Influenssa lapsella

Kausi-influenssalla tarkoitetaan A- ja B-virusten aiheuttamaa hengitysteiden tulehdusta ja se on eri tauti kuin tavallinen flunssa tai nuhakuume. Suurin vaara sairastua influenssaan on perussairailla, kuten kroonisesta sydän- tai keuhkosairaudesta tai diabeteksesta kärsivillä, raskaana olevilla sekä alle 3-vuotiailla lapsilla.

Influenssa tarttuu sekä hengitysilman välityksellä että kosketuksen kautta. Influenssan itämisaika on 1–7 vuorokautta, yleisimmin 2–3 päivää. Viruksen eritys voi alkaa jo pari päivää ennen näkyviä oireita. Influenssavirukset jaetaan A-, B- ja C-tyyppeihin.

Lapsen influenssan oireet

Influenssa alkaa useimmiten äkillisesti korkealla kuumeella. Sen lisäksi, että korkea kuume on epämukavaa ja haitallista, kasvaa samalla myös kuumekouristuksen todennäköisyys. Influenssalle tyypillistä on myös kokonaisvaltainen huono olo.

Kuumeen lisäksi lapsella voi esiintyä muun muassa päänsärkyä, lihassärkyä, kurkkukipua, nuhaa, hengitysvaikeuksia ja yskää. Voimakkaimmat oireet kestävät noin viikon verran. Pahimmillaan influenssa voi johtaa hengenvaaralliseen monielinvaurioon.

Lapsilla yleisin influenssan lisätauti on äkillinen välikorvatulehdus, joka tulee lähes 40 prosentille alle 3-vuotiaista. Sairaalaan lapsi joutuu influenssan vuoksi yleisimmin silloin, jos lapselle nousee taudin seurauksena keuhkokuume tai tämän yleiskunto muuttuu huonoksi.

Lapsen influenssan hoito

Influenssan hoito on pääasiassa oireenmukaista; kipua ja kuumetta on tärkeää hoitaa. Kivun hoidossa nestemäinen lääke vaikuttaa nopeiten ja tabletit hieman hitaammin. Peräpuikkoja ei enää rutiinisti suositella lapsillekaan. Asetyylisalisyylihappoa ei tule käyttää influenssan hoidossa etenkään lapsilla, Reyen oireyhtymän vaaran vuoksi.

Kuumeen laskeminen lääkkeillä ei hidasta lapsen paranemista. Kuumetta voidaan alentaa myös fysikaalisin keinoin, eli lasta ja ympäristöä viilentämällä, mutta tällä saadaan laskettua kuumetta vain noin 0,5 lämpöastetta. Kuumeisena ruokahalu laskee, vaikka juuri silloin lapsi tarvitsee tavanomaista enemmän energiaa ja nesteitä.

Jos lapselle nousee korkea kuume, tauti pitkittyy tai lapsen yleisvointi huononee, on syytä hakeutua lapsia hoitavan lääkärin vastaanotolle.

Lääkärin vastaanotolla tarkistetaan lapsen yleiskunto ja selvitetään, onko lapsella esimerkiksi korvatulehdus tai jokin muu liitännäissairaus. Tarvittaessa lisätutkimuksilla voidaan varmistaa, onko lapsella influenssa vai jokin muu sairaus, kuten bakteeriperäinen keuhkokuume.

Influenssavirusten lisääntymistä estäviä lääkkeitä on käytössä ja niitä on saatavilla 1-vuotiaille ja tätä vanhemmille lapsille. Ne soveltuvat sekä influenssan ennaltaehkäisyyn että hoitoon.

Ennaltaehkäisevässä käytössä lääkkeillä voidaan mahdollisesti estää influenssan puhkeaminen, vaikka olisi jo altistunut virukselle. Hoitokäytössä influenssalääkkeet saattavat lyhentää taudin kestoa ja lieventää vaikeusastetta. Paras teho saadaan, jos lääkitys aloitetaan 48 tunnin sisällä ensimmäisistä oireista.

Kuinka influenssan tarttuminen lapsella ehkäistään?

Tartuntoja ehkäistään influenssarokotuksella. Koska rokotteen koostumus vaihtelee vuosittain, tulisi se ottaa joka syksy. Lapset, jotka rokotetaan influenssaa vastaan ensimmäistä kertaa, tarvitsevat kaksi rokoteannosta, jotka otetaan noin kuukauden välein toisistaan. Pistettävän rokotuksen lisäksi 2–18-vuotiaille on tarjolla myös nenäsumutteena annosteltava influenssarokote.

Myös oikealla yskintätekniikalla ja käsihygienialla on merkitystä influenssan leviämisen ehkäisyssä.

Angiina, influenssa- ja koronavirustestit

A-ryhmän streptokokin aiheuttaman nieluinfektion (angiina), influenssa A- ja B-virusinfektioiden sekä koronavirustaudin (COVID-19) nopeaan erotusdiagnostiikkaan tarkoitetut antigeenipikatestit soveltuvat hengitystieoireisten henkilöiden testaamiseen.

Nopea apu lasten päivystyksestä

Lasten päivystys tarjoaa pikaisen avun äkillisissä vaivoissa. Päivystyksessä tutkitaan ja hoidetaan esimerkiksi kuumetta, kiputiloja, hengenahdistusta sekä korvatulehdus- ja korvakipuoireita. Päivystämme viidessä toimipaikassa kattavin aukioloajoin.

Asiantuntijat

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Flunssa ja influenssa