Terveystalo lisää avoimuutta mielenterveyskeskusteluun ja julkaisee jatkossa tietoa yhtiön omista mielenterveysperusteisista sairauspoissaoloista

Julkaisemalla Terveystalon omat mielenterveyspoissaolotilastot Terveystalo haluaa lisätä avoimuutta mielenterveyskeskusteluun ja kannustaa organisaatioita jakamaan omia onnistumisiaan mielenterveyskriisin selättämiseen.

Vaativassa asiantuntijaorganisaatiossa mielenterveyden häiriöt muodostavat usein merkittävän osan työkykyhaasteista. Näin on myös Terveystalossa, missä mielen haasteet aiheuttivat vuonna 2024 toiseksi eniten sairauspoissaoloja ja koskettivat noin 10:tä prosenttia koko henkilöstöstä.

Oma työterveysdatamme kertoo, että mielenterveyden haasteet ovat näkyvissä myös meillä, mutta niiden kehityssuunta on ollut oikea. Olemme jo useamman vuoden ajan panostaneet henkilöstömme mielen hyvinvoinnin ja voimavarojen tukemiseen. Meillä on esimerkiksi käytössä laaja tarjoama matalan kynnyksen mielenhyvinvoinnin palveluita, olemme keskittyneet esihenkilötyöhön, selkeyttäneet rooleja ja investoineet työkaluihin. Matka on vasta alussa, mutta voimme jo tässä kohden olla ylpeitä saavutetuista tuloksista, sillä viimeisen kahden vuoden aikana henkilöstömme mielenterveysperustaiset poissaolot ovat laskeneet hienosti yli neljänneksellä, kertoo Terveystalon henkilöstöjohtaja Minttu Sinisalo.

Kuva: Terveystalon oman henkilöstön mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot ovat laskeneet viimeisen kahden vuoden aikana lähes neljänneksen

Kuva: Terveystalon oman henkilöstön mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot ovat laskeneet viimeisen kahden vuoden aikana yli neljänneksen.

Terveystalon henkilöstöllä mielenterveysperusteisten pitkien sairauspoissaolojen lasku on edellisten vuosien aikana ollut poikkeuksellisen voimakasta.

– Olemme onnistuneet laskemaan mielenterveysperusteisia poissaoloja erityisen hyvin alle 50-vuotiaissa ikäluokissa. Oman datamme perusteella matalan kynnyksen työterveyden mielenhyvinvoinnin palvelut toimivat erityisen hyvin nuoremmille ikäluokille.  Mielen hyvinvoinnista huolehtiminen on jatkumo, joka kasvaa korkoa työvuosien mukana, Sinisalo toteaa.

Terveystalon Mielityö-tekoja, joilla edistetään mielen hyvinvointia työelämässä

1) Lisäämme avoimuutta mielenterveyskeskusteluun julkaisemalla dataa oman henkilöstömme mielenterveysperusteisista poissaoloista.

2) Tarjoamme laajan valikoiman matalan kynnyksen mielen hyvinvoinnin palveluita osana työterveyttä.

3) Koulutamme esihenkilöitämme systemaattisesti ja panostamme hyvään esihenkilötyöhön, selkeisiin rooleihin ja vastuisiin sekä sujuviin työkaluihin.

4) Vahvistamme inhimillistä kulttuuria ja teemme mielityötekoja pitkin vuotta osana päivittäistä työarkeamme.

5) Tarjoamme neuvontaa, hyviä käytänteitä ja mahdollisuuksia vertaisoppimiseen.

6) Työterveyspalveluiden tarjoajana sitoudumme tekemään mielityötä mielenhyvinvoinnin eteen ja tavoittelemaan 5 prosentin laskua valtakunnallisiin mielenterveysperusteisiin sairauspoissaoloihin nykyasiakaskannassamme vuoden 2025 aikana. Onnistuessamme tulemme saavuttamaan noin 80 000 tervettä työpäivää, mikä vastaa arviolta 35 miljoonan euron säästöä asiakkaillemme.

Lähde mukaan rakentamaan mielekästä työelämää

Lue lisää sitoumuksestamme laatimastamme Mieleltään terveemmän työelämän manifestista

Tutustu manifestiin