Artikkeli

Huolehdithan palautumisestasi myös kesällä – Näin valmistaudut lähestyvään lomaan

7.6.2023

Loma lähestyy, ihanaa! Tauko ja hengähdys työelämästä on kuormittavan alkuvuoden jälkeen tarpeen itse kullekin. Loman suunnittelua ei kuitenkaan kannata liikaa aikatauluttaa, jotta loma pysyy palauttavana.

Suuri osa suomalaisista aloittaa kesälomansa juhannuksen jälkeen. Useimmilla se on vuoden pisin lomajakso, joka tarjoaa tärkeän tauon työstä ja arkirutiineista.

Toisaalta kesä ja valo usein aktivoivat meitä tekemään enemmän asioita kuin talvikaudella. Päivät venyvät, kun illat eivät ole enää pimeitä ja tekemistä on ehkä kertynyt. Saatamme nipistää unista ja palautuminen jää vajaaksi, muttei välttämättä vielä näy, toteaa Terveystalon psykologi, psykoterapeutti Aino Kohtala.

Palautuminen on elpymistä rasituksista sekä mielen että kehon tasolla. Molemmat puolet on tärkeä huomioida. Joskus mieltä palauttavat asiat kuten sykettä nostava juoksulenkki, voi olla palautumisvajeiselle kehollemme liikaa ja kokonaisjaksaminen ei kohenekaan aiemmalle tasolle. Palautumista kannattaa huomioida jatkuvasti pienin teoin arjessamme, jotta palautumisen ja kuormituksen suhde pysyy tarpeeksi hyvin tasapainossa ja pitkäkestoista stressikuormaa ei pääse syntymään.

Sano ei suorittamiselle

Tutkimusten mukaan yksi yhtäjaksoinen pidempi loma edistää työhyvinvointia paremmin kuin loman pätkiminen osiin. Usein lomalle jäämisen kohta on loman myönteisyydestä huolimatta kuitenkin kuormittava. Viimeiset viikot voivat olla kiireisiä, tekemisen moodi voi jäädä päälle ja työasioista voi olla hankala irtautua, vaikka lomaa olisi odottanutkin.

– Omasta palautumisestaan täytyy pitää huolta jatkuvasti. Jos loman alla ahdistuu töissä tai kotona tekemättömistä asioista tai siitä, miten ehtii toteuttaa kaikki suunnitelmat, lomaan kohdistuu kenties liikaa odotuksia. Jos lomastressi purkautuu perheriitoina, on hyvä pysähtyä miettimään, mistä oikeasti on kysymys: liittyykö ahdistus enemmän loma-ajan odotuksiin vai omaan työhön ja sitä kohtaan koettuun tyytymättömyyteen, Kohtala kehottaa.

Pelkkä oleminen on monelle arjessa vierasta. Nykypäivän työelämä ruokkii vaativuutta itseämme kohtaan ja moni kokee, että vapaa-aikakin täytyy käyttää itsensä kehittämiseen. Kohtuuttomat odotukset ja suomalaisille tyypillinen suorituskeskeisyys saattavat muuttaa mukavan lomanvieton mahdottoman tuntuiseksi tehtäväksi.

– Helposti ajatellaan, että lomailu ja rentoutuminen täytyy ansaita tekemisellä ja suorittamisella. Liian tiukat lomasuunnitelmat aiheuttavat kuitenkin helposti stressiä ja syövät henkisiä voimavaroja sen sijaan, että edistäisivät palautumista. Pelkkä pitkä loma ei myöskään ratkaise tilannetta, jos arjessa ei muuten ole yhtään palauttavia elementtejä, Kohtala kertoo. 

Vinkit palauttavaan lomaan:

Selkeytä työtilanne

  • Jaa omat työtehtäväsi kolmeen osaan: mitkä asiat tulee hoitaa valmiiksi ennen lomaa, mitkä asiat siirrät mahdolliselle kesäsijaiselle ja mitkä työt jätät suosiolla loman jälkeen tartuttavaksi. 
  • Kirjaa ylös erilaiset tehtävät, jotta tiedät missä mennään ja kokonaisuus on helpompi hahmottaa. Listan avulla voit huolehtia siitä, että välttämättömät työt tulevat tehdyksi ja loman aikana edistämistä vaativat asiat saa delegoitua eteenpäin. 
  • Työn hallinnan tunne vähentää lomalle jäämisen aiheuttamaa stressiä. Loman jälkeen työhön on myös helpompi tarttua uudelleen, kun on merkinnyt muistiin, mihin ennen lomaa jäi.

Pysähdy lomaan liittyvien toiveiden, odotusten ja suunnitelmien äärelle

  • Mieti etukäteen mitä haluat lomaltasi: joku nauttii etukäteen tehdyistä suunnitelmista, toiselle taas on tärkeämpää voida unohtaa kello ja kalenteri kokonaan. 
  • Pidä lomasuunnitteluhetki yhdessä läheistesi kanssa. Muista kuunnella muiden toiveita ja miettikää yhdessä mitä voisitte tehdä, jotta jokainen kokisi lomansa onnistuneeksi.
  • Huolehdi siitä, että tekemisenkin keskellä on tilaa olemiselle, pilvien ihastelulle ja mansikoiden syönnille.
  • Omat odotukset on hyvä pitää maltillisina, jotta välttyy epärealististen tavoitteiden aiheuttamalta pettymykseltä. Pidät loman palauttavana, kun uskallat sanoa ei suorittamiselle ja joskus mukavillekin asioille, jos ne alkavat täyttää loman kalenteria liikaa.

Katkaise työasioiden mielessä pyöriminen

  • Työasiat voivat helposti jäädä pyörimään mieleen, kun siirtyy hektisestä työarjesta leppoisamman rytmin lomaan. Mahdollisuuksien mukaan, laskeudu lomaan jo viimeisten työpäivien aikana.
  • Erilaiset lomalle siirtymisen rituaalit ja rutiinit auttavat irtautumaan työminästä ja pääsemään palauttavaan tunnelmaan. Maisemanvaihdos tai vaikkapa lomalle jäännin juhlistaminen läheisten kanssa voivat tukea siirtymää.
  • Työelämän muututtua hybridimalliin monella etätyöläisellä kannettavat tietokoneet ja puhelimet nököttävät kotitoimistolla käden ulottuvilla. Jokaisen on hyvä miettiä hetki sitä kuinka oman kotiympäristön voi muokata lomaympäristöksi. Vähintäänkin on siis hyvä hiljentää Teams puhelimesta ja laittaa tietokone vaikkapa vaatekaapin alahyllylle odottamaan työhön paluuta.

Kunnioita lomaasi tarpeeksi

  • Osa meistä suhtautuu työelämään joustavammin, eikä yksittäiseen sähköpostiin tai puheluun vastaaminen loman aikana tällöin aiheuta kohtuutonta kuormitusta. Suurimmalle osalle työntekijöistä tämä ei kuitenkaan ole tarpeellista ja työ saa jää työpaikalle, kun sieltä lähtee loman viettoon. Omista rajoistasi voit muistuttaa esimerkiksi sähköpostin automaattivastauksissa – näin kenenkään ei tarvitse arvailla, oletko loma-aikana tavoitettavissa työasioissa. 
  • Muista, että loma ja vapaat ovat ensisijaisesti sinua eikä työtäsi varten. Lomalla sinulla on mahdollisuus palautua tavallista enemmän, tehdä mielekkäitä asioita mihin arjessa ei aina riitä aikaa tai energiaa. 
  • Loman täyttäminen pelkillä vuoden varrella kertyneillä tehtävillä voi kuitenkin tuoda onnistumisten ja tehtävälistan vähentymisen sijaan lisästressiä ja paineita. Tekeminen ei lomalla ole kiellettyä, mutta kuuntele itseäsi tarkasti, ettei lomasta muodostu työleiri.

Matalan kynnyksen apua palautumiseen Mielen chatissa ja sparrissa

Joskus palautuminen haastaa, työ pyörivät mielessä lomallakin tai arkeen on vaikea löytää sopivia palautumisen keinoja. Tällöin kokonaisuuden hahmottaminen ja ratkaisujen pohtiminen voi olla hyödyllistä ammattilaisen kanssa. Terveystalon työterveysasiakkaiden matalan kynnyksen mielenhyvinvointipalvelu Mielen chat ja sparri on nopea ja helppo keino olla yhteydessä ja päästä työstämään arkea kuormittavia asioita. Mielen chat on auki 24/7 ja mahdollistaa lyhyen arvion tilanteesta ja siellä varataan aika myös pidemmälle (1-5 kertaa) Mielen sparri -työskentelylle, joka voi alkaa jopa samana päivänä etävastaanotolla. Jos palvelu kuuluu työterveyssopimukseesi, löydät Mielen chatin Terveystalo-sovelluksesta ja kirjautumalla Terveystalon verkkopalveluun.

Tästä Mielen chat -palveluun

Tue henkilöstösi palautumista mahdollistamalla matalan kynnyksen mielenhyvinvointipalvelu Mielen chat ja sparri.

Liity uutiskirjetilaajaksemme

Tilaa terveysvinkit suoraan sähköpostiisi

Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä terveytesi ja hyvinvointisi tueksi sekä vaihtuvia etuja ja tarjouksia palveluistamme.

Lue lisää aiheesta

Nainen töissä kotitoimistolla Artikkeli

Onnistuneen etätyön johtamisen avainpiirteet

Yksi työelämän voimakkaimmista muutosajureista on teknologian kehitys. Koronapandemian myötä organisaatioissa otettiin nopeasti käyttöön etätyön mahdollistavia työkaluja ja käytäntöjä, minkä myötä myös etäjohtaminen arkipäiväistyi. Paluuta takaisin täysimääräiseen lähityöhön tuskin tapahtuu, mutta hybridimallinkin toimivaksi saaminen edellyttää sopivien rakenteiden luomista sekä etätyölle että etäjohtamiselle.

Artikkeli

Millaista johtamista kaivataan haastavina aikoina?

Tiukat talousajat näkyvät nyt Suomen yrityskentässä. Myös Tilastokeskus uutisoi hiljattain, että konkurssihakemusten sekä yrityssaneerausten määrät ovat jatkaneet nousuaan, joten yhä useampi yritysjohtaja on haasteellisen tilanteen edessä – kuinka selviytyä kovien talouspaineiden alla ja käsitellä muutoksia inhimilliset tekijät huomioiden?

Tiesitkö nämä kuusi influenssaan liittyvää arvoitusta Artikkeli

Omalaatuinen influenssa: tiesitkö nämä kuusi influenssaan liittyvää arvoitusta

Ovella kolkutteleva kausi-influenssa on suomalaisten jokavuotinen riesa. Tuttuun tautiin liittyy kuitenkin vielä avoimia lääketieteellisiä kysymyksiä ja kummallisuuksia, kertoo Terveystalon yleislääketieteen erikoislääkäri Emil Heinäaho.

Pienyrittäjä kukkakaupassa Artikkeli

Yrittäjyys on innovaatioita, työpaikkoja ja rohkeita harppauksia

Sanotaan, että Suomi on tuhansien järvien maa. Laskentatavasta riippuen, yrittäjiä on Suomessa kuitenkin melkein tuplasti sen mitä järviä – lähes 300 000. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan yrittäjyys on Suomessa myös yleisempää, kuin muissa Pohjoismaissa. Onkin siksi oikein osuvaa, että valtakunnallista yrittäjän päivää vietetään Suomessa vuosittain.

Työterveyden toimintasuunnitelma laaditaan jokaiselle työpaikalle omien tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Artikkeli

Valmistaudu toimintasuunnitelmaan nyt!

Toimialat ja työn luonne vaihtelevat, ja jokainen työpaikka on omanlaisensa. Siten myös jokaisella organisaatiolla on omat työterveyteen liittyvät tarpeensa. Työterveyden kanssa yhteistyössä vuosittain laadittavassa toimintasuunnitelmassa määritellään työterveyden tarpeet ja tavoitteet sekä niihin perustuvat toimenpiteet.

Tiimi kehittää toimintaa Artikkeli

Työyhteisön energiasyöpöt kuriin loman jälkeen

Terveystalon keväällä 2023 toteuttamassa Terve työelämä –barometrissa kartoitettiin suomalaisen työelämän tilaa ja organisaatioiden kykyä vastata muuttuvaan työelämään. Kyselyn vastaajista lähes 80% oli sitä mieltä, että suomalainen työelämä on entistä nopeatempoisempaa ja kuormittavampaa. Useimmille kesän pidempi lomajakso on otollista aikaa kuormituksesta palautumiselle, mutta jos työelämän tekemisen tahti ei ole kestävää, akut tyhjenevät nopeasti. Terveystalon organisaatiopsykologit Outi Ikonen ja Jaakko Sahimaa peräänkuuluttavat organisaatioihin inhimillisesti tehokasta johtamisosaamista, jotta työvoimapulasta kärsivä Suomi onnistuu huolehtimaan työikäisen väestön työkyvystä.