Treasury and Development Controller

Helsinki | Kaupalliset roolit ja konsernitoiminnot

Haku päättyy: 12.5.2024

Nykyisen tehtävänhaltijan siirtyessä tiimissä uusiin haasteisiin, meillä on haussa Terveystalo-konserniin Helsinkiin

Treasury and Development Controller

toistaiseksi voimassa olevaan, kokoaikaiseen työsuhteeseen.

Tehtäviisi kuuluvat Terveystalo-konsernin likviditeetinhallinta ja pankkiyhteistyö sekä ulkoisen laskennan järjestelmien ja prosessien kehitystyö osana ulkoisen laskennan tiimiä. Tehtävässä tulet tämän lisäksi osallistumaan myös konserniyhtiöiden kuukausiraportointiin ja tilinpäätöksiin sekä integraatioihin ja yritysjärjestelyihin.

Koulutustaustaltasi olet esimerkiksi liiketalouden tradenomi ja sinulla on noin 3-5 vuoden työkokemus kirjanpidosta, tilinpäätöksistä sekä taloushallinnon eri työtehtävistä. Olet kokenut talouden järjestelmien käyttäjä ja kiinnostunut ulkoisen laskennan toimintamallien ja työkalujen kehittämisestä. Kassanhallinta on sinulle jo entuudestaan tuttua tai olet siitä kiinnostunut, vaikka kokemusta ei vielä olisi ehtinytkään juuri karttua.

Kokemus listayhtiömaailmasta, konsernirakennemuutoksista sekä verotuksesta katsotaan eduksi. Katsomme eduksi myös Microsoft D365, Nomentia ja P2P -järjestelmien tuntemuksen sekä erityisesti kokemuksen järjestelmien kehitysprojekteista, prosessikehittämisestä ja pääkäyttäjyydestä.

Miksi meille töihin?

Terveystalo on inhimillinen työntekopaikka, jossa sinä voit keskittyä olennaiseen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Hyvän ja arvostavan työntekopaikan sekä laadukkaan perehdytyksen ja innostavien tehtävien lisäksi tarjoamme sinulle:

  • mielenkiintoisen roolin kasvavassa ja kansainvälistyvässä yrityksessä kannustavassa työyhteisössä
  • modernit työtilat Kampissa hyvällä sijainnilla
  • hybridityön, mahdollisuus etätyöskentelyyn
  • työsi tueksi ammattitaitoisen ja sitoutuneen tiimin
  • mahdollisuuden kehittää osaamistasi ja rakentaa urapolkuasi
  • ison konsernin hyvät työkäytännöt ja edut

Mitä toivomme sinulta?

Saatat olla etsimämme henkilö, jos olet oma-aloitteinen ja vastuuntuntoinen sekä omaat hyvät excel-taidot. Pystyt tekemään työsi itsenäisesti, mutta olet kuitenkin tiimipelaaja. Olet ahkera ja saat valmista aikaan. Olet kehitysorientoitunut, mutta et kaihda rutiininomaista työtä ja sinulla on hyvä paineensietokyky.

Sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä projektityöskentely on sinulle tuttua. Työskentelyotteeltasi olet ratkaisukeskeinen, systemaattinen ja tuloshakuinen.

Haluatko mukaan?

Lähetä hakemuksesi viimeistään 12.5.2024 ja liitä siihen ansioluettelosi sekä palkkatoiveesi. Kutsumme sopivat hakijat haastatteluun ja etenemme jo hakuaikana, joten toimithan nopeasti. Käsittelemme vain rekrytointijärjestelmäämme tulleet hakemukset, joten ethän lähetä hakemusta sähköpostilla.

Lisätietoja tehtävästä antaa Tuija Anttonen puhelimitse 044 294 5013 pe 3.5. klo 9-10 tai to 9.5. klo 15-16 tai puolestaan Mika Uotila puhelimitse 050 918 4906 pe 26.4. klo 14-15 tai ti 7.5. klo 15-16.

Tervetuloa työkaveriksemme Terveystaloon!

Hae työpaikkaa

Yhteyshenkilö: Tuija Anttonen. Lähetä sähköpostia

Tietoa yrityksestä

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös yli 370 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 152 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2023 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,6 miljoonaa, joista noin kolmannes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen.

Terveystalo on savuton työpaikka.