Lapsen univaikeuksien hoito
Riittävä uni on välttämätöntä lapsen normaalille kasvulle ja kehitykselle sekä hyvinvoinnille. Ongelmia voi olla unen määrän lisäksi myös sen laadussa. Lasten unihäiriöt ovat yksi lapsiperheitä eniten kuormittavista ongelmista. Niissäkin tilanteissa, joissa lapsi itse saa riittävästi unta, hänen univaikeutensa voivat johtaa vanhempien unenpuutteeseen.
Lasten uniongelmat
Tavallisimpia lasten uniongelmia ovat yöheräily, nukkumaan rauhoittumisen ja nukahtamisen hankaluudet, sekä liian varhainen herääminen. Yleinen imeväisten ongelma on niin sanottu uniassosiaatio-ongelma. Uniassosiaatio-ongelmalla tarkoitetaan sitä, että imeväinen lapsi on tottunut nukahtamaan esimerkiksi äidin rinnalle. Lapsen herätessä yöllä hän etsii taas äitiä, eikä osaa rauhoittua nukkumaan ennen kuin äiti on läsnä. Ongelma voidaan ratkaista unikoululla, josta löytyy lisätietoja Uniliitto ry:n verkkosivuilta.
Leikki-iästä lähtien heräilyä voivat aiheuttaa painajaiset, unissakävely ja yölliset kauhukohtaukset. Myös tahaton yöllinen vuoteenkastelu kuuluu unenaikaisiin erityishäiriöihin. Sen hoitamiseksi on erilaisia keinoja.
Vuorokausirytmin opettelu
Vastasyntyneellä vauvalla vuorokausirytmi on kypsymätön ja uni kehittymätöntä ensimmäisten kuuden kuukauden ajan. Siksi on tärkeää, että vauvaa autetaan aktiivisesti löytämään oikea vuorokausirytmi. Mikäli uniongelmat pitkittyvät, vanhemmat voivat jäädä vaille riittävää unta eivätkä jaksa toimia unijärjestelyjen suhteen johdonmukaisesti. Vauvan uniongelmat ovat yhteydessä äidin masennusoireisiin erityisesti silloin, jos myös äidin uni häiriintyy.
Tulisiko leikki-ikäisen lapsen nukkua päiväunia?
Uusimpien tutkimusten mukaan enintään 90 minuutin pituiset päiväunet parantavat erityisesti lasten motorisen muistin ja taitomuistin kehittymistä. Päiväunien nukkumista voi siis suositella kaikille lapsille. Päiväunet eivät tee pahaa lasten vanhemmillekaan, jos sellaisiin vain on mahdollisuus. Lyhyiden päiväunien nukkuminen ei huononna yöunen laatua, kunhan päiväunet nukutaan noin kello 11-16 välillä. Mikäli leikki-ikäinen lapsi ei nukahda päiväunille, lasta ei tule pakottaa.
Univaikeuksien syyt
Joskus uniongelmien syy on ilmeinen, kuten liian pitkät päiväunet, nukkumapaikan levottomuus, sairauden oireet, päivärytmin epäsäännöllisyys tai liiallinen median käyttö illalla. Yksi tavallisimpia uniongelmien syitä imeväisiässä on uniassosiaatio-ongelma, jossa lapsi tottuu nukahtamaan vanhemman avulla. Tällöin lapsi ei yöllä herätessään osaa rauhoittua nukkumaan ilman vanhemman apua.
Jatkuvasti suu auki nukkuvalla ja mahdollisesti kuorsaavalla lapsella voi olla suuret kita- ja/tai nielurisat. Myös pienten lasten uniapnea voi aiheutua suurista kita- ja/tai nielurisoista.
Univaikeuksien hoito
Olennaista tilanteen parantamiseksi on säännöllinen vuorokausirytmi ja iltarutiinit, riittävät virikkeet ja aktiviteetit päivällä, rauhallinen nukkumisympäristö ja järjestelmällisyys sekä kärsivällisyys lapsen nukkumisen parantamiseen tähtäävien toimenpiteiden toteuttamisessa. Tarvittaessa voi hyödyntää erilaisia unikoulumenetelmiä. Ongelmien ehkäisemiseksi jo pienet imeväiset kannattaa totuttaa nukahtamaan ilman vanhempien läsnäoloa ja erilaisia temppuja. Käytännössä rauhoittumassa oleva lapsi laitetaan nukahtamaan omaan sänkyynsä, ja häntä rauhoitellaan vain tarpeen mukaan.
Jos lapsen uniongelmat tai uniapnea johtuu suurista kita- tai nielurisoista, tai molemmista, voi niiden leikkaus tulla kyseeseen. Jatkuva suu auki nukkuminen aiheuttaa myös sen, ettei kielen kärki kosketa nukkuessa etuhampaiden takareunaa, jolloin seurauksena voi olla purentavirhe. Mikäli lapsen kova suulaki on hyvin korkea ja kapea, voi kyseeseen tulla niin sanottu yläleuan levityshoito erityisellä suukojeella, jonka oikomishammaslääkäri asentaa. Lapsen normaalista yöhengityksestä huolehtimalla voidaan ehkäistä uniapnean kehittymistä vanhemmalla iällä.
Milloin lääkäriin?
Jos aiemmin hyvin nukkunut lapsi alkaa heräillä tiheästi, on kivuliaan oloinen, kuorsaa jatkuvasti, ja on päivisin väsynyt, on syytä hakea tilanteeseen apua. Uniongelmien ratkaisemiseksi apua ja neuvoja kannattaa pyytää neuvolasta erityisesti hankalissa tilanteissa. Tilanteen läpikäyminen terveydenhoitajan kanssa auttaa löytämään univaikeuksien syitä. Myös Terveystalon unen asiantuntijoita voidaan konsultoida lasten uniongelmissa. Ohjeet ja seuranta tukevat lasten ohella samalla myös perhettä väsymyksen keskellä.
Myös silloin on syytä hakea apua, jos lasten uniongelmat kuormittavat perhettä. Osalla lapsista uniongelmat ja ilta-aikaiset sekä yöllisten heräilyjen jälkeiset nukahtamisvaikeudet saattavat jäädä päälle, jolloin perheen on suositeltavaa hakea apua oman hyvinvointinsa ja jaksamisensa tueksi.
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Asiantuntijat
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
Uni ja vireys Lasten ja nuorten terveys Unihäiriöt Lapsen kasvu ja kehitysEtäasiointi
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Maksaminen ja hinnasto
Uni ja vireys
CPAP-hoito ja seuranta
CPAP-hoito tarkoittaa jatkuvaa ylipainehengityshoitoa (Continuous Positive Airways Pressure), jota käytetään uniapnean hoidossa. CPAP-hoitoa annetaan yleensä joko nenämaskin, sierainmaskin tai nenän ja suun peittävän maskin kautta. CPAP-hoidossa sisäänhengityksen aikainen ylipaine estää ylähengitysteiden tukkeutumisen sisäänhengityksen aikana.
Hypersomnia (liikaunisuus)
Hypersomniasta eli liikaunisuudesta kärsivä henkilö nukkuu normaalisti keskimääräistä pidempään, ja siitä huolimatta kärsii päiväaikaisesta väsymyksestä. Liikaunisuus alentaa usein toimintakykyä. Liikaunisuuden taustalla voi olla useita eri syitä ja sairauksia, joista yleisin on hoitamaton uniapnea.
Kuorsaus ja sen hoito
Kuorsaus on yleinen ongelma, ja se voi johtua monesta syystä. Kuorsaus ei ole sairaus, vaan lievänä esiintyessään merkki tilapäisestä lisääntyneestä vastuksesta ylähengitysteissä unen aikana. Sen aiheuttaa mekaaninen tai toiminnallinen hengitystie-este, kuten ahdas nenä, suuret kita- tai nielurisat, tai lisääntynyt limakalvon alainen rasva kielenkannan takana.
Levottomat jalat
Levottomat jalat -oireyhtymään liittyy pakonomainen tarve liikutella jalkoja sekä epämiellyttävät tuntemukset lähinnä alaraajoissa, mutta joskus myös käsissä ja muualla kehossa. Oireyhtymään kuuluvat tuntemukset, kuten kihelmöinti, polttelu ja kutina, helpottuvat liikuteltaessa raajoja. Oireet ilmenevät tyypillisesti levossa tai istuessa, ja ne ovat aina pahimmillaan iltaisin ja öisin.
Parasomniat eli unenaikaiset erityishäiriöt
Parasomniat tarkoittavat unenaikaisia erityishäiriöitä kuten unessa puhumista, unissakävelyä, sekavuushavahtumisia, yöllisiä kauhukohtauksia, hampaiden narskuttelua ja REM-unen aikaisia käyttäytymishäiriöitä. Erilaiset parasomniat on tärkeää tunnistaa ja hoitaa.
Unihäiriöt
Unihäiriöt ovat yleisiä kaiken ikäisillä. Uni- ja nukahtamisvaikeuksien hoito on tarkoitettu kaikille ja kaikenlaisista uniongelmista kärsiville iästä riippumatta. Unen asiantuntijoilla on paljon osaamista ja asiantuntemusta laadukkaampaan uneen - jotta voisit nukkua yösi paremmin.