Korvien putkitus (tympanostomia)
Miksi korvien putkitus tehdään?
- Toistuvien korvatulehdusten määrän vähentämiseksi.
- Pitkittyneiden välikorvatulehdusten hoitamiseksi.
- Eritteen poistamiseksi välikorvasta, silloin kun eritettä yhtäjaksoisesti 3 kuukauden ajan.
Kuka korvien putkituksen tekee?
Yleislääkäri, lastenlääkäri tai terveyskeskuslääkäri ohjaa potilaan korva- nenä ja kurkkutautien erikoislääkärille. Korva- nenä ja kurkkutautien erikoislääkäri arvioi korvien putkituksen tarpeen, tekee lähetteen Terveystalon sairaalaan, jossa hän myös itse tekee toimenpiteen. Lähete voidaan halutessa tehdä myös julkiselle puolelle keskussairaalaan.

Korvien putkitus lapsella
Korvien putkitustoimenpide tehdään yleensä 2–3 viikon sisällä lääkärikäynnistä. Toimenpide saatetaan tehdä nopeamminkin, kunhan lapsella ei ole kuumetta, akuuttia flunssaa tai hankalaa yskää. Terveystalon sairaala sopii putkitustoimenpideajan puhelimitse vanhemman kanssa, jonka yhteydessä myös ohjeet toimenpiteestä annetaan.
Putkitustoimenpidepäivän aamuna lapsi tulee vanhemman kanssa ravinnotta sairaalaan. Vanhempi pääsee mukaan leikkaussaliin nukutuksen alkuun. Tämän jälkeen vanhempi siirtyy taukohuoneeseen odottamaan. Toimenpide tehdään nukutuksessa ja se on lapselle kivuton. Toimenpide kestää yleensä noin 15–20 min. Joskus korvien putkitustoimenpide voi kestää pidempään – tämä voi johtua korvakäytävän ahtaudesta, välikorvaeritteen määrästä, vanhasta tuubista poistosta toimenpiteen yhteydessä tai samanaikaisesta tärykalvon polyyppitulehduksesta.
Korvien putkitustoimenpiteen jälkeen
Lapsella on erityisiä jälkioireita toimenpiteen jälkeen harvoin. Joskus saattaa esiintyä lievää korvakipua, johon annetaan särkylääkettä. Tarvittaessa särkylääkkeen antamista voidaan jatkaa kotona. Jos välikorvassa on ollut eritettä, voi sitä imupuhdistuksesta huolimatta valua korvasta toimenpiteen jälkeen. Tällöin jälkihoitona määrätään usein korvatippakuuri. Vuodon jatkuessa yli 2–3 päivän ajan suositellaan olemaan yhteydessä toimenpiteen suorittaneeseen korva- nenä ja kurkkutautien erikoislääkäriin
Toimenpiteen jälkeisenä päivänä lapsi on yleensä kykenevä menemään kouluun tai päiväkotiin. Veden joutumista putkitettuun korvaan on syytä välttää, kunnes putket ovat irronneet. Vesi voi korviin joutuessaan aiheuttaa kipua tai tulehduksen välikorvassa. Tavallinen suihkussa käyminen onnistuu ilman suojausta, mutta esimerkiksi kylpyammeessa tai vesialtaassa on hyvä käyttää korvatulppia tai uimapantaa.
Kun korvien putkitus on tehty, sovitaan ensimmäinen kontrollikäynti hoitavan lääkärin vastaanotolle noin 2–5 viikon kuluttua toimenpiteestä. Tämän jälkeen korvia kontrolloidaan vastaanotolla noin puolen vuoden välein, kunnes putket irtoavat. Putket irtoavat itsestään yleensä noin 1–1,5 vuoden kuluttua toimenpiteestä. Mikäli putket eivät irtoa 2 vuoden kuluttua toimenpiteestä poistetaan ne samanlaisella menetelmällä kuin alkuperäinen putkien laitto on tehty.

Korvien putkitus nuorella tai aikuisella
Nuorille ja aikuiselle toimenpide tehdään yleensä normaalilla vastaanotolla paikallispuudutuksessa.
Korvien putkitustoimenpiteen jälkeen
Jos toimenpide on tehty paikallispuudutuksessa, saattaa puudutuksen vaikutuksen loppumisen jälkeen esiintyä ohimenevää kipua. Toimenpiteen jälkeen ei yleensä tarvita poissaoloa töistä tai koulusta. Veden joutumista putkitettuun korvaan on syytä välttää, kunnes putket ovat irronneet. Mahdollinen kontrollitarve vaihtelee tilanteen mukaan.
Putket irtoavat itsestään yleensä noin 1–1,5 vuoden kuluttua toimenpiteestä. Mikäli putket eivät irtoa 2 vuoden kuluttua toimenpiteestä poistetaan ne paikallispuudutuksessa. Toistuvista korvatulehduksista kärsivillä aikuisilla putki voidaan antaa olla paikalla vuosiakin, jos siitä ei ole haittaa.
Tietoa ja vinkkejä korvien putkitukseen liittyen
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Asiantuntijat
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
Korva-, nenä- ja kurkkutautien leikkaukset Korvatulehduksen hoitoEtäasiointi
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Maksaminen ja hinnasto
Korva-, nenä- ja kurkkutautien leikkaukset
Kitarisaleikkaus
Kitarisat sijaitsevat nenänielussa. Kitarisoja on vain yksi ja se pienenee lapsen kasvaessa aikuiseksi. Tavallisin syy sen poistoon on haittaava kuorsaus ja suuhengitys sekä krooninen nuha. Nämä johtuvat joko suurentuneesta tai tulehtuneesta kitarisasta. Kookas kitarisa ahtauttaa nenänielua ja vaikeuttaa normaalia nenän kautta tapahtuvaa hengitystä. Tulehduksessa taas kitarisa ei ole välttämättä suurentunut.
Tärykalvon paikkausleikkaus
Tärykalvoon saattaa jäädä reikä esimerkiksi korvatulehduksen, korvien putkituksen tai vamman jälkeen. Tärykalvon paikkausleikkauksessa tärykalvoreikä korjataan joko rasvapaikka- tai lihaskalvopaikkausmenetelmää käyttämällä. Reikä on syytä korjata, koska se altistaa välikorvatulehduksille ja mahdollisesti alentaa kuuloa.
Kielijänteen katkaisu
Kielijänteen katkaisuleikkauksella hoidetaan liian tiukkaa kielijännettä. Kielijänne kiinnittää kielen suunpohjaan. Yleensä liian kireä kielijänne voi haitata kielen kärjen nostamista edellyttävien äänteiden muodostamista (R-äänne) ja vaikuttaa vastasyntyneen rintaruokintaan.
Nenämurtuman hoito
Nenämurtumat ovat yleisimpiä murtumia, jotka aiheutuvat usein urheiluvammoista tai pahoinpitelyistä. Vastaanotolle tulisi hakeutua mahdollisimman nopeasti turvotuksen laskettua, sillä hoidon viivästyessä nenä voi luutua väärään asentoon. Luutuneiden murtumien korjaaminen on hyvin hankalaa. Hoidon tarve voidaan selvittää vasta kun turvotus on laskenut. Heti tapaturman jälkeen on tärkeä muistaa asettaa kylmää vamman kohdalle, joka vähentää turvotusta ja nopeuttaa hoitoon pääsemistä.
Nielurisaleikkaus (tonsillektomia)
Nielurisaleikkaus eli tonsillektomia on kirurginen toimenpide, jossa nielurisat poistetaan kokonaan. Nielurisaleikkauksella hoidetaan toistuvia akuutteja risatulehduksia ja kroonisia risatulehduksia. Leikkaus on myös tarpeellinen, jos isot nielurisat aiheuttavat kuorsausta tai vaikeuttavat hengitystä, syömistä tai puhumista.
Tärykalvopisto (parasenteesi)
Tärykalvopistoa eli parasenteesiä käytetään äkillisen välikorvantulehduksen kivunlievitykseen ja pitkittyneen tulehduksen hoitoon varsinkin aikuisella. Tärykalvopiston avulla voidaan selvittää myös onko välikorvassa eritettä. Tärykalvopisto ei ole välttämätön, mutta mikäli tulehdus on erittäin kivulias ja ongelmallinen, toimenpide ja eritteen tutkiminen voivat olla hyödyllisiä.