Totta vai tarua: Flunssan voi ehkäistä vitamiineilla
Tarua. Vitamiinien käytöstä flunssan ehkäisyssä ei ole tieteellistä näyttöä. Terveystalon yleislääkäri Emilia Lagus kertoo, miten flunssalta voi sen sijaan oikeasti suojautua.
Flunssakauden lähestyessä moni pohtii, voisiko C-vitamiinia ja sinkkiä tankkaamalla ehkäistä flunssaan sairastumista.
− Vitamiinilisillä ei voi ehkäistä flunssaa, eikä siitä ole mitään vakuuttavaa tieteellistä näyttöä. C-vitamiinin ja sinkin käytöstä tuskin on toisaalta haittaakaan, kunhan noudattaa annettuja annosteluohjeita. Kenties apua voi saada jo ihan siitä, että uskoo itse niiden tehoon, toteaa Terveystalon yleislääkäri Emilia Lagus.
Jonkin verran ristiriitaista näyttöä on siitä, että sinkkilisällä voisi lyhentää flunssan kestoa muutamalla päivällä.
− Sinkki ei silti estä flunssan tarttumista ja puhkeamista terveellä sekä monipuolisesti syövällä ihmisellä. Jos esimerkiksi sairauden vuoksi kärsii C-vitamiinin tai sinkin puutostilasta, voi omaa vastustuskykyä toki vahvistaa – ja siten ehkäistä flunssaa – syömällä niitä purkista.
Keinot, joilla flunssaa voi oikeasti ehkäistä
1. Vitamiinilisien sijaan Lagus panostaa itse terveellisiin elämäntapoihin.
− Elimistön omaa puolustuskykyä voi tukea sillä, että nukkuu tarpeeksi ja liikkuu itselle mieluisaan tapaan. Puolustuskykyä ylläpitäviä vitamiineja sekä muita ravintoaineita saa puolestaan riittävästi, kun syö monipuolisesti ja lautasmallin mukaan. Lautaselta olisi hyvä löytyä paljon erivärisiä kasviksia, marjoja ja hedelmiä, Lagus kuvailee.
2. Flunssan ehkäisyyn vaikuttaa merkittävästi stressinhallinta.
− Lyhytkestoinen stressi parantaa hetkellisesti vastustuskykyä, mutta pitkäkestoisen stressin vaikutus on päinvastainen. Stressi muuttaa elimistön immuunijärjestelmän toimintaa ja tekee kehon alttiimmaksi erilaisille pöpöille.
3. Myös tupakointi altistaa flunssalle.
− Tupakointi heikentää puolustuskykyä ja ärsyttää hengitysteiden limakalvoja, mitä tekee limakalvot alttiimmaksi infektioita aiheuttaville viruksille ja bakteereille, Lagus huomauttaa.
4. Tehokas keino ehkäistä flunssaa on hyvä käsihygienia – erityisesti, kun flunssakausi iskee.
− Käsien pesu on kenties paras keino flunssan tarttumisen ehkäisyyn. Jos perheessä on lapsia, kannattaa myös leluja pestä useammin ja käsipyyhkeitä vaihtaa tiheämmin.
Flunssakin on osa normaalia elämää
Flunssalta on vaikea välttyä kokonaan, vaikka kaikki keinot olisivatkin käytössä.
− Flunssaa aiheuttavat sadat erilaiset virukset ja kun ihmiset kokoontuvat esimerkiksi työpaikoille, kouluihin tai harrastuksiin, virukset leviävät. Terve aikuinen sairastaa keskimäärin muutaman flunssan vuodessa, ja lapset voivat sairastua flunssaan jopa kahdeksan kertaa vuodessa. Uudet virukset, joita keho ei ole tavannut pitkään aikaan, aiheuttavat todennäköisemmin oireita, Lagus kertoo.
Lue lisää aiheesta
Flunssakausi on käynnistynyt: näin lääkäri ehkäisisi itse flunssaa
Tavallista flunssaa kiertää Suomessa koko ajan. Virukset leviävät kuitenkin syksyllä innokkaammin ja loppuvuodesta käynnistyy tyypillisesti myös influenssakausi.
Viisi vinkkiä, joilla lapsiperheissä voi ehkäistä flunssaa tautipiikkien aikaan
Lapsi voi sairastaa monen monta flunssaa vuoden aikana. Sairastumista on vaikea estää, vaikka olisi varovainen.
Influenssa, korona vai ihan tavallinen flunssa – voiko oireet erottaa ja milloin on mentävä lääkäriin?
Influenssan, flunssan ja koronaviruksen aiheuttamat oireet voivat muistuttaa paljon toisiaan. Onneksi myös influenssaa vastaan voi suojautua rokotteella.
Näin Suomi voi vuonna 2024 – katsaus työikäisten terveyteen
Vuonna 2023 Suomessa palattiin takaisin koronavuosia edeltävälle tasolle sairastavuudessa. Terveystalon Näin Suomi voi -data* paljastaa kuitenkin sairauspoissaolojen luonteessa merkittävän muutoksen, joka kertoo työkyvyn johtamiskulttuurin muutoksesta ja työn tekemisen tapojen murroksesta. Sairauspoissaolojen määrän laskusta huolimatta, työikäisen väestön huono yleiskunto huolestuttaa terveydenhuollon ammattilaisia.
Vilustumisoireet vaivaavat nyt suomalaisia – tehokkaat kotikonstit flunssan taltuttamiseksi
Pääkipu, aivastelu, köhä, kuume – nämä tutut oireet kertovat flunssaviruksen tekevän tuloaan. Samat vilustumisoireet korostuvat parhaillaan myös Terveystalon työterveysasiakkaiden yhteydenotoissa. Työterveyshuollon erikoislääkäri Toni Vänni vinkkaa tehokkaimmat keinot flunssan taltuttamiseksi ja neuvoo, milloin on sopiva hetki palata työpaikalle taudin saatuaan.
Influenssa voi pahentaa perussairauden oireita
Influenssarokotteella suojaat sekä itseäsi että perussairauksia sairastavia läheisiäsi rajulta taudilta. Rokote kannattaa ottaa nyt, jotta tarvittava suoja ehtii muodostua ajoissa.