Lapsen allergia
Palvelut
-
Lasten siitepölyallergia
Siitepölyallergiasta kärsii noin 20 prosenttia suomalaisista. Keväällä eniten oireita aiheuttavat leppä ja koivu, mutta myös muut lehtipuut voivat aiheuttaa allergiaa. Keskikesän riesoja siitepölyallergiselle lapselle ovat heinäkasvit ja loppukesän pujo.
-
Atooppinen ihottuma eli ekseema
Atooppinen ihottuma on krooninen (pitkään jatkunut) ja kutiseva ihotauti. Siihen liittyy myös tulehdus. Taudinkuva voi vaihdella rajusti lähes oireettomasta hyvin oireelliseen. Se myös vaihtelee iän mukaan. Atooppinen ihottuma todetaan yleensä lapsuusaikana kliinisen kuvan perusteella. Kutiavan, kroonisen, punoittavan ihon lisäksi ihon kuivuus, raapimisjäljet, ruvet ja ihon paksuuntuminen ovat tyypillisiä oireita. Vastaanotolla ihottuma tutkitaan ja sen syyt selvitetään. Mahdollisten lisätutkimusten jälkeen päätetään yhdessä hoidosta, johon voi kuulua esimerkiksi perusvoiteita, kortisonivoidekuureja, SUP-valohoitoa sekä paikallishoidon ohjausta. Hyvin vaikeissa tapauksissa voidaan turvautua kortisonivoiteiden lisäksi muuhun lääkehoitoon.
-
Lasten ruoka-aineallergiat
Ruoka-aineallergiaa esiintyy noin kuudella prosentilla suomalaisista lapsista. Keskeisimpiä varhaislapsuudessa oireita aiheuttavia ruoka-aineita ovat kananmuna, maito, vehnä, ohra ja ruis.
- Lapsen eläinallergia
- Allergian siedätyshoito
- Lapsen allerginen nuha
- Allerginen silmätulehdus lapsella
- Lapsen anafylaksia eli vaikea allerginen reaktio
- Lapsen atooppinen ihottuma
Lapsen allergiat ja niiden oireet
Lasten allergiset sairaudet eroavat aikuisten allergisista sairauksista monessa suhteessa. Lapsilla esimerkiksi ruoka-allergiat voivat alkuun aiheuttaa voimakkaita oireita, mutta monet näistä joko väistyvät tai lievittyvät merkittävästi ennen kouluikää. Myös astman taustalla olevat mekanismit toimivat eri tavoin eri ikäkausina.
Lasten allergisia sairauksia ovat esimerkiksi:
Tyypilliset lapsen allergiaoireet:
- nenä- ja hengitystieoireet, kuten nuha, aivastelu, nenän tukkoisuus, yskä tai hengenahdistus
- silmäoireet, kuten silmien sidekalvojen punotus, kutina tai silmien vuotaminen
- vatsan toiminnan häiriöt, kuten voimakas ripuli tai oksentelu
- erilaiset ihottumat
Allergiaoireet ilmantuvat useimmiten suhteellisen nopeasti, minuuteissa tai muutaman tunnin sisällä altistumisesta. Tietyissä tilanteissa oireet voivat ilmaantua vasta päivien kuluessa, mikäli altistuminen jatkuu päivittäin.
Milloin lääkäriin?
Jos epäilet lapsen sairastavan jotakin allergiaa, kannattaa hakeutua lapsia hoitavan lääkärin vastaanotolle allergian toteamiseksi ja turhien pelkojen hälventämiseksi. Äkillisissä allergisissa reaktioissa on syytä hakeutua lääkärille mahdollisimman pian. Lääkäri voi ohjata lapsen allergiatesteihin, joilla saadaan tarkempaa tietoa allergian aiheuttajasta.
Lue lisää allergiatesteistä.
Lapsen allergioiden hoito
Kun lapsen allergian aiheuttaja on tiedossa, voidaan oikeanlaisella lääkityksellä lieventää oireita tehokkaasti. Äkillisiä oireita voidaan hoitaa antihistamiinilla ja vaikeimmissa tapauksissa lihakseen annosteltavalla adrenaliinilla. Allergista nuhaa hoidetaan usein myös kortisonipohjaisella nenäsumutteella ja silmäoireita tulehdusta lievittävillä silmätipoilla.
Allergioiden hoito perustuu todetun allergeenin välttämiseen, mikäli mahdollista. Esimerkiksi ruoka-aineallergiassa allergian aiheuttaja poistetaan lapsen ruokavaliosta lääkärin ohjeiden mukaan määräajaksi.
Lasten kananmuna-, lehmänmaito- ja vilja-allergian spontaani paranemistaipumus on hyvä. Suurin osa lapsista pääsee eroon näistä ruoka-allergioista muutamaan ikävuoteen mennessä. Toisaalta esimerkiksi kala- ja pähkinäallergiat ovat useimmiten pysyviä. Vaikka ruoka-aineallergia korjaantuisikin, saattaa lapsi leikki-iässä herkistyä muita helpommin muille allergeeneille, kuten eläin- ja siitepölylle. Tätä kautta voi kehittyä myös allergista nuhaa, silmäoireita tai astmaa.
Siedätyshoito
Siedätyshoito on myös yksi allergian hoitomuoto. Lääkärin kanssa voi miettiä, milloin ja missä tapauksessa siedätyshoidon aloittaminen on lapsella ajankohtaista. Siedätyshoitoa käytetään helpottamaan esimerkiksi siitepöly-, eläin-, pistiäis- ja pölypunkkiallergiaa. Siedätyshoitoa voidaan antaa yli 5-vuotiaille lapsille.
Lue lisää allergian siedätyshoidosta.
Terveystalo-sovelluksessa hoidat sujuvasti lapsesi terveysasiat
Lisää lapsesi tiedot omaan profiiliisi, niin voit asioida helposti lapsen puolesta. Sovelluksessa voit varata ajan lastenlääkärille ja muille asiantuntijoille, saat nopeasti chat-yhteyden lapsia hoitavaan lääkäriin, katsot lapsen laboratoriotulokset ja pidät koko perheen terveystiedot tallessa yhdessä paikassa.
Tilaa Lasten Terveystalon uutiskirje
Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä oman sekä lapsesi terveyden ja hyvinvoinnin tueksi. Tilaamalla uutiskirjeen annat Terveystalolle markkinointiluvan.