Töihin Terveystaloon
Työ ja ura Terveystalossa

Töihin Terveystaloon – tule tärkeimmän tekijäksi

Terveystalossa me keskitymme työssämme olennaiseen, terveyteen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Työssämme tärkeintä eivät ole veriarvot tai antibiootit. Vaan kohtaamiset, hymyt ja helpotuksen huokaukset. Taistelussa terveemmän elämän puolesta meistä jokainen on tärkeimmän tekijä. Tervetuloa töihin moniammatilliseen joukkoomme!

Kaikki, mitä Terveystalossa teemme, perustuu tutkittuun tietoon ja tieteellisesti todistettuun hoidon vaikuttavuuteen. Tämä oli Terveystalon syntyessä vuonna 2001 neljän kunnianhimoisen lääkärin visio, jota yli 16 000 osaajaamme toteuttaa tänäkin päivänä yli 360 toimipisteessämme ympäri Suomen.

Terveystalossa työskentelee osaajia kaikilla lääketieteen erikoisaloilla – ainoana yksityisenä toimijana koko Suomessa. Olemme tutkitusti Suomen vetovoimaisin työpaikka terveydenhoitoalan ammattilaisille, ja teemme jatkuvasti töitä ollaksemme sitä myös huomenna ja ylihuomenna.

Töissä meille terveystalolaisille on tärkeintä, että voimme tehdä laadukasta työtä, kehittyä ja kuulua osaavaan työyhteisöön. Koska niitäkin tärkeämpää meille on esimerkiksi perhe, luonto, ystävät, tiimihenki, urheilu, jakaminen, auttaminen, retkeily ja joutenolo. Mikä kenellekin. Työssämme emme ainoastaan paranna sairauksia, vaan autamme ihmisiä terveempään elämään. Tervetuloa motivoituneeseen ja osaavaan joukkoomme!

Kaksi lääkäriä ja hoitaja käytävällä

Miksi töihin Terveystaloon?

  1. Tärkein ensin. Me keskitymme työssämme olennaiseen, terveyteen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. 

  2. Edut. Tarjoamme ammattilaisillemme monipuoliset työsuhteen edut, kuten lounas- ja virike-edun, kumppanialennukset ja kattavan työterveyshuollon, joka sisältää peruspalveluiden lisäksi muun muassa lähetteelliset erikoislääkärikäynnit sekä lyhytpsykoterapian.

  3. Tutkittu tieto. Terveystalossa lääketiede luotsaa. Voit luottaa siihen, että kaikki toimintamme ja hoito-ohjeistukset ovat eettisiä ja perustuvat tutkittuun tietoon niiden vaikuttavuudesta.  

  4. Inhimillisyys. Terveystalo on työntekopaikka, jossa elämääsi jää työn ohessa tilaa niille kaikista tärkeimmille asioille. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista muun muassa erilaisin vuoro- ja työaikajärjestelyin sekä etätyön mahdollistamalla. Emme vain siksi, että se on tutkitusti toimivaa, vaan ennen kaikkea siksi, että se on inhimillistä.

  5. Tutkitusti houkuttelevin työntekopaikka. Ammattilaiset arvostavat meitä myös talon ulkopuolella: olemme tutkitusti terveyspalvelualan houkuttelevin työntekopaikka (Universumin ammattilaistutkimus 2020, 2021 ja 2022). 

Terveystalon ammattilaiset, tärkeimmän tekijät

Ota yhteyttä Terveystalon urapalveluihin

Oletko kiinnostunut työskentelystä Terveystalossa? Jätä meille yhteystietosi ja olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

Ota yhteyttä

Tarinoita tärkeimmän tekijöistä

Terveystalossa työskentelee terveydenhuollon huippuammattilaisia monipuolisissa työtehtävissä. Lue osaajiemme kokemuksia ja tarinoita meillä työskentelemisestä!

Tilaa Terveystalon ammattilaisuutiskirje

Hoitaja, lääkäri tai hammaslääkäri, haluatko kuulla ensimmäisenä ajankohtaisista koulutuksista, uramahdollisuuksista ja uusista hoitokäytännöistä? Tilaa Terveystalon uutiskirje!

Tilaa uutiskirje