Lapsen astma
Imeväisiässä hengenahdistus liittyy usein virusperäiseen hengitystieinfektioon ja hengitettävien lääkkeiden annostelu voi olla haastavaa. Iso osa imeväis- ja leikki-ikäisistä oireilee vain satunnaisesti ja monilla astmaoireet väistyvät kouluikään mennessä. Jos lapsella on allergioita, atooppista ihottumaa tai lähisukulaisella on astma, säännöllisen astmalääkityksen tarve on todennäköisempää.
Lapsen astman oireet
Hengenahdistus on lapsen astman selkein oire. Silti se voi lievänä jäädä vanhemmilta huomaamatta. Lapsi ei myöskään itse välttämättä tunnista hengenahdistusta tai osaa kertoa, miltä hänestä tuntuu.
Kaikilla lapsilla ei ole varsinaisia astmakohtauksia, vaan suurimmalla osalla astman oireet ovat lieviä. Lapsen astmalle tyypillinen yskä kestää pitkään, ainakin neljä viikkoa, ja siihen liittyy usein myös limaisuutta.
Lapsen astma voi edellä mainittujen lisäksi oireilla myös uloshengityksen vinkunana ja painon tunteena rinnassa. Oireita lapselle voivat aiheuttaa hengitettävät allergeenit (esimerkiksi siitepölyt tai eläimet), rasitus, pakkanen, bakteeri- ja virusperäiset hengitystieinfektiot sekä joskus hengitysilman epäpuhtaudet.
Lapsen astman hoito
Jos epäilette lapsen sairastavan astmaa, kannattaa varata aika lapsia hoitavan lääkärin vastaanotolle.
Astmadiagnoosin tekeminen vaatii perusteellista selvitystä. Diagnoosi perustuu oireiden lisäksi siihen, että lapselle tehtävissä keuhkofunktiotutkimuksissa havaitaan keuhkoputkien supistumiseen viittaavia muutoksia, jotka ovat kumottavissa keuhkoputkia avaavilla lääkkeillä.
Lapsen aiemmat oireet, lääkärin havainnot, keuhkofunktiotutkimukset ja vaste lääkehoidolle muodostavat kokonaiskuvan lapsen astmasta. Lääkäri arvioi myös lapsen perinnöllistä astmariskiä ja selvittää, onko lapsella muita atooppisia sairauksia, kuten atooppista ihottumaa tai allergioita. Lapsen astman varhainen toteaminen ja hoidon aloittaminen on tärkeää.
Lapsen astmadiagnoosin jälkeen suunnitellaan turvallinen hoito. Tärkeimpiä lääkkeitä ovat tulehdusta hoitavat lääkkeet, joilla hoidetaan keuhkoputkien tulehdusta. Mahdollista keuhkoputkien supistumisesta johtuvaa hengitysvaikeutta taas hoidetaan keuhkoputkia avaavilla lääkkeillä. Lääkehoidolla pyritään oireettomuuteen ja astman hyvään hallintaan.
Astmalääkkeiden käyttötekniikat opetetaan lapselle joko lääkärin tai hoitajan vastaanotolla. Lapsen astman hyvään hoitoon kuuluvat lääkityksen lisäksi säännölliset lääkärikäynnit sekä aktiivinen oireiden seuranta myös pitkällä aikavälillä, esimerkiksi astmaoirepäiväkirjan muodossa.
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Asiantuntijat
Etäasiointi
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Maksaminen ja hinnasto
Lasten ja nuorten terveys
Lasten iho-ongelmien hoito
Lapsilla voi esiintyä monenlaisia iho-oireita, joista yleisimpiä ovat ihon lehahteleva punotus, hormoninäpyt, pieninäppyinen ihottuma, atooppinen ekseema, nokkosihottuma ja erilaiset rokot. Luomet ja erilaiset ihon pigmentin muutokset on hyvä tarkistuttaa, mikäli ne kasvavat tai niiden väri muuttuu.
Lapsen allergia
Lapsen allergiat ja niiden puhkeaminen vaihtelevat iän mukaan yksilöllisesti. Jos epäilet lapsen sairastavan jotakin allergiaa, kannattaa hakeutua lapsia hoitavan lääkärin vastaanotolle tarkempiin tutkimuksiin. Kun allergian aiheuttaja on selvillä, oireita voidaan lievittää ja allergiaa hoitaa tehokkaasti. Jos lapselle ilmaantuu äkillisiä ja voimakkaita allergisia oireita, on syytä hakeutua lääkärille mahdollisimman pian.
Lapsen kasvu ja kehitys
Lapsi kasvaa ja kehittyy ensimmäisten vuosien aikana nopeasti. Nopean kehityksen takia myös lapsen kasvua ja kehitystä tulisi seurata säännöllisin väliajoin. Näin mahdolliset häiriöt kasvussa ja kehityksessä voidaan havaita ajoissa.
Lasten hammashoito
Lapsen suu vaatii huolenpitoa ja säännöllisiä käyntejä hammaslääkärin ja suuhygienistin vastaanotolla. Lasten hammashoidon tavoitteena on ehkäistä hampaiden reikiintymistä, tunnistaa purentaan liittyvät ongelmat, tukea hyvien suun puhdistustottumusten opettelussa sekä informoida napostelun ja haitallisten janojuomien aiheuttamista riskeistä.
Lastenneurologi
Lastenneurologi on erikoistunut kehitysiässä ilmenevien keskushermoston, ääreishermoston ja lihaksiston oireiden ja sairauksien tutkimiseen ja hoitoon. Tyypillisiä lastenneurologisia oireita ovat muun muassa erilaiset kohtaukselliset oireet, päänsärky ja migreeni. Lisäksi lastenneurologiset ongelmat voivat ilmentyä puheen viivästymisenä tai muiden taitojen kehityksen puutteena.
Lasten infektiot ja tartuntataudit
Infektiot ovat ylivoimaisesti yleisin syy lasten päivähoito- ja koulupoissaoloihin. Lasten infektioiden kirjo on hyvin laaja, perusterveiden lasten flunssasta vakaviin sairauksiin. Yleisimpiä lasten infektioita ovat erilaiset hengitystieinfektiot, kuten keuhkokuume, ahtauttava keuhkoputkentulehdus ja kurkunpääntulehdus sekä rokot ja ripulitaudit.