
Ammattilaiset viihtyvät Terveystalossa
Terveystalossa työmme ytimessä on halu luoda hyvinvointia. Meillä pääset osaksi huippuosaajien moniammatillista yhteisöä, jossa autamme toinen toisiamme onnistumaan, kasvamaan ja kehittymään. Meillä tulet työpaikkaan, jossa sekä hoidon laatu että potilaidemme ja ammattilaistemme hyvinvointi on aina etusijalla. Uskomme, että tieto lisää terveyttä.
Meille Terveystalossa ammatillinen kehittyminen ja uuden oppiminen työssä on tärkeää, olitpa sitten terveydenhuollon tai muun alan ammattilainen. Terveystalossa tarjoamme osaajillemme laajan koulutus-, kehittymis-, pätevöitymis- ja erikoistumismahdollisuuksien valikoiman sekä ammatillista tukea. Kasvavassa ja laajentuvassa konsernissamme urapolun laajentamiseen on monipuoliset mahdollisuudet
Meillä Terveystalossa on tarjolla vuosittain satoja työpaikkoja, ja moni löytääkin seuraavan kiinnostuksenkohteensa oman talon sisältä. Tehtävä- ja urakierron lisäksi kannustamme terveystalolaisia kehittymään kokeilemalla rohkeasti uusia asioita: osallistumaan liiketoiminta-alueet ylittävään työhön ja erilaisiin kehitys- ja yhteistyöprojekteihin sekä jakamaan oppimaansa muille.
Haluamme myös, että meillä johdetaan hyvin – tämän varmistavat esimerkiksi esihenkilöiden ja tiimiläisten säännölliset kahdenkeskiset keskustelut, vuosittain pidettävät kehityskeskustelut sekä esihenkilöille suunnatut koulutukset. Terveystalolaisten kokemuksia mm. työhyvinvoinnista, johtamisesta ja työyhteisön toimivuudesta mitataan kahdesti vuodessa toteutettavilla osaajatutkimuksilla. Osaajatutkimusten tulokset kertovat, että Terveystalossa viihdytään hyvin.
Lue lisää ammattiryhmäkohtaisesta kehittymisestä ja työstä
Töissä Terveystalossa

Gastrokirurgi Paulina Salminen American College of Surgeons -kunniajäseneksi
Amerikan kirurgiyhdistys American College of Surgeons (ACS) on valinnut kirurgian ja vatsaelinkirurgian erikoislääkärin, professori Pauliina Salmisen kunniajäsenekseen. ACS on myöntänyt kunniajäsenyyksiä vuodesta 1913 kansainvälisesti merkittäville kirurgeille sekä kirurgeille, jotka ovat kansainvälisesti arvostettuja kirurgian asiantuntijoita, jotka ovat tehneet merkittävää työtä lääketieteellisen tutkimuksen parissa. Professori ja erikoislääkäri Pauliina Salmisen uraauurtavat tutkimukset akuutin appendisiitin ja vaikean lihavuuden kirurgisesta hoidosta ovat mullistaneet sairauksien hoitoa globaalilla tasolla.

Miksi nuoren lääkärin kannattaisi suorittaa Terveyskeskustyön perusteet -koulutusjakso? – Ylilääkäri Emil Heinäaho kertoo
Terveyskeskustyö on erittäin vaativaa lääkärintyötä, ja moni lääkäri pohtiikin, onko heti valmistumisen jälkeen valmis terveyskeskuslääkärinä työskentelyyn. Vastauksena tähän pohdintaan on syntynyt lääkäriltä lääkärille suunniteltu Terveyskeskustyön perusteet -koulutusjakso. Jakson ideoinut ylilääkäri Emil Heinäaho kertoo koulutuksen vastaavan aitoon tarpeeseen ja nuorten lääkärien toiveisiin. Nyt hän avaa, millaisia mahdollisuuksia nuori lääkäri koulutusjakson kautta saa, ja kertoo, mitä hän olisi itse nuorena lääkärinä työnsä tueksi kaivannut.

Työterveyslääkärinä Savossa – ”kaikki mitä voi työpaikalta toivoa”
Onko se työterveysliäkärin työ Savon sydämessä kovaakin viäntöä ja kiäntöä? Ei todellakaan, paljastavat työterveyslääkärit Sanna Lehtomäki ja Tiina Saarelainen. Terveystalon Etelä- ja Pohjois-Savon lääkärikeskuksissa tehdään töitä huippuosaavissa moniammatillisissa tiimeissä, toimivassa yhteistyössä potilaiden kanssa, ja työnkuvan monipuolisuutta kadehditaan kuuleman mukaan etelässä saakka. Ja kun potilas avaa suunsa, vastuu siirtyy kuulijalle, eli liäkärille – niin Savossa kuin muuallakin mualimassa.

Työterveyshoitaja Eero tekee työkseen terveempiä työpaikkoja
Työterveyshoitaja on työhyvinvoinnin ja -terveydenhuollon moniosaaja sekä asiakasyritysten työkykyjohtamisen luottokumppani. Työterveyshoitaja Eero päätyi työhönsä onnekkaan sattuman kautta, mutta ei voisi enää kuvitella itselleen omempaa tehtävää. Yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa hän työskentelee terveemmän elämän puolesta.

Kesäkandina ystävän kanssa – Lääketieteen kandidaatit Kati ja Suvi viettivät ikimuistoisen työkesän Eurassa
Ystävyys vei lääketieteen kandidaatit Kati Kuuselan ja Suvi Kontron töihin Satakuntaan, Euran terveyskeskukseen työskentelemään Terveystalon julkisissa kumppanuusratkaisuissa. Euran-kesästä heille jäi paitsi ihania kesämuistoja, myös ennen kaikkea itsevarma, osaava ja pystyvä olo lääkärinuran alkuun.

Leikkaussalisairaanhoitaja Sari Ristiniemi on ortopedin oikea käsi
Kokenut leikkaussalisairaanhoitaja-konkari, oululainen Sari Ristiniemi on työskennellyt leikkaussalissa jo 26 vuoden ajan. Ristiniemellä on vankka ammattitaito niin käsi-, gastro- kuin plastiikkakirurgiankin puolelta, mutta ortopedian hän kokee omimmaksi osaamisalueekseen. Vastuut ja osaaminen ovat karttuneet ajan mittaan yhdessä kokemuksen kanssa, ja Ristiniemen monipuolinen työnkuva on laajentunut entisestään hänen jo yhdentoista Terveystalo-vuotensa varrella.
Töihin Terveystaloon

Lääkäriksi Terveystaloon
Terveystalolaiset ovat kukin omien alojensa huippuosaajia aina koodaajista kirurgeihin. Yhdessä me teemme työtä terveemmän elämän puolesta. Se tarkoittaa sitä, että emme ainoastaan paranna sairauksia, vaan autamme ihmisiä terveempään elämään. Jos toivot työntekopaikaltasi vaikuttavia uramahdollisuuksia, vahvaa työyhteisöä sekä mahdollisuutta päästä aidosti auttamaan ja tarjoamaan parasta hoitoa, tule lääkäriksi Terveystaloon.

Työterveyslääkärinä Terveystalossa
Jokainen työterveyslääkärimme on yksilö, ja tiedämme, ettei loputtomaan tiedonjanoon auta kaikilla yksi ja sama lääke. Jos haluat syventää asiantuntemustasi ja kasvaa urallasi, tule työterveyslääkäriksi meille Terveystaloon. Tarjoamme sinulle kiinnostavat asiakkuudet sekä työntekopaikan, jossa sinä, potilaasi ja lääketieteellinen laatu ovat aina keskiössä. Tule työterveyslääkäriksi Terveystaloon – meillä pääset tekemään tulevaisuuden työterveyshuoltoa jo nyt.

Terveystalolaisten tutkimaa
Terveystalossa kaiken toiminnan keskiössä on korkea lääketieteellinen laatu, jonka avulla tarjoamme potilaillemme parasta hoitoa. Kaikki toimintamme perustuu tieteellisesti todistettuun tehoon hoidon vaikuttavuudesta, ja Terveystalossa työskentelevät ammattilaiset tekevät myös aktiivisesti tutkimusta omilla tieteenaloillaan. Tutkijalääkäreidemme yksilölliset urapolut sisältävät kliinisen perustutkimuksen ja akateemisten tutkimushankkeiden lisäksi usein vastaanottotyötä yksityisellä tai julkisella sektorilla - tämä kaikki onnistuu meillä Terveystalossa joustavasti saman katon alla. Uskomme, että tieto lisää terveyttä.

Työterveyshoitajaksi Terveystaloon
Työterveyshoitaja, ota urallasi uusi askel ja tule tekemään työtä terveemmän elämän ja terveempien työpaikkojen puolesta! Terveystalossa pääset osaksi kehittymishaluista ja osaavaa ammattilaistemme joukkoa. Meillä tulet työpaikkaan, jossa sekä hoidon laatu että potilaidemme ja ammattilaistemme hyvinvointi on aina etusijalla. Kaikki, mitä teemme, perustuu tieteellisesti todistettuun tehoon hoidon vaikuttavuudesta. Uskomme, että tieto lisää terveyttä.

Bioanalyytikoksi Terveystaloon
Bioanalyytikko, ota urallasi uusi askel ja tule tekemään töitä terveemmän elämän puolesta! Terveystalossa pääset osaksi kehittymishaluista ja osaavaa ammattilaistemme joukkoa. Meillä tulet työpaikkaan, jossa sekä hoidon laatu että potilaidemme ja ammattilaistemme hyvinvointi on aina etusijalla. Uskomme, että tieto lisää terveyttä.

Hammashoitajaksi Terveystaloon
Hammashoitaja, ota urallasi uusi askel ja tule tekemään töitä terveemmän elämän puolesta! Terveystalon hammashoitajana pääset osaksi kehittymishaluista ja osaavaa ammattilaistemme joukkoa, jossa voit tehdä töitä osa- tai kokoaikaisesti. Meillä tulet työpaikkaan, jossa sekä hoidon laatu että potilaidemme ja ammattilaistemme hyvinvointi on aina etusijalla. Uskomme, että tieto lisää terveyttä.