Artikkeli

Yhdenvertaisia kohtaamisia terveydenhuollossa

30. toukokuuta 2022

Olemme Terveystalossa sitoutuneet edistämään yhdenvertaisuutta. Koska arvot tulevat todeksi vain tekojen kautta, jatkamme Helsinki Pride 2022 -tapahtuman virallisena yhteistyökumppanina. Pride-viikon teemana on tänä vuonna kohtaamisia.

Terveydenhuollossa käsitellään hyvinkin intiimejä asioita ja asiakkaan ja terveydenhuollon ammattilaisen kohtaaminen on siten herkkä. Yhdenvertaisuuskouluttaja Anukatariina Saloheimo piti terveystalolaisille toukokuussa koulutuksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamisesta terveydenhuollon palveluissa. Saimme häneltä sateenkaariasiakkaan kohtaamiseen vinkkejä, joita haluamme edistää ammattilaistemme vastaanotoilla. 

  1. Emme oleta

Emme oleta mitään asiakkaan tai potilaan sukupuoli-identiteetistä tämän ulkonäön, pukeutumisen tai muun ulkoisen seikan perusteella. Vältämme cis- ja heteronormatiivisia oletuksia asiakkaan asioista puhuessamme – sukupuoli-identiteetti tai seksuaalinen suuntautuminen ei näy aina päälle. 

Annamme asiakkaan määritellä itse itsensä. Jos asia on hoidon kannalta tärkeä, kysymme, miten hän haluaa itseään kutsuttavan. 

  1. Muistamme kuunnella

Kuuntelemme asiakasta, opimme häneltä ja käytämme samoja sanoja kuin hänkin. Emme yleistä tai ”sävellä” omien kokemustemme perusteella: asiakas voi kokea asiantuntemattomuuden vaivaannuttavana tai kokea, että häntä ei kuunnella. 

  1. Emme painosta

Jos asiakas pohtii sukupuolenkorjausprosessiin lähtemistä, kannustamme ja ohjaamme häntä kuuntelemaan itseään. Emme sano, että ”totta kai hakeudut hoitoon” tai ”älä ihmeessä mene”. Emme siis painosta asiakasta suuntaan tai toiseen, vaan annamme hänen kypsytellä ratkaisua ja tuemme häntä siinä. 

  1. Ennakoimme tilanteet

Mietimme jo ennalta, miten kohtaamme seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan asiakkaan. Muistamme, että kuka tahansa asiakas voi kuulua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. 

  1. Annamme tilaa, mutta emme suurentele

On osattava viestiä, että on ok kertoa omista asioistaan. Tämä lupaus on myös pidettävä! 

On tärkeää, että identiteetti otetaan vastaan mahdollisimman luonnollisena asiana, eikä tehdä siitä sen suurempaa numeroa.  

  1. Osoitamme luottamuksellista asennetta

Otamme selvää, kenelle kaikille asiakas on identiteetistään avoin ja kunnioitamme sitä. Käytämme perhesuhteista neutraaleja muotoja: lapsi, vanhempi, puoliso, sisarus jne. Annamme jokaisen määritellä perhe- ja läheissuhteensa itse ja kunnioitamme niitä. 

  1. Tarkkailemme arvojamme 

Uskallamme tarkastella omia arvojamme, asenteitamme ja mahdollisia ennakkoluulojamme kriittisesti. Omat henkilökohtaiset käsityksemme normaalista tai tavoiteltavasta elämästä eivät saa heijastua työhömme terveydenhoidossa. 

  1. Myönnämme tietämättömyytemme

Myönnämme tietämättömyytemme, jos emme tunne seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjä. Otamme asioista selvää – se kuuluu terveydenhuollon ammattilaisen velvollisuuksiin.

Lue lisää aiheesta

Emil Heinäaho istuu työpöydän ääressä, katsoo kameraan ja hymyilee. Artikkeli

Miksi nuoren lääkärin kannattaisi suorittaa Terveyskeskustyön perusteet -koulutusjakso? – Ylilääkäri Emil Heinäaho kertoo

Terveyskeskustyö on erittäin vaativaa lääkärintyötä, ja moni lääkäri pohtiikin, onko heti valmistumisen jälkeen valmis terveyskeskuslääkärinä työskentelyyn. Vastauksena tähän pohdintaan on syntynyt lääkäriltä lääkärille suunniteltu Terveyskeskustyön perusteet -koulutusjakso. Jakson ideoinut ylilääkäri Emil Heinäaho kertoo koulutuksen vastaavan aitoon tarpeeseen ja nuorten lääkärien toiveisiin. Nyt hän avaa, millaisia mahdollisuuksia nuori lääkäri koulutusjakson kautta saa, ja kertoo, mitä hän olisi itse nuorena lääkärinä työnsä tueksi kaivannut.

Naislääkäri osoittaa miespuoliselle lääketieteen kandille tietokoneen ruudulla olevaa röntgen-kuvaa. Molemmat katsovat toisiinsa ja hymyilevät. Artikkeli

Opiskelijat valitsivat Terveystalon jälleen alan vetovoimaisimpien työnantajien joukkoon

Lääketieteen ja terveysalan opiskelijat ovat valinneet Terveystalon alan toiseksi houkuttelevimmaksi työnantajaksi. Asia käy ilmi Universumin toteuttamasta työnantajakuvatutkimuksesta, johon vastasi noin 1 500 alan opiskelijaa.

Artikkeli

Terveyskeskustyön perusteet lääkärille

Haluaisitko oppia lisää terveyskeskustyöstä? Tahtoisitko omaksua terveyskeskustyöhön sopivat työtavat kokeneen osaajan opastuksella? Kolme kuukautta kestävällä Terveyskeskustyön perusteet -koulutusjaksolla kartutat muun muassa näitä taitoja. Koulutusjakson jälkeen osaat toimia terveyskeskuslääkärinä terveysasemalla ja päivystävänä yleislääkärinä. Lue lisää koulutusjaksosta ja jätä yhteystietosi!

Tummatukkainen lääkärintakkiin pukeutunut nainen katsoo lääkärikeskuksen käytävällä kameraan ja hymyilee. Artikkeli

Suurasiakaslääkäriksi Terveystaloon

Työterveyshuollon erikoislääkäri, ota urallasi uusi askel ja tule tekemään työtä terveemmän elämän puolesta. Terveystalon suurasiakaslääkärinä pääset työskentelemään eri toimialojen johtavien yritysten ja organisaatioiden johdon sekä HR:n kumppanina. Tehtävässä sinulla on mahdollisuus tarjoaa valtakunnallisesti vaikuttavaa ja haasteellista työtä työterveyshuollon ja liike-elämän ytimessä. Uskomme, että tieto lisää terveyttä.

Artikkeli

”Rakastan työtäni!” - Anestesiahoitaja Sanna Kuparisen päivistä ei vauhtia ja vaihtelua puutu

Pinkkiin yksisarvispipoon sonnustautunut sairaanhoitaja tarkastaa huolellisesti koneet ja ryhtyy vetämään lääkkeitä ruiskuihin ja asettaa ne pumppuihin. Hauska pipo ilahduttaa pieniä ja vähän isompiakin potilaita ja vie heidän huomionsa jännittävässä tilanteessa toisaalle.