Silmänpohjan rappeuma

Silmänpohjan tarkannäkemisen alueen rappeumamuutokset ovat tavallisia ja ne lisääntyvät selvästi iän myötä. Ikään liittyviä rappeumamuutoksia (makuladegeneraatio) on jopa joka kolmannella yli 75-vuotiaalla suomalaisella. Rappeumamuutoksia voidaan todeta kuitenkin jo 50-vuotiailla tai nuoremmilla, erityisesti jos potilas on voimakkaasti likinäköinen tai hänen suvussaan on verkkokalvosairauksia. Rappeuman oireita ovat näöntarkkuuden heikentyminen, lukemisen vaikeutuminen, suorien ääriviivojen mutkittelu, tummat läiskät näkökentässä ja kirjaimien häviäminen lukiessa.

Ikärappeuman oireet ovat moninaiset

Ikärappeumaa on kahta eri muotoa, niin kutsuttua kuivaa ja kosteaa ikärappeumaa. Kuivassa ikärappeumassa verkkokalvon kerrosten väliin vähitellen kertyy kuona-aineita ja verkkokalvon kerrokset ohentuvat niin, että näkeminen vaikeutuu. Kuivaan ikärappeumaan ei tällä hetkellä ole olemassa parantavaa lääkkeellistä hoitoa.

Kosteaa ikärappeuman muotoa on vain joka viidennellä tai joka kymmenennellä ikärap-peumaa sairastavalla potilaalla. Suurin osa näön voimakkaasta heikkenemisestä kuitenkin aiheutuu kosteasta ikärappeumasta. Verkkokalvon alle kasvaa uusia, heikkoja verisuonia, jotka aiheuttavat tarkannäkemisen alueen turvotusta, verenvuotoja ja näön huononemisen.

Silmänpohjan ikärappeuma näkyy

  • näöntarkkuuden heikentymisenä

  • lukemisen vaikeutumisena

  • suorien ääriviivojen mutkitteluna

  • keskeiseen näkökenttään voi ilmaantua tummia läiskiä

  • lukiessa osa kirjaimista voi hävitä

Kosteaa ikärappeumaa voidaan hoitaa pistoksin

Kostean ikärappeuman uudissuonien kasvua ja turvotuksen kehittymistä voidaan estää silmän sisäisesti toistuvina pistoksina annosteltavilla verisuonten kasvua estävillä lääkeaineilla. Varhaisessa vaiheessa annetulla hoidolla voidaan ikärappeumamuutoksen eteneminen noin neljällä viidestä potilaasta pysäyttää ja osalla potilaista näöntarkkuus voi parantua.

Yleisimmin hoito aloitetaan kolmella, kuukauden välein annettavalla pistoksella. Tämän jälkeen silmänpohjan tilaa seurataan ja tarvittaessa annetaan lisäpistoksia, jos rappeuma ei ole annetuilla pistoksilla rauhoittunut tai todetaan uusia muutoksia. Keskimäärin pistoksia tarvitaan ensimmäisen hoitovuoden aikana 3-6, mutta yksilöittäin määrä voi vaihdella paljonkin.

Varaa aika silmälääkärin vastaanotolta

Jos epäilee kärsivänsä ikärappeuman oireista, kannattaa varata viipymättä aika silmälääkärin vastaanotolta. Terveystalon silmälääkärin vastaanottoja on maanlaajuisesti 15 paikkakunnalla. Helsingissä ja Tampereella  käytössä ovat korkealaatuiset kuvantamislaitteet tarkannäkemisen alueen kerroskuvauksia ja verisuonten väriainetutkimuksia varten. Niillä ikärappeuman toteaminen ja seuraaminen on vaivatonta ja luotettavaa. Silmän sisäisiä pistoshoitoja antaa verkkokalvosairauksiin erikoistunut silmälääkäri Helsingissä.

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Asiantuntijat

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Silmäsairaudet ja niiden hoito