka suuri osa kuorsaajista saa kuorsauksen katoamaan elämäntapamuutoksella/itsehoidolla ja kuinka moni tarvitsee avuksi "kuorsausmaskin"?
Merkittävällä osalla kuorsaus johtuu ylipainosta, joten suurin osa kuorsaajista hyötyy laihtumisesta. Myös liikunta rauhoittaa kuorsausta, vaikka paino ei laskisikaan. Noin kolmasosalla on rakenteellinen tekijä, joka altistaa kuorsauksella, jonka takia kuorsausta voi ilmetä myös hoikilla potilailla. Tällöin esimerkiksi leikkaushoito tai kiskohoito voivat auttaa kuorsaukseen.
Miten uniapneatestiin pääsee?
Ensisijaisesti lääkärin lähetteellä, mutta voit myös ostaa Terveystalon verkkokaupasta Lähetteetön uniapneatutkimus -palvelun. Tutustu palveluun tästä.
Lääkärin tehdessä lähettettä, arvioidaan potilaalle sopivin tutkimus, jossa on otettu huomioon potilaan oireilun kannalta tärkeimmät asiat.
Voiko aamuinen takaraivosärky olla uniapnean oire, vaikka mitään muita uniapnean oireita ei ole? Särky helpottaa noin tunnissa heräämisestä.
Kyllä, jonka takia uniapnean mahdollisuus on syytä selvittää. Samoin esimeriksi kohonneet aamuverenpaineet voivat liittyä uniapneaan, vaikka muita oireita ei olisikaan. Uniergonomia, kuten sopiva tyyny on tärkeää myös unen kannalta.
Minulla on todettu asentoriippuvainen uniapnea. CPAP-laitteen kanssa en pystynyt nukkumaan lainkaan, useista yrityksistä huolimatta. Onko asentoriippuvaiseen uniapneaan olemassa muita apuvälineitä kuin CPAP-laite?
Asentoriippuvaista uniapneaa voidaan hoitaa myös kiskohoidolla tai pehmeän suulaen hoidolla, jos potilas on normaalipainoinen. Saatavilla on myös asentoa tukevia laitteita, kuten asentovöitä. Jos painoindeksi eli BMI on suurempi kuin 30, jää muiden hoitojen teho yleensä merkittävästi CPAP-hoitoa heikommaksi. Uneen perehtynyt lääkäri voi arvioida muiden hoitojen hyödyn, jos CPAP-hoito ei sovellu potilaalle.
EL, korva-,nenä- ja kurkkutaudit, Unilääketieteen erityispätevyys
Lue lisää aiheesta
Kun kipu vei Camillalta toimintakyvyn, selkäleikkaus oli ainoa vaihtoehto – ”Nyt voin taas nostaa lapseni syliin”
Välilevytyrä tuotti 31-vuotiaalle Camilla Järventielle sietämätöntä kipua puolentoista vuoden ajan. Ortopedi Heidi Lehtokankaan tekemä leikkaus palautti naisen arkeen toimintakyvyn lisäksi ilon.
Psykologi: Näin rakennat joulusta rennon ja omannäköisen juhlan
Monella joulun odotus käynnistyy, kun kaupungit verhoutuvat kausivaloihin ja ensimmäiset konvehdit, kalenterit ja piparit ilmestyvät kaupan hyllyille. Joululaulut soivat ja Tonttuparaatissa lauletaan ”Kiire jo on! Kiire jo on!”. Lämmin ja tunnelmallinen juhla pintauttaa mieleen myös toisenlaisia tunteita: miten ihmeessä tästä kaikesta selvitään ilman, että ilo ja rauha katoavat kiireen alle?
Kiertotaloudella ja tekoälyllä lisää suorituskykyä ja parempaa hoitoa
Kestävän terveydenhuollon ytimessä teknologia toimii työkaluna, jonka avulla parannetaan sekä hoidon laatua että vastuullisuutta. Terveystalossa suositaan ratkaisuja, joissa kestävyys, kustannustehokkuus ja lääketieteellinen osaaminen kulkevat käsi kädessä.
"Pitääkö olla huolissaan, jos ei muista enää vanhoja tuttuja?"
Geriatrian erikoislääkäri ja dosentti Minna Raivio vastaa Terveen ikääntymisen lukijoiden kysymyksiin koskien muistia ja muistihuolia.
Näin innostat lastasi liikkumaan: seitsemän helppoa vinkkiä arkeen
Lasten ja nuorten liikkuminen on vähentynyt tasaisesti jo pitkään.* Terveystalon psykologi ja psykoterapeutti sekä kasvatustieteiden maisteri Sanna Manderbacka kannustaa nostamaan pepun ylös penkistä yhteisiä hupailuja kohti.
Näin teknologia auttaa mielen kuormituksen purkamisessa: "Kun kuorma on korkea, on kynnyksen oltava matalalla"
Mielenterveyden häiriöt sairauspoissaolojen syynä ovat ohittaneet pitkään kärkisijaa pitäneet tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Työ muuttuu, myös mielenterveyssyistä aiheutuvien sairauspoissaolojen kirjo on muuttunut. Tähän haasteeseen on kyettävä tarjoamaan uudenlaisia ratkaisuja.