Gynekologille missä ja milloin vain

Gynekologin etävastaanotolla voi keskustella esimerkiksi vaihdevuosioireista, kuukautisten siirrosta tai seksuaaliterveydestä. Gynekologisista vaivoista kärsii lähes jokainen nainen jossain vaiheessa elämäänsä.

Nainen avaa etävastaanoton kännykästään

Tyypillisimpiä gynekologisia oireiluja ovat hormonitoimintaan liittyvät häiriöt, vatsakivut, vuotohäiriöt, emätintulehdukset, virtsaamisongelmat sekä ehkäisyyn liittyvät ongelmat. Mieltä askarruttavien asioiden kanssa ei kuitenkaan kannata jäädä yksin, sillä niihin liittyvät pelot heikentävät turhaan elämänlaatua.  

Gynekologiset vaivat ovat normaali osa naisen elämää. Osa niistä menee ohi itsestään, osa taas vaatii hoitoa tai seurantaa, muistuttaa Terveystalon gynekologian erikoisalajohtaja Anna-Mari Heikkinen. 

Gynekologilla kannattaa käydä matalalla kynnyksellä. Terveystalossa gynekologin kanssa voi keskustella joustavasti myös etävastaanotolla videon välityksellä. Lisäksi tarjolla on soittoaikoja. Gynekologin etävastaanotolla voi keskustella esimerkiksi vaihdevuosien hormonilääkityksestä tai endometrioosin hoidosta. Myös ehkäisyn aloittaminen terveelle nuorelle tai vaikkapa kuukautisten siirtäminen ovat aiheita, joiden käsittely ei edellytä fyysiselle vastaanotolle saapumista. Jos gynekologin vastaanotolla on todettu leikkaushoitoa vaativa ongelma, voi gynekologisen kirurgin etävastaanotolla saada lisätietoa leikkaukseen liittyvistä asioista. 

Etävastaanotto sopii ensikertalaiselle 

Etävastaanotto on hyvä vaihtoehto myös ensimmäistä kertaa gynekologin vastaanotolle saapuvalle nuorelle.  

Jos ensikäynti gynekologilla jännittää tai pelottaa, videon välityksellä keskustellen voi olla helpompaa ottaa pelko tai muu askarruttava asia puheeksi, Heikkinen sanoo.  

Etävastaanotolla voi myös jutella asioista, jotka ovat aiemmalla käynnillä jääneet epäselväksi tai vaivaamaan. 

Etävastaanotto taipuu moneen tarpeeseen, mutta tietyt asiat edellyttävät aina fyysisellä vastaanotolla asioimista. Perinteinen gynekologin vastaanotto onkin paikallaan aina, kun on tarve tutkia asiaa tarkemmin: esimerkiksi uuden oireen ilmaantuessa, kun aiemmasta gynekologisesta tutkimuksesta on aikaa vuosi tai enemmän. Myös erilaiset todistukset ja lausunnot vaativat aina lääkärin tapaamisen kasvotusten.  

Gynekologin etävastaanotolla voi esimerkiksi:  

  • Käsitellä lääkitysasioita, kuten vaihdevuosien hormonihoitoa, ehkäisyasioita tai uusia reseptejä
  • Puhua asioista, jotka aiemmalla käynnillä ovat jääneet epäselväksi tai vaivaamaan  
  • Aloittaa ehkäisyn terveelle nuorelle  
  • Keskustella kuukautisten siirtämisestä  
  • Keskustella leikkaushoidoista  
  • Tutustua gynekologiin, jos fyysiselle vastaanotolle tuleminen jännittää  

 

Lue lisää aiheesta

Suhtautuminen vaihdevuosiin ja niiden oireiden hoitoon on muuttunut, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Artikkeli

Suhtautuminen vaihdevuosiin ja niiden oireiden hoitoon on muuttunut, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri

Viime vuosikymmenien suurin vaihdevuosiin liittyvä edistysaskel lääketieteessä on se, että vaihdevuosista puhutaan enemmän ja niiden oireiden moninaisuus tunnistetaan, kertoo Terveystalon naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Anna-Mari Heikkinen.

Mies ja nainen katsovat yhdessä maisemaa Artikkeli

Uniongelmat voivat olla monelle naiselle merkittävin tai jopa ainoa vaihdevuosioire

Vaihdevuodet voivat oireilla myös unihäiriöinä. Yhä useampi nainen hakeutuukin oireiden vuoksi nyt gynekologin vastaanotolle, kertoo Terveystalon gynekologian erikoisalajohtaja Anna-Mari Heikkinen.

Nainen juo kahvia ja katsoo ulos ikkunasta Artikkeli

”Naiseus ei ole sairaus”: gynekologia on muuttunut turhista tarkastuksista oireiden hoitoon

Vuosittaisten gynekologisten tarkastusten tulisi olla jo historiaa, jos oireita ei ole, sanoo gynekologian erikoisalajohtajamme Anna-Mari Heikkinen.

Pariskunta syleilee rannalla Artikkeli

Totta vai tarua vaihdevuosista

Vaihdevuosiin liittyy paljon pelkoja ja turhia harhaluuloja. Terveystalon gynekologian erikoisalajohtaja Anna-Mari Heikkinen vastaa viiteen vaihdevuosia koskevaan väittämään.

Pariskunta syleilee rannalla Artikkeli

Miten valita sopivin ehkäisymuoto?

E-pillerit, kierukka vai kondomi? Ehkäisymenetelmiä on lukuisia, ja itselle parhaiten sopivan valinta saattaa tuntua hankalalta. Vaihtoehtoihin kannattaa tutustua yhdessä gynekologin kanssa, sillä valintaan vaikuttaa ennen kaikkea oma terveydentila ja elämäntilanne. Terveystalon gynekologian erikoisalajohtaja Anna-Mari Heikkinen vastaa ehkäisyä koskeviin kysymyksiin.

Nainen kädet rintakehän päällä Artikkeli

Moni kieltää oireitaan pitkään: pidä silmällä näitä muutoksia rinnoissasi

Kun rintasyöpä havaitaan aikaisessa vaiheessa, on hoitoennuste tänä päivänä erittäin hyvä. Moni kuitenkin kieltää oireitaan pitkään. Terveystalon radiologi Marina Rosliakova kertoo, milloin ei kannata viivytellä tutkimuksiin hakeutumisessa ja miten rintoja tutkitaan.