Pakko-oireinen häiriö eli OCD
Keskeistä pakko-oireisesta häiriöstä
- Pakko-oireinen häiriö eli OCD on mielenterveyden häiriö, jolle ovat tyypillisiä toistuvat tahdottomat ajatukset eli pakkoajatukset sekä niistä syntyvä tarve suorittaa tiettyjä toimintoja eli pakkotoiminnot.
- Pakko-oireiseen häiriöön on saatavilla tehokasta hoitoa, kuten kognitiivista psykoterapiaa ja lääkehoitoa, jotka usein lievittävät oireita merkittävästi.
- Pakko-oireisiin on hyvä hakea apua, jos ne alkavat haitata arkea tai aiheuttavat voimakasta ahdistusta. Apua on syytä hakea myös silloin, jos oireet vievät paljon aikaa.
Pakko-oireisen häiriön oireet
Pakko-oireisessa häiriössä esiintyy pakko-oireita, joilla tarkoitetaan pakkoajatuksia ja niitä seuraavia pakkotoimintoja. Useimmilla häiriötä sairastavilla esiintyy molempia, mutta joskus oireet painottuvat vain pakkoajatuksiin tai pakkotoimintoihin.
Oireita voi esiintyä jatkuvasti tai jaksoittain. Ne voivat liittyä yhteen tai useampaan tyypilliseen teemaan, kuten tartuntatautien pelkoon tai symmetrian tarpeeseen.
Pakkoajatukset ovat toistuvia, mieleen tunkeutuvia ajatuksia tai mielikuvia, jotka tuntuvat ahdistavilta tai epämiellyttäviltä.
Tavallisia pakkoajatuksia ovat esimerkiksi:
- pelko sairauksista, tartunnasta tai likaisuudesta
- voimakas symmetrian tai täydellisyyden tarve
- seksuaaliset tai aggressiiviset ajatukset
- pelko siitä, että on vahingossa tehnyt jotain väärää tai aiheuttanut haittaa toiselle
Pakkoajatuksiin voi liittyä esimerkiksi pelko siitä, että ovi on jäänyt lukitsematta tai liesi päälle. Ajatuksiin voi liittyä myös pelko siitä, että on aiheuttanut vahingossa vahinkoa, vaikka siihen ei olisi todellista syytä.
Pakkotoiminnot ovat tekoja tai mielessä toistuvia rituaaleja, joilla ihminen yrittää helpottaa pakkoajatusten aiheuttamaa ahdistusta. Helpotus jää yleensä lyhytaikaiseksi, joten toiminto pitää tehdä uudelleen.
Tavallisia pakkotoimintoja ovat esimerkiksi:
- toistuva peseminen tai siivoaminen
- asioiden tarkistaminen ja varmistelu
- laskeminen
- tavaroiden järjestely
- pakonomainen koskettaminen
- pakonomainen rukoilu
- toimintojen toistaminen
- toistuva vakuuttelun pyytäminen muilta
Vaikeimmillaan pakkotoiminnot vievät huomattavan paljon aikaa ja energiaa. Esimerkiksi peseytymiseen voi kulua tunteja, ja tarkistamiseen voi liittyä toistuvaa kotiin palaamista. Pakko-oireinen häiriö lisää alttiutta myös esimerkiksi masennukselle, syömishäiriöille ja päihteiden väärinkäytölle.
Mistä pakko-oireet johtuvat?
Pakko-oireisen häiriön tarkkaa syytä ei tunneta. Perintötekijöillä tiedetään kuitenkin olevan merkitystä. Yhtenä mahdollisena taustatekijänä pidetään aivojen välittäjäaineiden, kuten serotoniinin ja dopamiinin, toiminnan häiriöitä.
Pakko-oireinen häiriö alkaa tavallisesti murrosiässä tai nuorella aikuisiällä, mutta se voi alkaa myös lapsuudessa tai myöhemmin elämässä. Oireiden alkamiseen tai pahenemiseen voivat vaikuttaa kuormittavat elämäntilanteet, kuten stressi ja suuret elämänmuutokset. Naisilla oireet voivat alkaa aikuisiällä myös raskauden tai synnytyksen jälkeisen ajan yhteydessä.
Pakko-oireinen häiriö kehittyy yleensä vähitellen. Oireet voivat pysyä pitkään samankaltaisina tai vaikeutua ajan myötä.
Pakko-oireisen häiriön hoito
Pakko-oireiseen häiriöön on saatavilla tehokasta hoitoa, joka useimmissa tapauksissa lievittää oireita ja parantaa elämänlaatua. Hoidon tavoitteena ei aina ole päästä oireista kokonaan eroon, vaan pienentää niiden aiheuttama haitta mahdollisimman pieneksi.
Tehokkaimpia hoitomuotoja ovat kognitiivinen psykoterapia ja lääkehoito, joita käytetään usein yhdessä.
Kognitiivisessa psykoterapiassa harjoitellaan pakkoajatusten hyväksymistä ja pakkotoiminnoista irtautumista. Apuna käytetään altistusharjoituksia, joissa opetellaan sietämään epävarmuutta ja lähestymään asteittain ahdistavia ajatuksia ja tilanteita.
Olennaista on, että terapiassa opitaan keinoja, joita voi hyödyntää myös itsenäisesti arjessa. Moni on saanut apua myös itsehoito-oppaista, niitä voi lukea terapian ohella tai omatoimisesti.
Lääkehoito ei yleensä poista pakko-oireista häiriötä kokonaan, mutta se voi lievittää oireita merkittävästi. Lääkityksenä käytetään ensisijaisesti lääkkeitä, jotka vaikuttavat aivojen serotoniinijärjestelmään.
Pakko-oireisesta häiriöstä on mahdollista toipua. Varhain aloitettu tehokas hoito parantaa ennustetta. Oireet eivät kuitenkaan aina poistu kokonaan. Silloinkin hoito ja kuntoutus voivat helpottaa arkea pakko-oireiden kanssa.
Ennusteeseen vaikuttavat oireiden kesto ja se, millaiseen oireiluun häiriö painottuu. Jos häiriö painottuu pakkotoimintoihin ja alkaa nuorella iällä, se on usein pitkäaikaisempi kuin pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen häiriö.
Milloin kyse voi olla pakko-oireisesta häiriöstä?
Lähes kaikilla ihmisillä esiintyy ajoittain lievää pakkoa tarkistaa tai varmistella asioita. Moni on esimerkiksi joskus palannut kotiin katsomaan, jäikö hella päälle. Osa ihmisistä on myös luonnostaan muita taipuvaisempi tarkisteluun, siisteyteen ja huolellisuuteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi pakko-oireinen häiriö.
Pakko-oireisesta häiriöstä voi olla kyse silloin, kun pakkoajatukset ja niihin liittyvät pelot kasvavat kohtuuttoman suuriksi tai pakonomaisten toimintojen suorittaminen alkaa viedä paljon aikaa. OCD ei siis ole pelkästään tavallista huolehtimista, oireet haittaavat elämää toistuvasti ja laajasti sekä aiheuttavat merkittävää ahdistusta. Pahimmillaan pakkoajatukset ja pakkotoiminnot voivat viedä suurimman osan valveillaoloajasta ja johtaa työkyvyttömyyteen.
Pakko-oireisen häiriön tunnusmerkit täyttyvät, kun oireet:
- ovat voimakkaita ja itsepintaisia
- ovat selvästi liioiteltuja tilanteeseen nähden
- vievät huomattavasti aikaa ja energiaa
- eivät ole oman tahdon hallittavissa
Pakko-oireiselle häiriölle on tyypillistä, että pakkoajatuksia ja pakkotoimintoja ei pysty vastustamaan, vaikka haluaisi. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä tunnistaa usein itsekin, että oireet ovat järjenvastaisia ja toivoo pääsevänsä niistä eroon. Tämä erottaa OCD:n esimerkiksi psykoottisesta oireilusta.
Milloin hakea apua?
Pakko-oireisiin on hyvä hakea apua, jos ne alkavat haitata arkea tai aiheuttavat voimakasta ahdistusta. Apua on syytä hakea myös silloin, jos oireet vievät paljon aikaa. Esimerkiksi toistuva myöhästely töistä siksi, että kotiin palaa tarkistamaan oven tai lieden, voi kertoa siitä, että tilanteeseen kannattaa hakea apua.
Pakko-oireisen häiriön hoito kannattaa aloittaa matalalla kynnyksellä eikä jäädä oireiden kanssa liian pitkäksi aikaa yksin. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän tai sitä epäilevän kannattaa kääntyä psykiatrin tai psykologin puoleen lähiviikkojen tai lähikuukausien aikana oireiden havaitsemisesta.
Pakko-oireiden alkamisen ja hoitoon hakeutumisen välillä kuluu usein pitkä aika, keskimäärin jopa 7–10 vuotta. Yksi syy viiveeseen on oireisiin liittyvä häpeä. Pakko-oireinen häiriö ei ole sairastuneen oma syy, eikä oireita tarvitse hävetä. Pakko-oireisiin on saatavilla tehokasta hoitoa, joka voi lievittää oireita ja parantaa elämänlaatua.