Kalium, nestetasapainokoe (S-K)

Kalium on tärkeä solunsisäinen positiivisesti varautunut ioni, joka vaikuttaa elimistön happo-emästasapainoon sekä nestetasapainoon. Kaliumin määrittämistä käytetään esimerkiksi oksennus- ja ripulitautien sekä munuaisten vajaatoiminnan tutkimuksissa.

Kalium on natriumin lisäksi toinen tärkeä veren suola. Kaliumia saadaan ravinnosta, mutta ruoan kaliumin määrä ei vaikuta elimistön kaliumin määrään. Munuaiset säätelevät tehokkaasti kaliumtasapainoa ja erittävät ylimääräisen kaliumin kehosta pois. Kaliumin liian suuri tai matala pitoisuus johtuu häiriöstä tässä säätelyssä tai kaliumin menetyksestä esimerkiksi sairauden tai lääkityksen seurauksena.

Matalahko kaliumarvo eli hypokalemia todetaan usein tiettyjen nesteenpoistolääkkeiden eli diureettien käytön yhteydessä. Niiden vaikutuksesta kaliumia menetetään tavallista enemmän virtsan mukana. Osa diureettilääkityksistä voi toisaalta nostaa kaliumarvoa. Tämän vuoksi nesteenpoistolääkkeitä käyttävien kaliumarvoja tarkkaillaan säännöllisesti.

Pitkään jatkuneet oksentelu ja ripuli voivat myös johtaa kaliumin liialliseen menetykseen. Syömishäiriöt, joihin liittyy oksentelua, voivat myös aiheuttaa kaliumin puutetta. Matala kaliumarvo altistaa sydämen rytmihäiriöille ja jos arvo laskee kovin paljon, lihakset käyvät voimattomiksi.

Liian suuri kaliumarvo eli hyperkalemia liittyy erityisesti munuaisten vajaatoimintaan. Hyperkalemia aiheuttaa myös samanlaisia ongelmia kuin matala kaliumarvo: se altistaa sydämen toimintahäiriöille ja aiheuttaa lihasheikkoutta.

Kaliumin mittaus ja valmistautuminen

Kun haluat mittauttaa kaliumarvosi, varaa aika laboratorioon. Pääset nestetasapainokokeeseen (S-K) ilman lähetettä, mutta halutessasi voit käydä ensin lääkärin vastaanotolla.

S-K on verikoe, joka ei vaadi ennakkovalmistautumista, kuten paastoa.

Kaliumtulokset valmistuvat 1–2 vuorokauden kuluessa, minkä jälkeen pääset tarkastelemaan niitä Oma Terveys -palvelusta. Oma Terveydestä löydät muun muassa tutkimuksen viitearvot värikoodein merkittyinä sekä tarvittavat jatko-ohjeet. Jos haluat tietää lisää tai tulokset poikkeavat viitearvoista, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.

Etäasiointi

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.