Uni-valverytmin häiriö

Uni-valverytmin kronobiologisia häiriöitä ovat viivästynyt unijakso, aikaistunut unijakso, ylipitkään vuorokausirytmiin liittyvä unettomuus, kaamosunettomuus, sekä vuorotyöhön tai epäsäännöllisiin elämäntapoihin liittyvät univaikeudet. Yleisimpänä syynä on kuitenkin synnynnäinen uni-valverytmin häiriö. Uni-valverytmin häiriön muita aiheuttajia voivat olla esimerkiksi päiväaikainen käyttäytyminen, krooniset kiputilat tai somaattiset sairaudet ja lääkkeet.

Aikaistunut unijakso on uni-valverytmin häiriö, jossa biologisen kellon rytmi on aikaistunut verrattuna sosiaaliseen kelloon. Aikaistuneesta unijaksosta aiheutuu aamuöisiä heräämisiä ja sosiaalista elämää haittaavaa väsymystä iltaisin. Toisin sanoen henkilö menee nukkumaan normaalia aikaisemmin ja herää varhain. Aikaistunut uni-valverytmi saattaa liittyä myös masennukseen.

Viivästynyt unijakso on melko yleinen häiriö varsinkin nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Rytmi on viivästynyt, jolloin nukahtamisvaikeudet ovat tavallisia ja aikaisin herääminen on vaikeaa. Ilta-aikaisen aktiviteetin vuoksi nukahtaminen siirtyy pitkälle yli puolenyön ja univaje kroonistuu liian lyhyiden yöunien vuoksi. Viivästynyt unijakso voidaan varmistaa uni-valvepäiväkirjalla, aktigrafilla tai erillisellä melatoniinin määritystestillä.

Uni-valverytmin häiriön hoito

Viivästynyttä unijaksoa hoidetaan muokkaamalla elämäntapoja univalmentajan ohjauksessa, kirkasvalohoidolla ja tarvittaessa melatoniinilla. Jos aikaistuneesta uni-valverytmistä on haittaa, rytmiä voidaan siirtää kirkasvalohoidolla ja elämäntapoja muokkaamalla. Kirkasvalohoitoa käytetään myös kaamosmasennuksen ehkäisemiseen ja hoitoon.

Milloin lääkäriin?

Lääkäriin kannattaa hakeutua, jos uni-valverytmi haittaa arkea tai sosiaalista elämää, tai univaje on kroonistunut. Poikkeavan uni-valverytmin syyt selvitetään ja univalverytmiä arvioidaan lisätutkimuksin. Pääsääntöisesti tehdään aktigrafia-tutkimus ja pidetään unipäiväkirjaa, joiden avulla mitataan vuorokausiaktiviteetin vaihtelua.

Soita ja varaa aika 030 6000*

*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.

Asiantuntijat

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Uni ja vireys

Etäasiointi

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.

Uni ja vireys