Miten omaa hedelmällisyyttään voi parantaa?
Satu Wedenoja vastasi kysymyksiin, jotka Lasten Terveystalon uutiskirjeen lukijat lähettivät hedelmällisyydestä. Satu on naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri sekä Terveystalon gynekologian erikoisalajohtaja.

Voinko esimerkiksi ruoalla parantaa hedelmällisyyttä? Tai mitä muita kikkoja arkeen?
Omaa hedelmällisyyttä voi varmistaa ennen kaikkea terveillä elämäntavoilla. Tupakoimattomuus, vähäinen alkoholin käyttö ja normaalipainossa pysyminen ovat tärkeitä hedelmällisyyden kannalta. Gynekologisten oireiden tutkiminen ja hoito sekä sukupuolitautien seulonta ovat myös asioita, jotka on hyvä muistaa.
Raskautta yrittäessä on tärkeä käyttää foolihappoa ja D-vitamiinia, joita saa apteekin vitamiinihyllystä. Ruokavaliolla ei ole oleellista vaikutusta hedelmällisyyteen.
Millaiset ovat mahdollisuudet raskauden suhteen, kun nainen on 38-vuotias ja mies 44-vuotias? Haaveissa olisi toinen lapsi. Raskaus ei ole toistaiseksi onnistunut. Ovulaatiota ei ole testattu.
Kysymyksestä ei selviä, kuinka pitkä aika edellisestä raskaudesta on ja kuinka pitkään raskauden alkaminen vei aikaa. Kun teillä kuitenkin on jo yksi yhteinen lapsi, todennäköisyydet toisen raskauden onnistumiselle ovat hyvät. Toki hedelmällisyys heikkenee erityisesti naisen iän myötä ja myös keskenmenoriski nousee, voimakkaimmin 40 ikävuoden jälkeen. Jos kuukautiskierto on säännöllinen, helpointa on ajoittaa yhdynnät kuukautiskierron keskivaiheille esimerkiksi parin päivän välein, jolloin ovulaatiotestit ovat harvoin tarpeen. Jos raskaus ei ala vuoden kuluessa, on hyvä hakeutua lapsettomuustutkimuksiin.
Miten tarkkaan ovulaatiota kannattaa seurata, kun haluaa raskautua?
Jos kuukautiskierto on säännöllinen, ovulaatio tapahtuu säännöllisesti kierron puolivälissä. Eli jos kuukautiskierron pituus on 28 päivää, ovulaatio tapahtuu yleensä noin kierron päivänä 12–14 kuukautisten ensimmäisestä päivästä laskien. Yhdynnässä kannattaa olla parin päivän välein ovulaation ympäristössä. Tämän pitäisi maksimoida raskauden alkamisen todennäköisyys ilman, että tarvitsee tehdä ovulaatiotestejä.
Minkä ikäisenä hedelmällisyys yleensä laskee niin paljon, että ei enää voi hankkia lapsia?
Yleensä raskaaksi tuleminen vaikeutuu selkeästi noin 10 vuotta ennen menopaussia eli kuukautisten loppumista. Naisten keskimääräinen menopaussi-ikä Suomessa on 51 vuotta. Normaali menopaussi-ikä vaihtelee kuitenkin 45 ja 55 ikävuoden välillä.
Yleisesti hedelmällisyys alkaa laskea jo 30 ikävuoden jälkeen. 35-vuotiaana mahdollisuudet tulla raskaaksi ovat merkittävästi pienentyneet sekä naisten että miesten osalta. 40-vuotiaista naisista enää pieni osa tulee raskaaksi. Jos pitäisi sanoa ikä, jolloin naisen hedelmällisyys loppuu, se voisi olla 42 vuotta. Sen jälkeen hyvin harva nainen tulee enää raskaaksi.
Mistä tiedän, millainen hedelmällisyyteni on? Toiveissa ensimmäinen lapsi. Voiko sitä tutkia jotenkin?
Hedelmällisyyteen vaikuttavat monet tekijät. Jos naisella on säännöllinen kuukautiskierto ja hän on terve, tupakoimaton ja normaalipainoinen, raskauden alkamisen edellytykset ovat yleensä hyvät. Naisen ikä on tärkein yksittäinen tekijä, joka vaikuttaa hedelmällisyyteen. Mikäli oma hedelmällisyys huolettaa, tilannetta on hyvä kartoittaa gynekologin vastaanotolla.
Jos kuukautiskierto on vaihteleva (27–38 päivää), voiko silti tulla raskaaksi?
Jos kuukautisissa ei ole pidempiä taukoja ja kierto asettuu aina tuolle välille, todennäköisesti ovulaatiot tapahtuvat joka kuukausi ja edellytykset raskaudelle ovat hyvät. Jos kierto on aina pitkä ja kuukautiset tulevat harvemmin kuin 38 päivän välein tai naisella on alle 8 kuukautiskiertoa vuodessa, ovulaatiohäiriö on todennäköinen. Tällöin on hyvä kartoittaa tilannetta gynekologin vastaanotolla.
Onnistuimme tulemaan raskaaksi ensimmäisestä lapsesta ensi yrittämällä. Onko se seuraavillakin kerroilla yhtä helppoa? Kertooko se hedelmällisyyden hyvästä tasosta? Kiitos!
Jos edellisestä raskaudesta on lyhyt aika ja olette nuoria, uusi raskaus voi alkaa yhtä helposti. Hedelmällisyys ja raskaaksi tuleminen on kuitenkin monien asioiden summa, joten varmuutta asiasta ei ole. Se, että tulee nopeasti raskaaksi, kertoo toki hedelmällisyyden olevan hyvällä tasolla.
Mistä tunnistaa ovulaation?
Osa aistii ovulaation pienenä kipuna kuukautiskierron keskivaiheilla. Osalla ovulaatioon voi liittyä vähäistä verenvuotoa. Suurimmalla osalla ovulaatio on kuitenkin oireeton ja sen voi havaita vain ovulaatiotestin tai verikokeen avulla. Raskautta yrittäessä ovulaation voi olettaa tapahtuvan noin puolivälissä kuukautiskiertoa ja yhdyntöjen ajoittaminen ovulaation ympäristöön on yleensä riittävä toimi, eikä ovulaatiotesteistä välttämättä ole lisähyötyä.

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, Gynekologi
Lue lisää aiheesta

Voiko lapsi parantua allergiasta?
Terveystalon lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Péter Csonkan mukaan vastaus on monimutkainen.

”Määrä vähenee mutta laatu paranee” – naisten seksuaalinen nautinto syvenee vaihdevuosi-iässä
Haluttomuus pannaan turhan usein hormonien piikkiin, sanoo Terveystalon psykologi-psykoterapeutti Lotta Heiskanen.

Vaihdevuosien hormonihoito – tämän haluat tietää
Miten vaihdevuosioireita voi ja kannattaa hoitaa, mitä hormoneista ja hormonihoidosta pitäisi tietää? Asiantuntijat vastaavat kysymyksiin, joita olet aina pohtinut.

Kuinka paljon lapsi tarvitsee liikuntaa viikossa? Lastenlääkäri vastaa
Terveystalon lastentautien erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Annukka Hannula kertoo, että lasten liikunta on vuosikymmenten aikana vähentynyt.

Näin voit helpottaa vaihdevuosiin liittyviä uniongelmia ilman lääkkeitä ja hormoneja
Naisista noin 40–60 prosenttia kärsii unettomuusoireista vaihdevuosien aikana. Unihäiriöiden kirjo on laaja: on nukahtamisvaikeutta, yöllistä heräilyä ja liian varhaista heräämistä. Unettomuus voi liittyä vaihdevuosiin myös silloin, kun muita oireita ei ole.

Lisääntymislääketieteen erikoislääkäri: ”hedelmällisyyteen liittyy useita harmillisia väärinkäsityksiä”
Hedelmällisyyteen liittyvät väärinkäsitykset ja myytit leviävät erityisesti sosiaalisessa mediassa.