Uutinen

Terveystalon hoitopolut tukevat asiakkaan omahoitoa

Uutiset - 22. elokuuta 2022

Terveystalon digitaaliset hoitopolut tukevat asiakkaan omahoitoa ja hoidon etenemistä. Ensimmäiset hoitopolut ovat olleet käytössä pian vuoden verran. Vuoden aikana hoitopoluista on saatu arvokasta palautetta niin asiakkailta kuin ammattilaisilta.

Ensimmäiset Terveystalon määrittelemät hoitopolut otettiin käyttöön viime vuoden syksyllä. Hoitopolut tulevat automaattisesti kaikille asiakasorganisaatioillemme, niitä ei tarvitse erikseen aktivoida. Tällä hetkellä käytössä on työikäisen väestön tyypillisimpiin vaivoihin kehitetyt epäspesifin alaselkäkivun, masennuksen ja ahdistuksen, unettomuuden, refluksin ja lasiaisen irtauman hoitoon laaditut hoitopolut.

Asiakkailta on kerätty hoitopoluista palautetta alusta lähtien. Saaduissa palautteissa näkyy hoitopolkujen asiakkaalle tuomat hyödyt:

”Oli tosi hyvä saada hoito-ohjeita ja tietoa vaivasta, josta on soittanut hoitajalle/lääkärille. Kaikkea ei hoksaa tai muista kysyä asioidessa.”

”Jaksaminen ja avun etsiminen on juuri nyt kuormittavaa, nämä ohjeet tuli tarpeeseen.”

”Yllätyin erittäin positiivisesti tästä huolenpidosta. Tuntuu, että sain lääkärivastaanoton lisäksi arvokasta lisäsisältöä ilman lisähintaa!”

– Hoitopolkujen suurin vahvuus on juuri asiakkaan omahoidon tukemisessa, Terveystalon laatuylilääkäri Antti-Jussi Ämmälä sanoo.

– Yksi osa ammattilaisen työtä on jakaa tietoa siitä, mistä asiakkaan vaivassa on kyse ja minkälaisilla asioilla asiakas voi itse edistää omaa hoitoaan. Hoitopolkuihin kuuluvat omahoito-ohjeet tekevät tämän helpoksi. Terveystalo-sovelluksen kautta pystymme jakamaan lisätietoa hoidosta, artikkeleita ja valmiita ohjevideoita isolle joukolle.

Kun hoitopolku on aktivoitu ja lähete jatkohoitoon tehty, asiakas saa viestin, jonka kautta hän pääsee heti varaamaan ajan oikealle vastaanotolle.

– Näin varmistamme, että hoitopolku jatkuu katkeamattomana ja potilaan vaiva saadaan kuntoon.

hoitopolku.JPG

Ennakoivaa huolenpitoa rengasliikkeiden tapaan

Ensimmäiset Terveystalon hoitopolut ovat olleet käytössä pian vuoden verran, ja kehitystyö jatkuu.

– Toivon, että jatkossa voimme tehdä entistä enemmän asioita valmiiksi asiakkaan ja ammattilaisen puolesta esimerkiksi varaamalla hoidon seuranta-ajat valmiiksi. Tarjoamme ennakoivaa huolenpitoa, ja rutiiniasiat hoituvat automaattisesti. Rengasliikkeet lähettävät kaksi kertaa vuodessa viestin, että nyt olisi aika vaihtaa renkaat ja kävisikö sinulle tällainen ajankohta. Samaan tapaan me voimme muistuttaa esimerkiksi kilpirauhaskontrollista tai rokotusten uusimisesta ja huolehtia työkyvyn ylläpidosta.

Tutustu myös artikkeliin Hoitoprotokollien avulla hyvät valinnat tehdään asiakkaille helpoksi 

Viimeisimmät uutiset