Sukupuolitautien testi (klamydia, tippuri, HIV)

Yleistä sukupuolitaudeista
Sukupuoli- eli seksitaudit tarttuvat limakalvokontaktissa. Sukupuolitaudit voivat tarttua esimerkiksi emätinyhdynnässä, suuseksissä ja peräaukkoyhdynnässä. Jotkut sukupuolitaudit (HIV ja hepatiitit) voivat tarttua myös veren välityksellä, esimerkiksi piikkihuumeiden käytössä, jos ruiskuja tai neuloja käyttävät useammat henkilöt.
Jotta sukupuolitaudit voisivat tarttua, täytyy toisella kumppaneista olla jokin sukupuolitauti. Sukupuolitautitesteihin kannattaa hakeutua noin viikon tai kahden kuluttua suojaamattomasta yhdynnästä, jos oireita ilmenee tai on syytä epäillä tartuntaa.
Jotkin sukupuolitaudit tarvitsevat pidemmän ajan ennen kuin ne pystytään vahvistamaan testituloksista. Osa HIV-tartunnoista voidaan todeta aikaisintaan kolmen viikon kuluttua tartunnasta. Negatiivinen HIV-tulos on luotettava vasta kolmen kuukauden kuluttua mahdollisesta tartunnasta.
Sukupuolitaudit voivat olla täysin oireettomia (klamydia, tippuri) ja aiheuttaa salakavalasti pitkittyneitä tulehduksia (miehillä eturauhanen ja lisäkivekset) ja johtaa naisilla lapsettomuuteen ja kohdunulkoiseen raskauteen.
Mitä testataan?
- Klamydia on yleisin seksitauti. Tauti on suurimmalla osalla täysin oireeton.
- Tauti aiheuttaa sekä miehillä että naisilla pääasiallisesti virtsaputken tulehduksen kaltaisia oireita ja jälkitautina niveltulehduksen. Miehillä lisäkivestulehduksen ja naisilla synnytyselinten tulehdusta.
- Oireetonkin tauti saattaa johtaa lapsettomuuteen tai altistaa kohdun ulkoiseen raskauteen.
- Miehillä tippurissa esiintyy tihentynyttä virtsaamistarvetta, kirvelyä virtsatessa ja runsastakin kellertävää vuotoa virtsaputkesta. Tartunta voi olla miehillä oireeton.
- Noin puolet naisista on oireettomia. Naisilla voi esiintyä virtsaamisvaivoja, lisääntynyttä valkovuotoa ja alavatsakipua.
- HIV-virus aiheuttaa pysyvän, ihmisen puolustusjärjestelmää tuhoavan infektion. HIV:n varhainen toteaminen on tärkeää hoidon onnistumiseksi. Yleisin tartuntatie on yli puolessa tapauksista heteroseksi, seuraavaksi yleisimmät ovat homoseksi ja suonensisäiset huumeet. Seksitartunnoista yli puolet on tuotu ulkomailta.
- Taudin ensivaiheessa, 2–6 viikkoa tartunnasta, vain joka toisella tai kolmannella on oireita. Ensivaiheen oireita ovat kuume, nielutulehdus, kipeät haavat suussa, päänsärky, imusolmuketurvotukset, virusrokon kaltainen ihottuma pään alueella, ylävartalossa, kämmenissä ja jalkapohjissa, nivelsäryt ja ripuli.
- Oireet häviävät kuukauden kuluessa.
- Ensivaiheen jälkeen seuraa monen vuoden mittainen oireeton vaihe. Immuunivasteen vähitellen heikentyessä ja viruskuorman kasvaessa voi ilmetä laihtumista, lämpöilyä ja pitkittynyttä ripulia, tavallista voimakkaampi ihottuma, ihon ja limakalvojen hiiva- ja sieni-infektioita, vyöruusuja, toistuva sukuelinherpes, runsaasti syyliä tai kondyloomia.
Varaa aika sukupuolitautien testiin
Varaa 20 minuutin aika laboratorioon verkkoajanvaruksesta tai puhelimitse numerosta 030 6000*
Varaa aika*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.

Miten sukupuolitaudit testataan?
- Sukupuolitaudit testataan yleensä virtsanäytteellä, verikokeella tai näytteellä tartuntakohdasta.
- Klamydia ja tippuri testataan tyypillisimmin virtsa- tai limakalvonäytteillä.
- HIV, kuppa sekä hepatiitit B ja C taas testataan miltei aina verikokeella.
- Miehiltä näytteet otetaan virtsa- ja verinäytteinä: Virtsaamatta 2 tuntia ennen tutkimuksia, ei alapesua.
- Naisilta näytteet otetaan vagina- ja verinäytteinä: Ei alapesua.

Klamydia- ja tippuritulokset
- Klamydia- ja tippuritulokset näet niiden valmistuttua Terveystalo-sovelluksesta 2–5 työpäivän kuluessa. Positiivinen tulos tarkoittaa sukupuolitautia, joka pitää hoitaa. Varaa aika lääkärin vastaanotolle.
- Laboratoriosta ollaan positiivisen tuloksen takia yhteydessä sinuun ja muistutetaan lääkärin vastaanotolle hakeutumisesta. Kondomin käytöstä tulee huolehtia kaikissa seksisuhteissa, kunnes tauti on hoidettu ja jälkitarkastuksessa todettu parantuneen.
- Lääkitys on maksuton terveyskeskuslääkärin tai sukupuolitautien poliklinikalla määrättynä. Kumppanit tulee myös tutkia ja hoitaa asianmukaisesti. Suomen lainsäädännön mukaan kustannukset potilaalle ovat kunnallisissa hoitopaikoissa maksuttomia. Voit halutessasi hakeutua kunnan terveysasemalle, sukupuolitautien poliklinikalle maksuttoman hoidon ja seurannan piiriin, tai halutessasi hankkia palvelut Terveystalosta.
- Tippurikannat ovat vuosien saatossa menettäneet herkkyyden useille antibiooteille, siksi ennen hoitoa on otettava herkkyysmääritystä varten viljelynäyte.

HIV-tulokset
- Vastauskäytäntö on kansallisen HIV-suosituksen mukainen.
- Negatiivisen tuloksen näet Terveystalo-sovelluksesta, kun se on valmistunut 2–5 työpäivässä.
- Epäselvän tai positiivisen tuloksen kohdalla otetaan aina uusi verinäyte tuloksen varmistamiseksi. Varmistustestin tuloksen saa noin viikon kuluessa ja vasta sen perusteella voidaan HIV-tartunnasta varmistua.
- Terveystalosta ollaan yhteydessä sinuun, jos havaitaan uusintanäytteen tarve. Sinulle varataan samalla aika lääkärille varmistetun tuloksen kuulemiseen.
Tietoa ja vinkkejä sukupuolitauteihin liittyen

Klamydia
Klamydia on Chlamydia trachomatis -bakteerin aiheuttama sukupuolitauti, joka leviää sukupuoliteitse. Useimmiten klamydia leviää suojaamattomassa emätin-, anaali-, tai suuseksissä. Klamydialle tyypillisiä oireita ovat virtsan kirvely ja naisilla lisääntynyt valkovuoto sekä alavatsakivut. Klamydia on kuitenkin usein oireeton, minkä vuoksi testeihin kannattaa hakeutua matalalla kynnyksellä. Ajoissa todettuna klamydia voidaan hoitaa helposti. Tässä tietopaketissa käsitellään klamydian syitä, oireita ja hoitoa. Kerromme myös, miten toimia jos epäilet saaneesi mahdollisen klamydiatartunnan.

Tippuri
Tippuri on sukupuolitauti, joka tarttuu suojaamattomassa seksissä. Hoitamattomana tippuri voi johtaa vakaviin jälkitauteihin, joiden seurauksena voi olla jopa lapsettomuus. Tässä tietopaketissa kerrotaan tippurin oireista, miten tippuria testataan ja mitä tehdä, jos testitulos on positiivinen.

Kondylooma
Kondylooman aiheuttaa papilloomavirus eli HPV. Papilloomavirus leviää pääasiassa sukupuoliyhteyden kautta ihmisestä toiseen. Kondylooma voi olla täysin oireeton tai aiheuttaa näkyviä syylämäisiä ihomuutoksia sukupuolielinten alueella. Tässä tietopaketissa kerromme, miten kondylooma tarttuu, mitä oireita kondylooma voi aiheuttaa ja miten kondyloomaa esiintyy miehillä ja naisilla.
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
Hyvinvoinnin tutkimuspaketitEtäasiointi
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Maksaminen ja hinnasto
Hyvinvoinnin tutkimuspaketit
Perusteellinen laboratoriopaketti
Perusteellisella laboratoriopaketilla (149,00 €) selvität elimistösi tärkeät arvot, jotka vaikuttavat hyvinvointiisi ja vireystilaasi sekä pystyt keskittymään juuri sinun hyvinvointiasi tukeviin elämäntapamuutoksiin. Testaamalla esimerkiksi vuoden välein voit seurata kehitystäsi ja tavoitteisiisi pääsemistä. Näytteenotto ei vaadi valmistautumista, mutta näytteet tulee ottaa ennen kello 12.00. Mikäli sinulla on tyroksiinilääkitys, tulee näytteet ottaa ennen lääkkeen ottamista.
Miehen laaja tutkimuspaketti
Miehen laajalla tutkimuspaketilla (219 €) saat tietoa terveydentilastasi ja pystyt keskittymään juuri sinun hyvinvointiasi tukeviin elämäntapamuutoksiin. Testaamalla esimerkiksi vuoden välein voit seurata kehitystäsi ja tavoitteisiisi pääsemistä. Näytteenotto ei vaadi valmistautumista, mutta näytteet tulee ottaa ennen kello 12.00. Mikäli sinulla on tyroksiinilääkitys, tulee näytteet ottaa ennen lääkkeen ottamista.
Naisen laaja tutkimuspaketti
Naisen laajalla tutkimuspaketilla (219 €) selvität elimistösi tärkeät arvot ja pystyt keskittymään juuri sinun hyvinvointiasi tukeviin elämäntapamuutoksiin. Testaamalla esimerkiksi vuoden välein voit seurata kehitystäsi ja tavoitteisiisi pääsemistä. Näytteenotto ei vaadi valmistautumista, mutta näytteet tulee ottaa ennen kello 12.00. Mikäli sinulla on tyroksiinilääkitys, tulee näytteet ottaa ennen lääkkeen ottamista.
Vatsan terveys -laaja tutkimuspaketti
Ripuli, ilmavaivat, turvotus, vatsakipu… Näitä oireita on lähes jokaisella meistä jossakin vaiheessa elämää. Oireiden pitkittyessä on vaivojen aiheuttajaa syytä selvittää tarkemmin. Vatsan terveys -tutkimuspakettiin on kerätty tutkimukset, joilla voidaan kartoittaa keliakian ja laktoosi-intoleranssin osuutta oireiden aiheuttajana. Vatsan terveys -pakettiin on sisällytetty myös ulosteen veri -tutkimus, jolla voidaan seuloa suolistosyöpää. Tällä paketilla tutkitaan mahdollisia ruoansulatuskanavan sairauksia. Keskustele tuloksistasi aina lääkärin kanssa.
Kilpirauhasen tutkimuspaketti
Kilpirauhasen tutkimuspaketin (69,00 €) sisältämien mittausten avulla voidaan arvioida, onko sinulla kilpirauhasen toimintahäiriöitä. Kilpirauhasen toimintahäiriöt aiheuttavat ikäviä yleisoireita, kuten vireystason laskua sekä muutoksia painossa ja vatsan toiminnassa. Kilpirauhasen toimintahäiriöitä hoidetaan lääkityksellä. Oireet helpottavat muutamien viikkojen sisällä lääkityksen aloittamisen jälkeen.
Liikkujan tutkimuspaketti
Kun treenaat tai liikut aktiivisesti, on hyvä tietää, mitä elimistöllesi kuuluu. Nyt voit varmistaa treenikuntosi helposti ja nopeasti. Liikkujan tutkimuspaketti (169 €) on kattava 12 laboratoriotutkimuksen paketti, joka kartoittaa yleistä terveydentilaa ja erityisesti aktiivisesti liikkuvalle ihmiselle tärkeitä laboratorioarvoja.