Folaatti (fS-Folaat)

Folaatti on vesiliukoinen B-ryhmän vitamiini, jota esiintyy ravinnossa erilaisina yhdisteinä. Folaatti on välttämätön uusien punasolujen ja hemoglobiinin muodostuksessa.

Ihmisen elimistö ei pysty valmistamaan folaattia, joten sitä pitää saada ravinnosta. Folaatin puutos johtuukin useimmiten liian yksipuolisesta ja puutteellisesta ravinnosta.

Muita syitä folaatin puutokselle voivat olla imeytymishäiriöt, kuten keliakia tai Crohnin tauti, tietyt lääkkeet (epilepsialääkkeet, metotreksaatti ja trimetopriimi) sekä lisääntynyt folaatin tarve esimerkiksi raskauden aikana. Folaatin puute alkuraskauden aikana suurentaa riskiä sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriölle eli selkärankahalkiolle.

Ravinnosta folaattia saa muun muassa täysjyväviljatuotteista, tummanvihreistä vihanneksista ja jossain määrin myös maitotuotteista ja marjoista. Ruoan kuumentaminen tuhoaa helposti folaatin ja suositeltavaa onkin, että folaatin lähteet nautittaisiin mahdollisimman tuoreina.

Folaatin puutos johtaa anemiaan, jonka yleisimpiä oireita ovat muun muassa jatkuva väsymys, uneliaisuus, ihon kalpeus ja ärtyisyys. Riittävällä folaatin saannilla voidaan ehkäistä myös tiettyjä syöpiä sekä sydän- ja verisuonitauteja.

Folaatti – Mittaus ja valmistautuminen

Kun haluat mittauttaa folaattiarvosi, varaa aika laboratorioon. Pääset tutkimukseen (fS-Folaat) ilman lähetettä, mutta halutessasi voit käydä ensin lääkärin vastaanotolla. Huomioithan, että alle 18-vuotiaat tarvitsevat laboratoriotutkimuksiin lääkärin lähetteen. 

Ravinnon folaatti suurentaa veren folaattipitoisuutta, minkä vuoksi verikoe fS-Folaat otetaan 10–12 tunnin paaston jälkeen. Folaatin imeytyminen elimistöön vaatii B12-vitamiinin läsnäoloa ja tästä syystä anemian selvittelyssä on suositeltavaa määrittää folaatin rinnalla myös aktiivinen B12-vitamiini (S-B12-TC2).

Folaattitutkimuksen tulokset valmistuvat 1–2 vuorokauden kuluessa, minkä jälkeen pääset tarkastelemaan niitä Oma Terveys -palvelusta. Oma Terveydestä löydät muun muassa tutkimuksen viitearvot värikoodein merkittyinä sekä tarvittavat jatko-ohjeet. Jos haluat tietää lisää tai tulokset poikkeavat viitearvoista, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.

Etäasiointi

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.