Liike on lääkettä – näin hoidat ja ennaltaehkäiset iän tuomia nivelvaivoja
Ikä tuo viisautta, itsevarmuutta ja onnea – mutta myös muutoksia kehoon. Yli kuusikymppisenä erityisesti nivelissä voi sattua ja tapahtua.
- Monet rappeumaperäiset muutokset lisääntyvät iän myötä, ja rasituksen sietokyky voi alentua nivelissä. Samalla ketteryys ja lihasvoima herkästi vähentyvät. Yleisimpiä iän mukana tuomia nivelvaivoja ovat erilaiset selkä-, olkapää- ja polviongelmat, kuvailee Terveystalon ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Teemu Paatela.
Hoida särkyä ja kolotusta liikunnalla
Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä iän tuomia muutoksia voi ennaltaehkäistä ja hoitaa liikunnalla.
- Helposti saatetaan ajatella, että jos jotain paikkaa särkee tai kolottaa, sitä pitää olla rasittamatta. Tämä ei yleensä kuitenkaan ole paras vaihtoehto. Jos niveleen ei ole sattunut mitään erityistä vahinkoa tai vammaa, voi olla, että lepo on jopa haitallisempaa ja vain pitkittää oireita.
Teemu Paatela muistuttaakin, että vaikka keho ikääntyisi ja erilaisia rappeumamuutoksia saattaa syntyä, liikunta on lähtökohtaisesti aina turvallista, ei haitallista.
Paras apu löytyy säännöllisestä harjoittelusta
Arkiliikunta on hyvästä, mutta tehokkain apu lihasten ja nivelten hyvinvointiin ja kuntouttamiseen löytyy säännöllisestä liikunnasta ja lihasharjoittelusta.
- Jos kokee, että toimintakyvyssä on minkäänlaisia haasteita tai ei tiedä mistä lähteä liikkeelle, kannattaa kääntyä fysioterapeutin puoleen. Fysioterapeutti voi auttaa ja ohjeistaa siinä, miten iän tuomia haasteita voi ennaltaehkäistä.
Fysioterapeutti auttaa, jos arkiliikunta tai harrastukset takkuavat
Systemaattisella fysioterapeutin suunnittelemalla harjoittelulla on mahdollista saada lisävuosia myös esimerkiksi rakkaan liikuntaharrastuksen, kuten golfin tai vaeltamisen parissa.
- Kehon antamat viestit voivat olla hyvinkin lieviä, mutta jos fysioterapeutilla käy jo varhaisessa vaiheessa, voi henkilökohtaisesti laadittu harjoitusohjelma estää lievänkin kivun tai kolotuksen pahenemista. Fysioterapian avulla voidaan saada keho taas toimimaan niin, että arki ja rakkaat harrastukset rullaavat, Teemu Paatela kertoo.
Älä haudo oireita kotona
Nivelvaivan ei tarvitse olla vuosia tai edes kuukausia kestänyt, jotta voi hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle.
- Tärkeintä on, ettei oireita jää hautomaan kotiin. Vaivan selvittelyn voi aloittaa suoraan fysioterapeutin kanssa, joka ohjaa sitten tarvittaessa lääkärin vastaanotolle.
Teemu Paatela muistuttaa myös, että jo kertakäynti fysioterapeutilla voi auttaa esimerkiksi polvi- tai selkävaivoissa. Toistuvissa, saman tilanteen tai tekemisen aiheuttamissa kiputilanteissa saatetaan tarvita useampi käynti.
- Fysioterapeutin kanssa kartoitetaan ongelma, selvitetään nivelen toimintahäiriötä tarkemmin ja suunnitellaan yksilöllisesti sopiva harjoitusohjelma. Jos on tarvetta, voidaan fysioterapeutin kanssa sopia seurantakäynti, jossa käydään läpi, miten harjoitusohjelma on toiminut.
Lue lisää aiheesta
”Mitä tutkimuksia valinnanvapauskokeiluun kuuluu ja mitä ne maksavat?”
Terveydenhuollon palveluiden johtava ylilääkäri Jukka Pitkänen ja johtava yleislääketieteen erikoislääkäri Marja-Leena Hyypiä vastaavat asiakkaiden kysymyksiin koskien Kelan 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilua.
Lääkärin 5 vinkkiä Joulupukille verenpaineen alentamiseen
Joulunalusajan tehtävälista saattaa nostattaa sykettä muuallakin kuin vain Joulupukin ja tonttujen työpajassa. Terveystalon johtava lääkäri Marja-Leena Hyypiä laati viisi arkista vinkkiä verenpaineesta huolehtimiseen – näitä kannattaa testata niin Korvatunturilla kuin kotona.
Kun kipu vei Camillalta toimintakyvyn, selkäleikkaus oli ainoa vaihtoehto – ”Nyt voin taas nostaa lapseni syliin”
Välilevytyrä tuotti 31-vuotiaalle Camilla Järventielle sietämätöntä kipua puolentoista vuoden ajan. Ortopedi Heidi Lehtokankaan tekemä leikkaus palautti naisen arkeen toimintakyvyn lisäksi ilon.
"Pitääkö olla huolissaan, jos ei muista enää vanhoja tuttuja?"
Geriatrian erikoislääkäri ja dosentti Minna Raivio vastaa Terveen ikääntymisen lukijoiden kysymyksiin koskien muistia ja muistihuolia.
”Oletko varma”, kysyi kirurgi – Katrilta leikattiin molemmat polvet kerralla
Polvien nivelrikko aiheutti Katri Kurroselle paitsi kovaa kipua myös unettomuutta ja väsymystä. Leikkauksen jälkeen hän iloitsee jälleen liikkumisesta ja ihmettelee, miten nopeasti kuntoutuminen on käynyt.
Ota nämä terveysrutiinit tavaksi, kun täytät 80
Terveystalon asiantuntijat listasivat terveysrutiinit, jotka auttavat sinua pitämään itsesi kunnossa iän karttuessa. Lue lääkärien, ravitsemusterapeuttien, psykologin ja fysioterapeutin vinkit.