Totta vai tarua: Pitääkö leipää välttää?
Jos sinusta tuntuu, että leipää tulee syötyä kerralla liikaa, syy saattaa olla päinvastainen kuin kuvittelit, sanoo ravitsemusterapeutti Kirsi Englund.
”Ajatus leivän epäterveellisyydestä on peräisin vähähiilihydraattisista ruokavalioista: kun keho ei saa hiilihydraatteja, se alkaa polttaa rasvakudosta. Tällainen mekanismi on kyllä olemassa, mutta sen avulla energiantuotto on hitaampaa. Hiilihydraateista vapautuu nopeimmin energiaa kehon käyttöön, ja koska keho pyrkii pitämään itsensä toimivana, hiilihydraattien vähentämisestä seuraa usein väsymystä ja mielitekoja hiilihydraattipitoista ruokaa kohtaan.
Leivästä saa hiilihydraattien lisäksi monia tärkeitä ravintoaineita, kuten kuituja ja rautaa. Kuitupitoiset leivät sisältävät niitä enemmän kuin ne, joissa ei ole mukana viljan kuorikerrosta. Kuitupitoinen leipä myös täyttää vatsaa paremmin kuin esimerkiksi vaalea leipä. Myös leivänpäälliset ratkaisevat: juuston ja makkaran mukana tulee terveydelle haitallisia kovia rasvoja, mutta jos niiden sijasta käyttää kasvisrasvapohjaista levitettä, vähempirasvaisia leikkeitä ja kasviksia, saa tärkeitä pehmeitä rasvoja, kalsiumia ja jodia sekä proteiinia, mutta vähemmän kovaa rasvaa.
Joillekin ruisleipä, hiiva ja vehnä saattavat aiheuttaa turvotusta ja närästystä. Silloin kannattaa kokeilla vehnätöntä tai hiivatonta leipää sekä kauraleipää. Happamasta ruisleivästä närästystä saavalle saattavat sopia näkkileipä tai hapankorput.
Leipä ei toki ole välttämätöntä, vaan samoja ravintoaineita saa puurosta, myslistä ja täysjyvämuroista. Arkiaterioilla kannattaa muistaa täysjyväpasta ja ruokakaura. Myös siemenet, pähkinät ja kasvikset, hedelmät ja marjat sisältävät kuitua.
Jos tuntuu, että leipää tulee syötyä kerralla liikaa, kannattaa miettiä, ovatko päivän ateriat riittävän monipuolisia ja täyttäviä. Leivän syönnistä on turha kantaa syyllisyyttä. Itselleen on hyvä muistuttaa, että terveellisesti voi syödä monella tapaa ja leipä on yksi osa monipuolista ruokavaliota, jota voi hyvin syödä energiantarpeesta ja muista ruoista riippuen vaikka 2-6 palaa päivässä. Leipä itsessään ei lihota tai ole huonoa ruokaa, vaan ruokavalio on aina kokonaisuus. Tällainen kohtuullisuus ja joustavuus johtavat siihen, että saat tasaisesti ja riittävästi hiilihydraatteja. Mielitekoja voi lisätä se, että jotain ruoka-ainetta rajoitetaan.”
Tilaa terveysvinkit suoraan sähköpostiisi
Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä terveytesi ja hyvinvointisi tueksi sekä vaihtuvia etuja ja tarjouksia palveluistamme.
Lue lisää aiheesta
Lääkärin 5 vinkkiä Joulupukille verenpaineen alentamiseen
Joulunalusajan tehtävälista saattaa nostattaa sykettä muuallakin kuin vain Joulupukin ja tonttujen työpajassa. Terveystalon johtava lääkäri Marja-Leena Hyypiä laati viisi arkista vinkkiä verenpaineesta huolehtimiseen – näitä kannattaa testata niin Korvatunturilla kuin kotona.
Näin nautit joulupöydän antimista hyvää oloasi vaalien: ravitsemusterapeutin viisi vinkkiä
Tarkoittaako terveellinen joulupöytä vain kevyitä vaihtoehtoja ja tiukkoja rajoituksia? Terveystalon ravitsemusterapeutin Mari Aallon mielestä molemmat ovat turhia, kun kuuntelee omaa kehoaan ja pitää huolta ateriarytmistä.
"Miten kauan kahvi tai alkoholi häiritsee unta?"
Erikoislääkäri Piia Marin vastaa marraskuun Unen uutiskirjeeseen tulleisiin kysymyksiin unta häiritsevistä tekijöistä.
Auttaako hieronta lievittämään stressiä? – Kosketus palauttaa ja rauhoittaa kehoa ja mieltä
Stressi ei aina näy ulospäin, mutta keho kyllä kertoo, kun kuormitus kasvaa. Terveystalon Rela-hierojien koulutettu hieroja Lassi Ylösen mukaan keho viestii stressistä usein hienovaraisin merkein.
Ota nämä terveysrutiinit tavaksi, kun täytät 80
Terveystalon asiantuntijat listasivat terveysrutiinit, jotka auttavat sinua pitämään itsesi kunnossa iän karttuessa. Lue lääkärien, ravitsemusterapeuttien, psykologin ja fysioterapeutin vinkit.
Milloin viimeksi jumppasit silmiäsi? Ota talteen silmälääkärin vinkit
Silmäjumppa ei tee ihmeitä – se ei paranna näköä eikä poista silmälasien tarvetta. Mutta silmien säännöllinen lepuuttaminen ja verryttely voivat kuitenkin tuoda konkreettista helpotusta esimerkiksi kuiviin silmiin. Kokeile silmätautien erikoislääkäri Timo Hellstedtin silmäjumppavinkkejä.