Artikkeli Uni

5 faktaa unilääkkeiden aiheuttamista haitoista

Unilääke on oiva apu kriiseissä, mutta niiden käyttöön liittyy myös riskejä. Lääkäri Riika Tavast Seinäjoen Fokus Unesta kertoo, mitä haittaa unilääkkeistä on ja milloin pitää huolestua.

5 faktaa unilääkkeiden aiheuttamista haitoista.

1. Unilääke on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön

”Suositusaika unilääkkeiden käytölle on alle kaksi viikkoa. Lyhytaikaisesti lääkärin määrääminä annoksina otettuna ne auttavat, jos nukkuminen on hankalaa esimerkiksi kriisitilanteessa tai ihmisen tilanne on psyykkisesti vaikea esimerkiksi masennuksen tai ahdistuksen hoidon alkuvaiheessa. Joku voi myös käyttää itselleen tuttua lääkettä satunnaisesti. Silloinkin on riski, että lääkkeen ottamisesta tulee tapa ja siihen kehittyy riippuvuus. Unilääkkeiden haitoista on tiedetty jo pitkään, joten nykyään lyhyempäänkin tarpeeseen saatetaan suositella lääkkeettömiä unettomuuden hoitomuotoja.”

2. Jo muutaman viikon käyttö voi aiheuttaa riippuvuutta

”Perinteiset rauhoittavat nukahtamis- ja unilääkkeet on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön. Jo muutaman viikon käytön jälkeen voi kehittyä riippuvuus eli annos ei tunnu riittävän, vaan lääkettä tuntee tarvitsevansa enemmän, jopa enemmän kuin on sallittua. Unta parantamaan voidaan käyttää myös monia erilaisia lääkkeitä, joista osa on turvallisempia pitkäaikaiseen käyttöön.”

3. Unilääkkeet väsyttävät ja heikentävät aivojen toimintaa

”Riippuvuuden lisäksi toinen unilääkkeiden sivuvaikutus on väsymys, joka voi ilmetä seuraavana päivänä ja häiritä esimerkiksi työelämässä tai liikenteessä suoriutumista. Vaikutus on yksilöllinen ja joillekin voi aiheutua liiallista väsymystä jo yhdestä pilleristä. Pitkäaikaisessa käytössä unilääkkeet vaikuttavat aivojen toimintaan ja välittäjäaineisiin. Tämä heikentää tiedollisia toimintoja, kuten muistia ja päätöksentekokykyä, mikä tietenkin hankaloittaa esimerkiksi työntekoa.”

4. Lääkäri auttaa pitkäaikaisen käytön lopettamisessa

”Satunnaisesti unilääkkeiden käytön voi lopettaa itsenäisesti sitten, kun tuntuu, ettei enää niitä tarvitse. Jos lääkettä on käyttänyt pitkään, sen lopettaminen vaatii lääkärin kanssa tehtyä suunnitelmaa keinoista ja aikatauluita. Tärkeää on, että ihminen itse sitoutuu suunnitelmaan.”

5. Jos uni ilman lääkettä tuntuu mahdottomalta, on syytä huolestua

”Jos huomaat, ettet voi ajatella missään tilanteessa nukkuvasi ilman unilääkettä, tai sinusta tuntuu, että tarvitset sitä koko ajan enemmän, voi puhua jo riippuvuudesta.”

Asiantuntija
Riika Tavast
Riika Tavast

Työterveyshuollon erikoislääkäri

Olen kokenut työterveyshuollon erikoislääkäri. Hoidan pääsääntöisesti omien nimettyjen työterveysyritysten työntekijöiden työterveyshuoltoa mm. terveystarkastuksia, työkyvynseurantaa ja työpaikkakäyntejä. Toimin unen asiantuntijalääkärinä työterveyshuollossa. Vastaanotolleni voivat hakeutua esim. väsymyksestä, uniapneasta, unettomuudesta tai levottomista jaloista kärsivät potilaat. Uniasioissa varaathan ensikäyntiin aina vähintään 60 min ajan. Unipotilaat voivat hakeutua vastaanotolleni oman työterveyslääkärin konsultaatiolähetteellä tai univalmentajan suosituksesta. Omien hoitamieni yritysten työntekijöille oma työterveyshoitaja voi varata ajan. En ota vastaan yksityisasiakkaita.

Tilaa unen uutiskirje

Uutiskirjetilaajanamme saat uniaiheisia neuvoja ja vinkkejä asiantuntijoiltamme. Tilaamalla uutiskirjeen annat Terveystalolle markkinointiluvan.

Lue lisää aiheesta