Totta vai tarua: Onko sokerikoukku olemassa?

Tieteen näkökulmasta sokeri ei aiheuta samanlaista fysiologista riippuvuutta kuin tupakka, alkoholi tai huumeet. Syömiseen voi kuitenkin kehittyä monimutkaisempi suhde, joka aiheuttaa tunteen riippuvuudesta.

Yksi taustatekijä on, että usein tiettyyn ruokaan liittyy sääntöjä, että sitä saa syödä vain harvoin. Silloin tälle ruoalle syntyy iso palkintoarvo, minkä seurauksena sitä halutaan enemmän. Näin syntyy ikävä kehä. Monella on taustalla se, että he yrittävät pudottaa painoa ja syövät siksi liian vähän. Energiavaje kasvattaa himoa kiellettyä ruokaa kohtaan entisestään. Tyypillisesti syödään liian vähän aamulla ja päivällä eli kaivetaan kuoppaa illaksi, jolloin mieliteot usein iskevät. Usein myös nostamme herkut jalustalle ja ne saavat hirveän ison merkityksen. Jos herkkuihin liittyvistä säännöistä ei pysty pitämään kiinni, se koetaan helposti epäonnistumisena. Ajatellaan, että minulla ei ole itsekuria tai selkärankaa.

Jotta tästä kehästä pääsee pois, on tärkeää ymmärtää, ettei sokerin kohdalla ole kyse samasta asiasta kuin alkoholin tai tupakan kohdalla. Niistä riippuvainen ei voi käyttää niitä vain vähän, vaan niitä on vältettävä kokonaan. Ruokaa ei voi välttää samalla tavalla, vaan ratkaisujen on oltava muita. Monet toki pystyvät olemaan ilman sokeria, mutta yleensä toimivampaa olisi käsitellä suhdettaan syömiseen ja pyrkiä kohtuuteen.

Kohtuuteen pääsee syömällä säännöllisesti, riittävästi ja laadukkaasti eli proteiinia, täysjyväpitoisia hiilihydraatteja, paljon värikkäitä kasviksia ja pehmeää rasvaa. Ei pidä niukistella, vaan uskaltaa syödä itsensä kylläiseksi, mikä ei tarkoita samaa kuin ähkyyn asti syöminen. Tätä rajaa saattaa joutua tunnustelemaan. Riittävän syömisen mittarina voi pitää esimerkiksi sitä, tuleeko päivän aikana jossain kohdassa hallitsematonta nälkää tai tunne, että on pakko saada jotain tiettyä ruokaa. Usein kun asiakkaani alkavat syödä riittävästi perusruokaa, he toteavat, että makeanhimon hillitseminen on helpompaa kuin he ajattelivat. Ei tarvitsekaan ponnistella ja pinnistellä.

Jos himo ei hellitä, on hyvä miettiä, onko makeansyönti opittu tapa. Yhdistyykö se johonkin tiettyyn tilanteeseen, kuten rankan työpäivän jälkeiseen iltaan? Tällaisista tiedostamattomista tavoista voi opetella pois, kun ne ensin tiedostaa. Jos tämäkään ei auta, kannattaa miettiä, hoitaako ruoan avulla jotakin tunnetta. Moni syö vaikkapa suruun tai pönkittää ruoalla positiivisia tunteita.

Asioista ei kannata tehdä liian vaikeita. Voisiko herkku olla vain yksi ruoka muiden joukossa? Jos haluaa karkkia, ottaa karkin sen sijaan, että kieltää sen itseltään, koska karkkia saa syödä vain lauantaisin. Makeaa voi halutessaan syödä vaikka joka päivä pienesti, esimerkiksi kaksi palaa suklaata tai jälkiruokarahkan työpaikan ruokalassa. Moni pelkää, että tämä johtaa hallinnan menetykseen, mutta kun uskaltaa antaa itselleen luvan, kielletyn hedelmän hohto katoaa. Aluksi annoskoot voivat olla suuria, mutta ajan mittaan ne järkevöityvät ja lopulta saattaa huomata, että tänään ei teekään mieli makeaa.