Tinnitusmittaus

Tinnitus eli korvien soimisella tarkoitetaan kuulohavaintoa jossa potilas kokee vinkuvaa tai kohisevaa ääntä, joka ei johdu ulkoisesta tekijästä. Syynä voi olla sisäkorvanvaurio. Tinnitusta voi kokea epäsäännöllisesti tai se voi olla jatkuvaa. Tininituksen voimakkuus on yksilöllistä, jotkut eivät huomaa korvien soimista lainkaan, joillekin jatkuva soiminen saattaa aiheuttaa muita oireita kuten keskittymisen häiriintymistä tai uniongelmia. Mahdollista tinnitusta voidaan tutkia tinnitusmittauksella.

Tinnitusmittaus

Tinnitusmittauksessa mitataan ensin kuulokynnys, jonka jälkeen kartoitetaan taajuus, jolla tinnitusta esiintyy sekä tinnituksen voimakkuus desibeleinä. Mittauksessa tinnituksen ominaisuuksia ja piirteitä vertaillaan kuulontutkimuslaitteilla aiheutettuihin ääniin, joiden voimakkuus, korkeus ja laatu tunnetaan ja joihin tutkittava itse ilmoittaa samankaltaisuuksia tai eroja. Tutkimuksen kesto on n. 40 min. Tutkimuksen tekee kuulontutkija eli audionomi.

Tinnituksen hoito

Sisäkorvan vauriostajohtuvaa tinnitusta ei voida parantaa hoidolla. Oireita voidaan kuitenkin hoitaa. Mikäli pystytään päättämään potilaan hoidosta on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle ja tarkempiin tutkimuksiin.

Asiantuntijat

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Ajanvaraus

Varaa aika puhelimitse asiakaspalvelustamme.

*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm/pvm. Jonotus on maksullista.

Kuulontutkimus ja -palvelut